keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Tämä oli Ruusalle hirvitys!

Kissat ovat yleisesti hyvin uteliaita. Ainakin minun Ruusani. Uskon, että kun hän kuuli hurjan koneen ilmestyvän pihamaalleni, hän hyökkäsi kamarin ikkunaan sitä ihmettelemään. Ja ulos tultaessa lähti sen tekemisiä heti tutkimaan. Häntä oli pörhössä. 


 
Tien vieressä olevan koivun pelkäsin olevan keskeltä laho, näin sen yhdestä sahatusta oksan  tyvestä. Ei se niin paha ollut, mutta tuossa se nyt maassa on. Eikä se ainoa koivu pihalla ole. Kesäkahvila edessä on kaksihaarainen iso koivu vielä. Se onkin Ruusan lempipuu, jonne kiivetessä hän näyttää vieraillekin kiipeämistaitojaan. Monesti se on toiminut myös pakopuuna, jonne hän kiipeää vaaran uhatessa, kuten metsästyskoirilta, jotka kulkevat vapaana usein tuossa metsätiellä. Tosin itse metsästäjä tulee pelastamaan Ruusan kiipelistä vieden koiransa pois. Tai minä olen ajanut tungettelijan pois ja Ruusa lasketutuu kiltisti puusta pois. Ruusa tykkää kiipeilystä. Mitä korkeammalle pääsee, sitä ylpeämpänä hän katselee sieltä.



 



maanantai 27. maaliskuuta 2023

Runo Ruusan elämästä

 


 

 Riuska, voipunut, kukoistava


Minun kissani riuska Ruusa

riuskasti komentaa myyräkannan

riuskasti hypyttää hiiriraukan

riuskasti saavuttaa oksahangan

lintua yrittää, riuskasti yrittää

harvoin sen voi saavuttaa.


Sitten hyytyi, voipui makuulleen

ei lämmintä maitoa litkinyt

ei ruokaa ottanut, haistoi vain

katsoi silmiini, jutteli ain

kunpa tietäisi sen kielen

mielialan ja sairauden


Vein sen lääkäriin

tutkittiin, mittailtiin

koko keho ruususen

kaikki osat tunnusteltiin

sydäntä, keuhkoa kuunneltiin

verinäytekin otettiin.


Ei mitään pahaa löytynyt.


Kun kotiin tultiin

ikävältä matkalta

oli Ruusa-kissa mietiskellyt

vähän autossa itkeskellyt.

Kas vain, kun maistui ruoka

maistui juoma ja lisää pyysi

juoksi ilosta lattiaa ympäri.


Oli kissa varmaan päättänyt

tilaansa kovasti miettinyt

ei hän sairas vainen,

vaan kukoistava ja iloinen

ei koskaan enää lääkärille

kun koti on tää kultainen!


Liekö kuitenkin

masentunut kissakin

kun ei kevät vielä tullutkaan

lunta pyryttää joka paikkaan

kylmä karsii talon nurkkaa

ikkunasta vain katselee

ja kevättä odottelee.





 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Ruusa odottaa uutta kevättä!

Tuossa tuo emäntä vain koisii ja ulkona paistaa aurinko, varmaan jo lämmittääkin. Vaikka kumman kylmäkin tuo aurinko on välistä ollut. Kun emäntä on aukaissut minulle ovea, olenkin livahtanut sisälle pöydän alle. Kumma juttu! On aurinko ja sittenkin kirpaisevan kylmää.

Mutta tässä on mukava odotella emännän heräämistä. Lämmin paikka.

 

Hei, nyt emäntä raotti silmää! Josko hän antaisi ruokaa ja pääsis ulos? - Kuulehan emäntä, taas tuo orava tuolla varastelee lintujen ruokia. Ja närhet käyvät turhaan tyhjällä kupilla! Minun on aika lähteä niitä komentelemaan! 







sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Ruusalla oli stressi!

