lauantai 26. lokakuuta 2019

Ruusa-kissalla on astma!


Kissojen elämä on tullut vaikeammaksi luonani. Jotenkin olen tuudittautunut siihen, että kissat hoitavat itse itsensä ja oppivat pärjäämään omillaan. Oppivat varomaan vaaroja, villieläimiä, autoja ja muita vaaroja. Kissani kun ovat vapaana liikkuvia. Niin kauan kuin olen tässä  Linnapellossa asunut, nyt jo 38 vuotta, ovat kissat olleet talon tärkeitä "työntekijöitä" ihmisten rinnalla. He ovat pitäneet myyrät ja hiiret kurissa, vahtineet taloa, hoitaneet minua, luoneet kodin tunnelmaa, rakastaneet tätä lähiympäristöä ja ovat varmasti olleet onnellisia. 

Vanhat kissamme; Iita, Janne ja Eemeli elivät tässä lähelle 20 vuotta, Iita ylikin. Nyt menetin Majurin 7-vuotiaana. Olen melko varma, että lähistöllä kierrellyt  maakotka sen sieppasi kynsiinsä. Majurista ei ole näkynyt jälkeäkään sen aamun jälkeen viime maaliskuussa kun sitä etsin. Koska lunta oli satanut yöllä, olisin löytänyt petojen jälkiä. 

Ruusa on tullut hyvin toimeen yksinkin. Hän on itsenäinen ja rohkea kissa, hyvin valpas ja varovainen, toimissaan sukkela. 

Jo vuoden ajan olen seurannut häntä, kun hän jalkopäissäni on nukkunut. Kehrätessään hän alkaa yhtäkkiä kakomaan, ei niinkuin oksentaessaan, mitä en ole nähnyt hänen tekevän. Se on aivan kuin yskimistä. Se on kuitenkin aina mennyt ohi. Viime kesänä huomasin, että hän saa ihmeellisiä hengenahdistuksia, on paikoillaan huohottavassa asennossa. 

Niinpä vein hänet eläinlääkärille. Lääkäri totesi, että Ruusa kärsii astmasta. Hän tarjosi kokeeksi kortisonia. Huomasin, että oireita ei enää tämän lääkityksen jälkeen ollut. Kortisonia vähennettiin pikkuhiljaa ja nykyään annan hänelle vain puolikkaan pienestä tapletista (Prednicortone ve 5mg).
Tiedän, että kortisoni vaurioittaa luustoa ennen pitkään, mutta en halua Ruusan tuupertuvan hengenahditukseen. En halua luopua hänestä. On hän niin ihana kissa!

Mistä tulee astma? Luin, että jopa multa tai vanhat rakennukset voivat sen aiheuttaa. Ruusan mielipaikkoja onkin talon alusta, jonne hän tuuletusaukosta pääsee, ja kaikki pihan ulkorakennukset kellaria myöten. Liika on liikaa, maahomeessakin. 

Toivon, että Ruusa on kanssani vielä pitkään! On hän ollut nyt väsyneempi tuon lääkekuurin ansiosta ehkä, mutta syö hyvin, viihtyy osan ajasta ulkona ja leikkiikin riemullisesti.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Leiki kanssani emäntä!

Kissa on prinsessa, minä hovineiti!

Näinhän se menee. Olen auliisti tehnyt aina kaiken sen, mitä kissani ovat pyytäneet, nyt tottelen vain Ruusaa. Mutta siinä meillä vasta prinsessa! 

Hän on tullut nirsoksi. Ei tahdo kaikki kissanruoka kelvata, ei ainakaan naudanliha, olen oppinut. Vien sellaiset pussit naapurin koirille. Ruusa vilauttaa käpälällään sitä heristäen ja haluaa ulos korvat luimussa, kun pauhaan sen nirsoutta. Pian hän ilmestyy pellolta mehevä myyrä hampaissaan. Siinä Ruusan herkut!

Mutta en aina tottele sitä, kun Ruusa on jo mennyt petiäni lämmittämään ja minua odottamaan. Se tepsuttaa portaat alas ja katsoo minua ihmetellen: - Nau! Etkö jo tule nukkumaan.
- Kuule, en ihan vielä. On tässä jutut pahasti kesken, sanon. 
Ruusa sipsuttaa takaisin portaat ylös. Nukkumisen sentään määrää emäntä itse.

