Ruusa-kissalla on astma!

Kissojen elämä on tullut vaikeammaksi luonani. Jotenkin olen tuudittautunut siihen, että kissat hoitavat itse itsensä ja oppivat pärjäämään omillaan. Oppivat varomaan vaaroja, villieläimiä, autoja ja muita vaaroja. Kissani kun ovat vapaana liikkuvia. Niin kauan kuin olen tässä  Linnapellossa asunut, nyt jo 38 vuotta, ovat kissat olleet talon tärkeitä "työntekijöitä" ihmisten rinnalla. He ovat pitäneet myyrät ja hiiret kurissa, vahtineet taloa, hoitaneet minua, luoneet kodin tunnelmaa, rakastaneet tätä lähiympäristöä ja ovat varmasti olleet onnellisia. 

Vanhat kissamme; Iita, Janne ja Eemeli elivät tässä lähelle 20 vuotta, Iita ylikin. Nyt menetin Majurin 7-vuotiaana. Olen melko varma, että lähistöllä kierrellyt  maakotka sen sieppasi kynsiinsä. Majurista ei ole näkynyt jälkeäkään sen aamun jälkeen viime maaliskuussa kun sitä etsin. Koska lunta oli satanut yöllä, olisin löytänyt petojen jälkiä. 

Ruusa on tullut hyvin toimeen yksinkin. Hän on itsenäinen ja rohkea kissa, hyvin valpas ja varovainen, toimissaan sukkela. 

Jo vuoden ajan olen seurannut häntä, kun hän jalkopäissäni on nukkunut. Kehrätessään hän alkaa yhtäkkiä kakomaan, ei niinkuin oksentaessaan, mitä en ole nähnyt hänen tekevän. Se on aivan kuin yskimistä. Se on kuitenkin aina mennyt ohi. Viime kesänä huomasin, että hän saa ihmeellisiä hengenahdistuksia, on paikoillaan huohottavassa asennossa. 

Niinpä vein hänet eläinlääkärille. Lääkäri totesi, että Ruusa kärsii astmasta. Hän tarjosi kokeeksi kortisonia. Huomasin, että oireita ei enää tämän lääkityksen jälkeen ollut. Kortisonia vähennettiin pikkuhiljaa ja nykyään annan hänelle vain puolikkaan pienestä tapletista (Prednicortone ve 5mg).

Tiedän, että kortisoni vaurioittaa luustoa ennen pitkään, mutta en halua Ruusan tuupertuvan hengenahditukseen. En halua luopua hänestä. On hän niin ihana kissa!

Mistä tulee astma? Luin, että jopa multa tai vanhat rakennukset voivat sen aiheuttaa. Ruusan mielipaikkoja onkin talon alusta, jonne hän tuuletusaukosta pääsee, ja kaikki pihan ulkorakennukset kellaria myöten. Liika on liikaa, maahomeessakin. 

Toivon, että Ruusa on kanssani vielä pitkään! On hän ollut nyt väsyneempi tuon lääkekuurin ansiosta ehkä, mutta syö hyvin, viihtyy osan ajasta ulkona ja leikkiikin riemullisesti.

Leiki kanssani emäntä!

Kissa on prinsessa, minä hovineiti!

Näinhän se menee. Olen auliisti tehnyt aina kaiken sen, mitä kissani ovat pyytäneet, nyt tottelen vain Ruusaa. Mutta siinä meillä vasta prinsessa! 

Hän on tullut nirsoksi. Ei tahdo kaikki kissanruoka kelvata, ei ainakaan naudanliha, olen oppinut. Vien sellaiset pussit naapurin koirille. Ruusa vilauttaa käpälällään sitä heristäen ja haluaa ulos korvat luimussa, kun pauhaan sen nirsoutta. Pian hän ilmestyy pellolta mehevä myyrä hampaissaan. Siinä Ruusan herkut!

Mutta en aina tottele sitä, kun Ruusa on jo mennyt petiäni lämmittämään ja minua odottamaan. Se tepsuttaa portaat alas ja katsoo minua ihmetellen: - Nau! Etkö jo tule nukkumaan.

- Kuule, en ihan vielä. On tässä jutut pahasti kesken, sanon. 

Ruusa sipsuttaa takaisin portaat ylös. Nukkumisen sentään määrää emäntä itse.

