Leiki kanssani emäntä!

Kissa on prinsessa, minä hovineiti!

Näinhän se menee. Olen auliisti tehnyt aina kaiken sen, mitä kissani ovat pyytäneet, nyt tottelen vain Ruusaa. Mutta siinä meillä vasta prinsessa! 

Hän on tullut nirsoksi. Ei tahdo kaikki kissanruoka kelvata, ei ainakaan naudanliha, olen oppinut. Vien sellaiset pussit naapurin koirille. Ruusa vilauttaa käpälällään sitä heristäen ja haluaa ulos korvat luimussa, kun pauhaan sen nirsoutta. Pian hän ilmestyy pellolta mehevä myyrä hampaissaan. Siinä Ruusan herkut!

Mutta en aina tottele sitä, kun Ruusa on jo mennyt petiäni lämmittämään ja minua odottamaan. Se tepsuttaa portaat alas ja katsoo minua ihmetellen: - Nau! Etkö jo tule nukkumaan.

- Kuule, en ihan vielä. On tässä jutut pahasti kesken, sanon. 

Ruusa sipsuttaa takaisin portaat ylös. Nukkumisen sentään määrää emäntä itse.

Ruusa on myös hyvin määräileva leikkimisen suhteen. Hänellä on tietty katse ja tietty ääni, kun hän tahtoo, että leikittäisin häntä. Serkkutyttöni on tuonut mitä koukuttavimpia leikkivälineitä höyhensulkiin asti. Tartun yhteen sellaiseen ja "kurnnn" sitten mennään pitkin sohvia ja lattioita. Kyllä kissa voi ollakin sukkela!

Nyt kun olen tehnyt tuolla pihalla pajutöitä, Ruusa on seuranani, kuten muutenkin siellä ollessani. Vähän olen pelännyt, ettei rautalangan pätkä osu sitä silmiin, kun silläkin leikkii, mutta ne pajunoksat ovat mieluisia. Hän istuu vieressäni ja odottaa, katsoo minua välillä ja naukaisee haastavasti. 

mutta etkö jo voisi leikittää minua?

Odotan... kyllähän tässäkin on narunpätkä!

Vihdoinkin!

Ja voi sitä riemua, kun tartun pajunvitsaan! Hän kurnahtelee riemuissaan ja juoksee salamanan, ei päästä pajunoksan päätä karkuun. Sitten mennä vilistetään ja pyöritään pitkin pihaa. Eikä sellaisesta menosta ehdi kuvia ottamaan. Huh, en jaksa kovin pitkään. 

Sitten taas levähdellään ja jatketaan omia töitä. Ruusa nautiskelee. 

Ruusa-kissan uhkat!

Näin tässä kävi, että Majuria ei enää näkynyt, ei kuulunut, ei jälkeäkään. Meidän on pitänyt tottua Ruusa-kissan kanssa elämään ilman häntä.

Alueen yläpuolella on kaarrellut ilmavirroissa usein maakotka saalista tähyillen ja huuhkaja huhuillut lähimetsissä. Heilläkin on nälkä. Myyrät ovat vähissä, samoin jänikset. Tuntuu, että kaikki eläimet ovat nykyään kovin nälkäisiä. Linnutkin. Susia ja ilveksiä on kylällä kulkenut, vaikka tässä lähistöllä en ole jälkiä nähnyt. Jänikset kai tietävät, että Majuri ei ole heidän vaaransa enää, joten ovat käyneet hangilla tutkimassa pihapiiriä. Onneksi suojasin omenapuun rungot.

En voi kuitenkaan varjella Ruusaa noilta uhkilta, koska hän on jo 7 vuotta tottunut kulkemaan vapaasti ulkona ja nytkin haalannut meheviä myyriä tuolta pellolta. Täytyy vain luottaa häneen, että hän on valpas ja varovainen, enemmän kuin Majuri, joka oli olevinaan jo liiankin paljon macho, jota muut pelkäävät. 

Tänä aamuna tässä kävi naapurin rouva kertomassa, että juuri kun hän nosti ikkunan kaihtimen, hän sattui näkemään, kun kanahaukka jahtasi Ruusaa. Ruusa kuitenkin livahti matalana elosuojan alle matalasta oven raosta. Ilmankos hän kotiin tullessa kaipasi syliäni ja asiaa oli kovasti.

Talvella Majurin katoamisen jälkeen Ruusa olikin hyvin varovainen, ei paljoa ulos mennyt. Mitä lie joutui näkemään! Mutta kevään lämmön tullessa hän jo ulotti tutkimusmatkojaan läheiselle pellolle. Onneksi Ruusalla on hyvä värisuoja ja tuo valppaus.

Ruusasta on tullutkin ihan sylikissa. Häntä pitää rapsutella, silitellä ja harjalla kevyesti harjata. Kevään pakkasyöt hän on kiltisti viettänyt yöt jalkopäissäni, mutta nykyään haluaa jo puoli viiden aikaan aamulla ulos. Kun terassilla lämmittää aurinko, olemme siinä istuneet päivisin yhdessä. Ja sitähän tuo ystäväni toivookin. Minun pitäisi pihallakin kulkea hänen kanssaan. Olen oppinut ymmärtämään hänen anovat katseensa: Tule sinäkin kanssani ulos. Usein olen mennytkin.

Uskon, että Ruusa tietää vaarat tuolla ulkona ja oppii olemaan varovainen. Tässä pihapiirissä kuin myös naapurissa on kymmeniä piilopaikkoja mihin voi livahtaa.