Ruusa on myös hyvin määräileva leikkimisen suhteen. Hänellä on tietty katse ja tietty ääni, kun hän tahtoo, että leikittäisin häntä. Serkkutyttöni on tuonut mitä koukuttavimpia leikkivälineitä höyhensulkiin asti. Tartun yhteen sellaiseen ja "kurnnn" sitten mennään pitkin sohvia ja lattioita. Kyllä kissa voi ollakin sukkela!

Nyt kun olen tehnyt tuolla pihalla pajutöitä, Ruusa on seuranani, kuten muutenkin siellä ollessani. Vähän olen pelännyt, ettei rautalangan pätkä osu sitä silmiin, kun silläkin leikkii, mutta ne pajunoksat ovat mieluisia. Hän istuu vieressäni ja odottaa, katsoo minua välillä ja naukaisee haastavasti. 


mutta etkö jo voisi leikittää minua?

Odotan... kyllähän tässäkin on narunpätkä!



Vihdoinkin!

Ja voi sitä riemua, kun tartun pajunvitsaan! Hän kurnahtelee riemuissaan ja juoksee salamanan, ei päästä pajunoksan päätä karkuun. Sitten mennä vilistetään ja pyöritään pitkin pihaa. Eikä sellaisesta menosta ehdi kuvia ottamaan. Huh, en jaksa kovin pitkään. 

Sitten taas levähdellään ja jatketaan omia töitä. Ruusa nautiskelee. 

lauantai 4. toukokuuta 2019

Ruusa-kissan uhkat!

Näin tässä kävi, että Majuria ei enää näkynyt, ei kuulunut, ei jälkeäkään. Meidän on pitänyt tottua Ruusa-kissan kanssa elämään ilman häntä.

Alueen yläpuolella on kaarrellut ilmavirroissa usein maakotka saalista tähyillen ja huuhkaja huhuillut lähimetsissä. Heilläkin on nälkä. Myyrät ovat vähissä, samoin jänikset. Tuntuu, että kaikki eläimet ovat nykyään kovin nälkäisiä. Linnutkin. Susia ja ilveksiä on kylällä kulkenut, vaikka tässä lähistöllä en ole jälkiä nähnyt. Jänikset kai tietävät, että Majuri ei ole heidän vaaransa enää, joten ovat käyneet hangilla tutkimassa pihapiiriä. Onneksi suojasin omenapuun rungot.

En voi kuitenkaan varjella Ruusaa noilta uhkilta, koska hän on jo 7 vuotta tottunut kulkemaan vapaasti ulkona ja nytkin haalannut meheviä myyriä tuolta pellolta. Täytyy vain luottaa häneen, että hän on valpas ja varovainen, enemmän kuin Majuri, joka oli olevinaan jo liiankin paljon macho, jota muut pelkäävät. 

Tänä aamuna tässä kävi naapurin rouva kertomassa, että juuri kun hän nosti ikkunan kaihtimen, hän sattui näkemään, kun kanahaukka jahtasi Ruusaa. Ruusa kuitenkin livahti matalana elosuojan alle matalasta oven raosta. Ilmankos hän kotiin tullessa kaipasi syliäni ja asiaa oli kovasti.

Talvella Majurin katoamisen jälkeen Ruusa olikin hyvin varovainen, ei paljoa ulos mennyt. Mitä lie joutui näkemään! Mutta kevään lämmön tullessa hän jo ulotti tutkimusmatkojaan läheiselle pellolle. Onneksi Ruusalla on hyvä värisuoja ja tuo valppaus.





Ruusasta on tullutkin ihan sylikissa. Häntä pitää rapsutella, silitellä ja harjalla kevyesti harjata. Kevään pakkasyöt hän on kiltisti viettänyt yöt jalkopäissäni, mutta nykyään haluaa jo puoli viiden aikaan aamulla ulos. Kun terassilla lämmittää aurinko, olemme siinä istuneet päivisin yhdessä. Ja sitähän tuo ystäväni toivookin. Minun pitäisi pihallakin kulkea hänen kanssaan. Olen oppinut ymmärtämään hänen anovat katseensa: Tule sinäkin kanssani ulos. Usein olen mennytkin.