 

 


Ruusa on opettanut minulle paljon oikeaa elämää, ei vain kissan elämää, vaan myös sitä elämän asennetta, mikä tässä maailmassa on todella tarpeellista.

Ruusakin on jo vanha, pian 12 vuotta. Suhteellisesti minun ikäiseni. 

Mitä se opettaa? Ainakin sen, että nukkua pitäisi enemmän. Että illallakin pitäisi mennä ajoissa nukkumaan. Itse se aloittaa unet tuolla vinttihuoneessa. Se ei tykkää, että TV tai radio on päällä ja emäntä touhuaa omiaan. Se odottaa, että tuvassa hiljenee ja emäntä menee vuoteeseen. Silloin kuuluu, kun se työntää tassullaan oven auki ja kurnauttelee hiljaa ja hyppää sänkyyni, käy tervehtimässä ja käpertyy jalkopäihini. Siinä se nukkuu kiltisti siihen saakka kunnes nousen. Enkä kovin aikaisin nousekaan! Jos liian myöhään istun koneella, Ruusa tulee minua määräilemään. Se sanoo KURRRNAUU oikein käskevästi. Kyllähän sitä pitää totella ja painua pehkuihin, eikö?

Olen oppinut, että vatsa pitää olla kunnossa. Tiedän, että Ruusalla on vatsa kovalla, jos ruoka ei maistu. Silloin annan sille kasvisöljyä teelusikallisen. Aika kiltisti se sen ottaa pikkukupista, kun kaadan suuhun.

Tilanne on aina huolestuttava, kun karvakaverini ei syö. Joulun aikaan oli tällainen toisenlainen kausi. Selvästi Ruusa oli hermostunut. Sillä oli stressi. Ja aivan syystäkin!

Joulukin oli Ruusalle vähän stressinen, sillä pojanpoika (3 vuotta) on aina hyvin innoissaan Ruusasta, haluaa hoitaa ja jututtaa. Eikä voi olla kiljahtelematta. Sellaisista äänistä Ruusa ei tykkää, vaan livahtaa sängyn alle. Ja poika luulee, että kissa on hänen kanssaan piilosta ja innostuu entistä enemmän. Tosin kissa on hänelle niin tärkeä, että pikkuhiljaa oppii sitä ymmärtämään ja kunnioittamaan. 

Joulun jälkeen tässä vieraili tuvassani Lapin ystäviä ja heillä oli kolme huskyä mukanaan. Totta nekin tässä tuvassa kävi pyörähtelemässä ja kissaa ihmettelemässä. Mutta eivät haukkuneet. Kissa ei kovin moskis ollut siitä, mutta varuillaan koko ajan. Eikä syönyt mitään. 

Pian sen jälkeen vieraili siskoni ollen pari yötä tässä koirineen (vinttikoira ja afkaani). Ruusa on tavannut nämä isot otukset ennenkin ja varmaan pian tottuisivat toisiinsa, mutta tarkkailla piti koko ajan. Ei koirat ihan nenän lähelle päässeet haistelemaan. Mutta Ruusa tuskin söi mitään. Ei vain maistunut ruoka. Oli muuta tärkeämpää.

Kun nuo koiravierailut olivat ohitse, niin kylläpä Ruusa söi! Kissa tarvitsee unirauhan, pissarauhan ja ruokarauhan. Tässä on kulkenut kettuja, jäljistä olen huomannut. Ja siksipä otan Ruusan kanssani ulos kun menen sinne itsekin. Olen huomannut, että Ruusa tekee silloin usein asiansa, kun tietää, että minä olen lähettyvillä. Kissa tietää milloin on turvallista. Mutta pitäähän sitä pihapiiri ja talon alusta käydä päivittäin katsastamassa. Ennen kuin pihalle mennään, istutaan terassilla ja kuulostellaan oman aikansa, ennen kuin hän uskaltaa pihalle mennä.

Uskon, että Ruusa on varovainen ja viisas! 

Nyt on kaikki taas hyvin. Muorilla oma rytminsä ja kissalla muorin rytmi. Näin se menee! Sittenkin.