Ruusa voitti!

Siis... eilen en saanut kutoa, en lukea kirjaa, en kirjoittaa nettiin. Ruusan surkea nauku oli kuin valitusvirsi äänilevyllä, joka pyörii ja pyörii. Sen hetken kun rapsutin, hän oli hiljaa.

Ruusa ei ole tyhmä. Se veti aivan oikeasta narusta. Väsytti minut niin perin pohjin. Katselin häntä hetken tuimasti ja sanoin. - Tule tänne! 

Ruusa hyppäsi syliini. Tartuin melkein raivon kaltaisella hanakkuudella muoviseen pään suojaan. Hiiteen Euroopan direktiirit, kuten jotkut etelässä sanovat. Hiiteen lääkärin ohjeet, sanoin minä. Revin sen kopan irti. Ruusa ravisteli ihmeissään päätään ja hyppäsi sylistäni. Alkoi armoton puhdistautuminen! 

Hankalat sairasajan välineet saivat tuta, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Korvat ovat vihaiset. Melkein hengittämättä seurasin ystävääni. Alkaako hän pestä myös haavaansa? Tai repiä sitä hajalle? Parin tunnin seurannan jälkeen huokasin ja huomasin, että viis Ruusa veisasi koko haavasta.

Ehkä olisimme pärjänneet ilman koppaa koko ajan.

Voi sitä remua, kun oli vapaa! Samaan riemuun yhtyi Majurikin. Niin ne mennä viiletti huoneesta toiseen niin että lattia jytisi. Katselin, miten Majuri käyttäytyy. Kisutessa ei aina voi varoa haavaa. Mutta kun Ruusa ilmoitti äänekkäästi milloin kävi kipeätä ja komensin Majuria, hän lopetti. Oikeastaan se olikin nimittäin Ruusa, joka aina hyökkäsi Majurin niskaan. En ole huomannut mitään pahempaa tapahtuvan nyt jo toisenkin vapaapäivän aikana.

Mutta  sitten alkoi toisenlainen vaatimus. Mitähän tuo Ruusa tuossa vahtii?

Jatkuu...