Uskon, että Ruusa tietää vaarat tuolla ulkona ja oppii olemaan varovainen. Tässä pihapiirissä kuin myös naapurissa on kymmeniä piilopaikkoja mihin voi livahtaa.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Majuri-kissani on kadonnut!

Minulla on päiväkirjassani merkintä tammikuun 6. päivän sunnuntaina näin: päästin Majurin ja Ruusan ulos kello 5.00 aamuyöstä. Ruusa oli aamulla oven takana, mutta ei Majuri, joka siihen tavallisesti ensimmäisenä ryntää isolla miehekkäällä äänellä "khröö-höm".

Silloin oli vielä lämmintä. Mutta heti kuljin kaikki ulkorakennukset pihallani, jos Majuri olisi jäänyt jumiin johonkin. Samoin kuljin kaikki naapurini ja hekin tarkastivat rakennukset läpi. Naapurit kertoivat, että Majuri on alkanut kävelemään keskellä tietä ja kulkee aika kauaskin. Reviiri oli laajentunut.

Samoin kuljin muutaman päivän ajan seuraamassa löytyykö talon ympäriltä petojen jälkiä. Ei löytynyt. Ilmoitin kylän yhtieseen sähköpostiin hänen katoamisensa. Ja soitin kaupungin löytöeläinkotiin ja jätin sinne tietoni.

Suuressa toivossa olen vieläkin häntä kutsunut ja seurannut jälkiä kotini ympärillä. Yli kuukausi on jo siitä, kun hän katosi. Jänisten jälkiä löytyy nyt pitkin pihaa, eli ne tietävät, että tämä peloittavan iso musta kissa ei enää vartioi pihamaata.

Mutta kaikki kissaihmiset, ystävät, tietävät, miten se suru tuntuu. Olen nähnyt monena yönä untakin hänestä. Naapurit kertoivat havainnoista huuhkajasta (se on tosin asustellut lähettyvillä jo kymmeniä vuosia) ja kotka, jonka he ovat nähneet liitelevät silloin tällöin yläilmoissa. Sekin asuu lähellä olevissa korpimetsissä. Olisiko valkoisella kyläraitilla kävelevä musta iso kissa joutunut jomman kumman kynsiin? Kun ei ilves- tai susihavaintojakaan ole lähettyvillä nyt todettu.

Seitsemän ihanaa vuotta Majuri ehti minun kainaloani lämmittää ja siinä hyrrätä, kulkea kanssani ruusutarhassa ja istuskella puutarhatuolini vieressä. Majuri oli hyvin onnellinen kissa. Hän sai tehdä mitä halusi ja minä palvelin häntä. Majuri oli hyvin rakastettava kissa. Lapset saivat retuuttaa häntä miten vain sylissään. Hän ei koskaan purrut tai kynsinyt. Hän ei koskaan sotkenut paikkoja, mitä nyt pienenä hyppiessään pari kukkaruukkua pudotti.

Naapurit eivät tosin tykänneet Majurista. Hän kun tarkisti heidänkin lintulaudat, ulkorakennukset ja ympäristön pyyntivietissään. Mutta he ymmärsivät kuitenkin kissan luonteen ja sietivät sitä joten kuten, onhan heilläkin kissoja aina ollut. Yhdessä pihassa tosin oli rakennettu verkkoaitaus linnunsyöttöpaikan ympärille.

En usko, että Majuri olisi lähtenyt kulkemaankaan juuri kovimpien pakkasten aikana, kuten jotkut ystäväni ovat minua lohdutelleet.

Laitan tähän kuvakavalkadin hänen upeasta ilmestyksestään.

Viimeinen kuva Majurista, mitä hän miettii?

Sisarukset ennen joulua! Majuri takana.

Tällaisessa laatikossa kissani tulivat Linnapeltoon.

Tällaiseen peittelyynkin pitää tyytyä.

Puutarhani hyvä vahti!



Minun suuri hoitajani, kun olin sairas.

Minne on matkasi Majuri?


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Ruusa maitotyttö!

