maanantai 9. lokakuuta 2017

Minnekähän se kesä meni?


Onhan tuo luonto ihmeellinen! Mitenkähän kissat kokevatkaan nämä vuodenaikojen vaihtelut?

Nytkin Majuri miettii, joko asettuisi sisälle nukkumaan vai pitääkö vielä yövahtia terassilla.


Ruusa ja Majuri toivottavat kaikille kissaystäville LOPPUSYKSYÄ!


torstai 5. lokakuuta 2017

Mokomakin majesteetillisuus!!

Olen sitä sukupolvea, joka on tottunut syömään lautasensa tyhjäksi.

Minun kissani ovat toista. Tai ne syövät summittaisesti ahmimalla, ja lautaselle jää sinne tänne ruokaa, mikä yleensä kuivuu siihen. Joskus sitä jää enemmänkin. Varsinkin Majurilla, joka vetää ruokaansa välillä lattialle asti jättäen siihen pahan siivon.

Nyt tuli itse Majesteetti ruokaa norkolle. Katseen pitäisi riittää.  - Palvele minua.



Kaavin lusikalla vielä aika tuoreen ruoan lautaselta omaan kasaan. Tällä tavalla! Ja komennan: - Ensin syöt lautasen tyhjäksi. Sitten vasta saat uutta!



Menikö sana perille? Että minäkö muka komentamassa kissaa. Ei tule kuuloonkaan. Ruusa on nöyrempi. Ja siistimpi. Nuolee lautasen tyhjäksi. Mutta mikä ihme tuo Majuri luulee olevansa!? Se kerran katsoo lautasta. Ja sitten minua. Vähän kuin ihmeissään, että miten tuo emäntä kehtaa...


Ja niin tämä herra lähtee kävelemään korvat luimussa ja häntä notkolla. Kun ei saa mitä pyytää, niin...


....niin lähdenpäs katselemaan, jos pihamaalta löytyisi tuoreempaa ruokaa!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tassut märkänä melkein koko kesän!

Ei ole kissoillakaan ollut kovin helppoa.

Kummasti kulkevat pitkin kivipolkuja ja hirsiä pitkin. Miksikähän? No siksi, että maa on melkein aina märkä. Nytkin. Kun ei sada, niin aamukaste viipyy päivän yli. Nyt kamala sumu!

 

 

 

 

"Mutta kyllä me taloa ja pihaa pidetään silmällä koko ajan"

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kiitokset Majurille!

Räkättilaumat ovat liikkeellä. Sen olen kuullut jokunen aamu, sen räkätyksen.

Ne ovat vihaisia Majurille, joka vartioi minun pensaitani, hiippailee niiden välissä ja sitten hyökkäilee. Ainakin kolmet räkätin jäännökset eli sulat olen löytänyt nurmelle pöllyytettynä. Kyllä Majuri tehtävänsä hoitaa. Turhaan varmaan tyrnipensaillekin olen suojakankaan asettanut. Jopa pieni saskatoon-puunikin on saanut olla rauhassa. Olen päivittäin siitä poiminut kypsät marjat muun marjasoseen joukkoon.

Näin yksi päivä ikkunasta, kun Majurilla oli jälleen yksi rastas hampaissa. 


Katselin ikkunasta tuota kamalaa touhua. Sääliksi käy aina lintuakin. Nyt kyllä kävi niin, että tuo rastas pääsi karkuun, komeasti lensi tiehensä. Majuri puulasi perässä kuin salama, mutta oli tällä kertaa häviäjä. Ei taida tulla tuo rastas enää marjapensaaseeni. 

Joku kertoi, että oli laittanut kuolleen rastaan ruumiin näkyville puun oksalle ja rastaat olivat pysyneet poissa. Hurjaa pelottelua tuollainen. Tuli mieleen entisajan hirtetyt, mitkä jätettiin näkyville, että kansa olisi nöyrää ja tottelevaa. 

Mutta jospa tuokin pälkähästä päässyt rastas ilmoittaisi muille, että Linnapellon pihaan ei tohdi mennä. Siellä on nimittäin aivan kauhea musta hirvitys!

tiistai 22. elokuuta 2017

No johan on ihme!

Näin ei olla nukuttu pitkään aikaan! Näin halakaulassa. En muistakaan.


Mutta tähän löytyy hyvä syy.

Sillä aamulla ei kuulunutkaan Majurin möyräystä, kun menin avaamaan ovea. Ruusa vain luikahti sisään. Yleensä se on Majuri, joka tulee ensin. Vähän ihmettelin. Ruusakin kulki sisälle ja ulos ja oli vähän ihmeissään. Missä velipoika?

