Ruusa on opettanut minulle paljon oikeaa elämää, ei vain kissan elämää, vaan myös sitä elämän asennetta, mikä tässä maailmassa on todella tarpeellista.
Ruusakin on jo vanha, pian 12 vuotta. Suhteellisesti minun ikäiseni.
Mitä se opettaa? Ainakin sen, että nukkua pitäisi enemmän. Että illallakin pitäisi mennä ajoissa nukkumaan. Itse se aloittaa unet tuolla vinttihuoneessa. Se ei tykkää, että TV tai radio on päällä ja emäntä touhuaa omiaan. Se odottaa, että tuvassa hiljenee ja emäntä menee vuoteeseen. Silloin kuuluu, kun se työntää tassullaan oven auki ja kurnauttelee hiljaa ja hyppää sänkyyni, käy tervehtimässä ja käpertyy jalkopäihini. Siinä se nukkuu kiltisti siihen saakka kunnes nousen. Enkä kovin aikaisin nousekaan! Jos liian myöhään istun koneella, Ruusa tulee minua määräilemään. Se sanoo KURRRNAUU oikein käskevästi. Kyllähän sitä pitää totella ja painua pehkuihin, eikö?
Olen oppinut, että vatsa pitää olla kunnossa. Tiedän, että Ruusalla on vatsa kovalla, jos ruoka ei maistu. Silloin annan sille kasvisöljyä teelusikallisen. Aika kiltisti se sen ottaa pikkukupista, kun kaadan suuhun.
Tilanne on aina huolestuttava, kun karvakaverini ei syö. Joulun aikaan oli tällainen toisenlainen kausi. Selvästi Ruusa oli hermostunut. Sillä oli stressi. Ja aivan syystäkin!
Joulukin oli Ruusalle vähän stressinen, sillä pojanpoika (3 vuotta) on aina hyvin innoissaan Ruusasta, haluaa hoitaa ja jututtaa. Eikä voi olla kiljahtelematta. Sellaisista äänistä Ruusa ei tykkää, vaan livahtaa sängyn alle. Ja poika luulee, että kissa on hänen kanssaan piilosta ja innostuu entistä enemmän. Tosin kissa on hänelle niin tärkeä, että pikkuhiljaa oppii sitä ymmärtämään ja kunnioittamaan.
Joulun jälkeen tässä vieraili tuvassani Lapin ystäviä ja heillä oli kolme huskyä mukanaan. Totta nekin tässä tuvassa kävi pyörähtelemässä ja kissaa ihmettelemässä. Mutta eivät haukkuneet. Kissa ei kovin moskis ollut siitä, mutta varuillaan koko ajan. Eikä syönyt mitään.
Pian sen jälkeen vieraili siskoni ollen pari yötä tässä koirineen (vinttikoira ja afkaani). Ruusa on tavannut nämä isot otukset ennenkin ja varmaan pian tottuisivat toisiinsa, mutta tarkkailla piti koko ajan. Ei koirat ihan nenän lähelle päässeet haistelemaan. Mutta Ruusa tuskin söi mitään. Ei vain maistunut ruoka. Oli muuta tärkeämpää.
Kun nuo koiravierailut olivat ohitse, niin kylläpä Ruusa söi! Kissa tarvitsee unirauhan, pissarauhan ja ruokarauhan. Tässä on kulkenut kettuja, jäljistä olen huomannut. Ja siksipä otan Ruusan kanssani ulos kun menen sinne itsekin. Olen huomannut, että Ruusa tekee silloin usein asiansa, kun tietää, että minä olen lähettyvillä. Kissa tietää milloin on turvallista. Mutta pitäähän sitä pihapiiri ja talon alusta käydä päivittäin katsastamassa. Ennen kuin pihalle mennään, istutaan terassilla ja kuulostellaan oman aikansa, ennen kuin hän uskaltaa pihalle mennä.
Uskon, että Ruusa on varovainen ja viisas!
Nyt on kaikki taas hyvin. Muorilla oma rytminsä ja kissalla muorin rytmi. Näin se menee! Sittenkin.