Ruusa ja Majuri, sisaruksia, ovat syntyneet navetassa. Ja sieltä minä ne noukin, olivat viimeiset, jotka olivat jääneet pentueesta. Ne parhaat!

Navetassa he olivat tottuneet juomaan lehmän tuoretta maitoa. Sain mukaanikin yhden litran, jotta kissoilla on jotakin kotoista uudessa paikassa. 

Sitten mietin, että mistä saan samanmoista maitoa. Kunnes huomasin, että markettien hyllyille oli ilmestynyt Vanhan ajan punaista maitoa. Kokeilin sitä. Ja sekin maistui pikkukissoilleni.

Mutta auta armias, jos sitä maitoa ei ollut ja annoin heille sinistä maitoa. Se oli kurakakkaa sen jälkeen! Tulin siihen tulokseen, että jos kissoille on hyvää tuo Vanhan ajan maito, on se minullekin laktoosihäiriöisenä. Ja niin olikin.

Siispä olen huomannut, että varsinkin Ruusa katsoa tikottaa minua erityisen rukoilevasti kissanruoka-annoksensa jälkeen. Jotakin vielä? Juu, maitoa, pliis!

Nyt olen Ruusan ilmeestä jo oppinut, mitä se tarkoittaa. Kun maito on jääkaapissa, minua hirvittää sen kylmyys, joten kiehautan pikkuisen kuumaa vettä, jota sekoitan siihen. Näin saan sitä vähän laihemmaksikin. Kissat hyväksyvät sen.

Ja vaikka yleensä kielletään maidon antaminen kissoille, minä annan, en joka päivä kuitenkaan. Silloin tällöin. Kissani ovat navetasta kotoisin. Ja kun he juoksevat pitkin pihamaatani vahtimassa, ettei myyriä tänne pääse, niin he kestävät maidon rasvatkin.

Nytkin laitoin pöydälle maidon odottamaan veden kuumenemista vedenkeittimessä. Ja huomasin, että Ruusa oli tullut pöydän ääreen ihmettelemään, mitä se hänen kuppinsa pöydällä tekee. Eikä hän voinut vastustaa kiusausta. 

Ruusa on todella Ruusa maitotyttö!

Miksi emäntä laittoi tuon kuppini ihmisen pöydälle?

Kai hän opettaa minua ihmisen tavoille?

torstai 27. syyskuuta 2018

Ruusan kylpyhuone!

Kissa ei tykkää kylpeä vedessä, ainakaan omatahtoisesti. Mutta voihan muutenkin kylpeä.

Se on nyt kyllä todistettu.

Tämä mainio sivu on jäänyt luonnokseksi. En varmaankaan heti löytänyt kuvia. Nyt noudan kuvatkin esiin. 😈

Minulla on ollut pojantyttärelleni sekä kahvilavieraitteni lapsille rakennettu hiekkalaatikko tuossa ikkunan alla 7 vuotta, jota olen varjellut kaikenlaisilla suojilla kissoilta, etteivät menisi siihen kakkimaan. 

Se on onnistunut aika hyvin. Olen käskyllä ajanut kissat pois, jos olen nähnyt jotain sellaista heidän edes aloittavan. Ovat totelleet,  vaikka ovat kyllä muuten repineet piiloleikissään peitteitä, kun on alle pitänyt kurkistaa.

Nyt kun pojantytär ei siinä enää leiki, ja kahvilavieraatkin vähentyneet, ainakin tältä kesältä, jolloin suljin kahvilani sairauteni vuoksi. Ehkä ensi kesänä kuitenkin jotakin avaan, mutta hiekkalaatikosta suunnittelin yrttitarhan tekemistä. Sekin tosin siirtyy ensi kesään.

Siksi en ole sitä enää millään peittänyt ja sanoin kissoilekin, että "nyt saavat käyttää sitä makkinaan eli tehdä siihen tarpeensa."