Ei näkynyt Majuria koko päivänä. Tarkistin ulkorakennuksia kahvila-aittaa myöten, ettei hän ole vahingossa jäänyt mihinkään sisälle. Ei. Kun kuljin postiluukulle, huhuilin Majuria. 

Sitten löysin tieltä erään koivun alta ison oksan, joka oli katkennut puusta. Katselin sitä kummastuneena ja kuvittelin: Majuri on kiivennyt ilvestä pakoon puuhun. Ja ilves on mennyt perässä. Kun Majuri pakeni ilvestä oksan päähän hirviö perässä, ei oksa kestänytkään enää raskaan ilveksen painoa, vaan katkesi ja kaikki putosivat maahan: oksa, ilves ja Majuri. Mitenkähän Majurin tuossa tapauksessa olisi käynyt. Ehkä pelastunut, ehkä joutunut ilveksen hampaaseen. 

Kauhukuvien saattamana kuljeskelin vähän metsäänkin ja huhuilin. Ei näkynyt missään mitään tappelun jälkeä kylläkään. 

Kaikenlaisia petoja on ollut taas liikkeellä, kertovat. Mutta kun Ruusa kulki luokseni, ei hän ollut peloissaan ollenkaan. Kyllä olisin Ruusasta nähnyt, jos petoja olisi ollut liikkeellä. Tosin aamulla heräsin kun koira lähistöllä haukahteli pari kertaa.

Illalla Majuri tuli. Ja oli hän nälissään. 

Kun tulin marjapensaasta täysinäisen astian kanssa sisälle, niin edessäni oli tuo ihmeellinen näky.
Sisarukset halakaulassa nukkumassa. Kyllä tuosta näkee, että Ruusalla oli ollut jo ikäväkin. Ja jonkunlaista lohtua seikkailuunsa kai Majurikin haki.

perjantai 18. elokuuta 2017

Voihan viikset!

 Mikä riemu, kun sain uuden kameran vanhan tilalle, jossa pikseleitä oli vain 8.1!

Tai poikahan se nouvoi, että jos hankkisit paremman puhelimen, jossa on hyvä kamera. Huomasinhan minä kameroita kysellessäni, ettei niitä saa juuri koko kaupungista enää. Hyvästit kameroille!

No puhelimessani on 13 pikseliä ja päällekin jotakin. Herran jeeee, kun innostuin kuinka teräviä kuvia sain. Ruusakin innostui poseeraamaan. Vai innostuikohan?



Hm...joku häiritsee untani.

Emäntä se taas häärää...

Pitääkö minun näyttää tämä maailman kaunein maha jälleen?

Eikö se jo riitä?

Tympäsee jo.







perjantai 28. heinäkuuta 2017

Aamukävelyllä ja päivävahdissa

Onhan tämä kuitenkin hyvä kesä! Kyllä minä olen tarennut ja kissatkin. Ei ole paljoa tarvinnut vesiämpäreitä kantaa eikä polttavaa hellettä tuskastella.

Kissat ovat ainakin tykänneet. - Kröhömöö, kurnauttaa Majuri ja syöksyy jostakin luokseni. - Miu, naukaisee kainosti Ruusa ja kiertää jalkani aamuisin, kun olen tullut puutarhaan. 

Siinä sitten mennään aamukävelyllä katsomaan mitä uutta on tapahtunut. Noh! Kyllähän minä tiedän, että kissat koko ajan odottavat, että eikö tuo jo riittäisi. Kun on nälkä! Tai halin kipeä. Majuri kehrää ihanasti, kun otan sen syliin ja halaan. Ruusa ei ehdi kehräillä. Se tykkää kyllä, mutta eri merkityksessä. Korkealta ja turvasta näkee enemmän. Sen pieni pää pyörii kuin väkkärä sinne tänne. Kaikkea pitää nähdä ja tarkkailla.

Sitten kävellään.  Taitaa olla meillä kummallakin vähän eri päämäärä. 



- Ala tulla jo, sanoo Ruusan katse. On nälkä.

Syötyään kissat painelevat jälleen ulos. Olenkin voinut pitää terassin ovea auki, kun ei ole sääskiä tai kärpäsiä kovinkaan paljon. Tosin siinä on liplutteleva muoviverho, mutta ei se estäisi. Molemmat kissat yleensä valitsevat oman makuupaikkansa, Ruusa vähän piilossa tuolin takana ja Majuri hyvin esillä tähystyspaikallaan. Välillä tutkaillaan maastoa, kuunnellaan ja vahditaan, kuten Majuri tässä.


Hyvää loppukesää kaikille kissaystäville!