Eikö mitä! Eivät he siihen mitään tee. Se pitää olla puhdas ja siisti. Ruusa nimittäin käyttää sitä kylpyhuoneenaan. Hämmästyinhän minä kovasti, kun en löytänyt mitään kissalle ominaisia kasoja siitä, vaan näin Ruusan siinä pyörivän aivan ihastuksissaan. HÄN KYLPEE SIINÄ! Kellii ja pyörii aivan silmät kiinni ja katsoo minua sitten kuin kiittäen, että onpa ihanaa! Ruusu tekee sitä päivittäin, montakin kertaa. Hassua, että Majuri ei sitä tee. Eikö miestenkin tarttisi kylpeä?


 


 



Ja arvatkaapa mitä! Siihen ei ole tehty yhtään kissan pissaa eikä kakkaa. Muista en tiedä. Majurikin tietää kyllä, että se toimii nykyään kylpyhuoneena, vaikka ei sitä ollenkaan käytäkään.


lauantai 22. syyskuuta 2018

Miten meni kissojen kesä 2018?

No olihan se yhtä lötköttelyä!! Meillä kaikilla! Vierailijoista pitäen. Kyllä kissat nauttivat auringosta pitkälle syyskuuta asti, eivät juuri sisällä viihtyneet, Odottivat, että tuon ruoankin heille tuonne terassille. Vähän pelkäsin, että jos kissanruoan tuoksi tuo siihen muitakin nälkäisiä, mutta pysyivät harakkoihin asti poissa. Pikkulinnut ja kärpäset joskus eksyivät apajalle.

Alla olevissa kuvissa vielä syyskuussa nautitaan näin!





Yksi uusi asia kissoilla oli. Emännän sairastuminen rintasyöpään. Kyllä he haistelivat ihmeissään minua, että onko tuo sama ihminenkään. He eivät oikein tykänneet sytosmyrkkyjen hajusta minussa, enpä minäkään. Niitä annettiin nyt ennen varsinaista leikkausta. Mutta pikkuhiljaa kissat kömpivät minun vatsani päälle heti, kun löysivät minut jostakin makaamasta. Sitähän tein aika paljon tänä kesänä. Minullahan oli terassin ovi melkein koko kesän auki, eli ei minun tarvinnut muuta kuin huutaa Majuria tai Ruusaa, niin useimmiten tulivat. 

Syksyn tullen he ovat jo olleet jopa öitä minun sängyssäni.

 
Jotkut varoittelivat kauheasti basilleista ja bakteereista, jotkut jopa eläinten tuomista sellaisista ja basilleista puutarhassa ja metsässä. Katin kontit! Ymmärsin niitä neuvoja paremmin, missä todettiin, että juuri luonto, sen bakteerikanta ja eläimet antavat korkeamman immuniteetin ja vastustuskyvyn. Joten olen antanut kissojen tulla sänkyyni, silitellyt ja rapsutellut niitä ilman että desifioin käsiäni tai edes pesen. Lähimetsässä olen avokäsin poiminut marjoja ja muutenkin. Hanskat olen laittanut käsiin vain multatöissä ja perkaamisissa. Ja ruusunpiikkejä olen saanut sittenkin sormiini, eikä ne ole tulehtuneet, kuten varoiteltiin. Ei muutenkaan ole mitään tulehduksia ollut! Kaupunkireissujen jälkeen olen desifioinut käteni ja vierailijoille olen tarjonnut sitä myös. Yleensä olen sanonut, että en saa käteen tarttua, mutta halata saa. Ja kaikki ovat halanneet, ovat ymmärtäneet. 

 Majuri tuli aina ulkona sen tuolin alle, missä minä istuin. Ja jos oli tilaa, kuten sammalsohvallani, hän ilmestyi sinne istumaan. Tietenkin hänellä oli mielessä joku makupala, sillä usein siellä istuin syömässä tai kahvilla varjoisan vaahteran alla, missä kesätuuli niin mukavasti viilensi ilmaa. Usein hän saikin. Pullanpalanenkin meni kaupaksi.
Ruusa kuvassa minua hoitamassa!

Ja aamuisin Ruusa kurahteli iloisesti ja Majuri röhähteli, kun tulin aamukävelylle puutarhaani. Siinä he kulkivat mukanani ruusupolkuja. Uskolliset ystävät!

Siis olen tosi kiitollinen kissoilleni, että he joka päivä ovat olleet kotona, vahtineet pihaa, vahtineet minua ja olleet lähelläni. Parhaat hoitajani!