Ruusa on myös hyvin määräileva leikkimisen suhteen. Hänellä on tietty katse ja tietty ääni, kun hän tahtoo, että leikittäisin häntä. Serkkutyttöni on tuonut mitä koukuttavimpia leikkivälineitä höyhensulkiin asti. Tartun yhteen sellaiseen ja "kurnnn" sitten mennään pitkin sohvia ja lattioita. Kyllä kissa voi ollakin sukkela!

Nyt kun olen tehnyt tuolla pihalla pajutöitä, Ruusa on seuranani, kuten muutenkin siellä ollessani. Vähän olen pelännyt, ettei rautalangan pätkä osu sitä silmiin, kun silläkin leikkii, mutta ne pajunoksat ovat mieluisia. Hän istuu vieressäni ja odottaa, katsoo minua välillä ja naukaisee haastavasti. 

mutta etkö jo voisi leikittää minua?

Odotan... kyllähän tässäkin on narunpätkä!

Vihdoinkin!

Ja voi sitä riemua, kun tartun pajunvitsaan! Hän kurnahtelee riemuissaan ja juoksee salamanan, ei päästä pajunoksan päätä karkuun. Sitten mennä vilistetään ja pyöritään pitkin pihaa. Eikä sellaisesta menosta ehdi kuvia ottamaan. Huh, en jaksa kovin pitkään. 

Sitten taas levähdellään ja jatketaan omia töitä. Ruusa nautiskelee. 

Ruusa-kissan uhkat!

Näin tässä kävi, että Majuria ei enää näkynyt, ei kuulunut, ei jälkeäkään. Meidän on pitänyt tottua Ruusa-kissan kanssa elämään ilman häntä.

Alueen yläpuolella on kaarrellut ilmavirroissa usein maakotka saalista tähyillen ja huuhkaja huhuillut lähimetsissä. Heilläkin on nälkä. Myyrät ovat vähissä, samoin jänikset. Tuntuu, että kaikki eläimet ovat nykyään kovin nälkäisiä. Linnutkin. Susia ja ilveksiä on kylällä kulkenut, vaikka tässä lähistöllä en ole jälkiä nähnyt. Jänikset kai tietävät, että Majuri ei ole heidän vaaransa enää, joten ovat käyneet hangilla tutkimassa pihapiiriä. Onneksi suojasin omenapuun rungot.

En voi kuitenkaan varjella Ruusaa noilta uhkilta, koska hän on jo 7 vuotta tottunut kulkemaan vapaasti ulkona ja nytkin haalannut meheviä myyriä tuolta pellolta. Täytyy vain luottaa häneen, että hän on valpas ja varovainen, enemmän kuin Majuri, joka oli olevinaan jo liiankin paljon macho, jota muut pelkäävät. 

Tänä aamuna tässä kävi naapurin rouva kertomassa, että juuri kun hän nosti ikkunan kaihtimen, hän sattui näkemään, kun kanahaukka jahtasi Ruusaa. Ruusa kuitenkin livahti matalana elosuojan alle matalasta oven raosta. Ilmankos hän kotiin tullessa kaipasi syliäni ja asiaa oli kovasti.

Talvella Majurin katoamisen jälkeen Ruusa olikin hyvin varovainen, ei paljoa ulos mennyt. Mitä lie joutui näkemään! Mutta kevään lämmön tullessa hän jo ulotti tutkimusmatkojaan läheiselle pellolle. Onneksi Ruusalla on hyvä värisuoja ja tuo valppaus.

Ruusasta on tullutkin ihan sylikissa. Häntä pitää rapsutella, silitellä ja harjalla kevyesti harjata. Kevään pakkasyöt hän on kiltisti viettänyt yöt jalkopäissäni, mutta nykyään haluaa jo puoli viiden aikaan aamulla ulos. Kun terassilla lämmittää aurinko, olemme siinä istuneet päivisin yhdessä. Ja sitähän tuo ystäväni toivookin. Minun pitäisi pihallakin kulkea hänen kanssaan. Olen oppinut ymmärtämään hänen anovat katseensa: Tule sinäkin kanssani ulos. Usein olen mennytkin.

Uskon, että Ruusa tietää vaarat tuolla ulkona ja oppii olemaan varovainen. Tässä pihapiirissä kuin myös naapurissa on kymmeniä piilopaikkoja mihin voi livahtaa.

Majuri-kissani on kadonnut!

Minulla on päiväkirjassani merkintä tammikuun 6. päivän sunnuntaina näin: päästin Majurin ja Ruusan ulos kello 5.00 aamuyöstä. Ruusa oli aamulla oven takana, mutta ei Majuri, joka siihen tavallisesti ensimmäisenä ryntää isolla miehekkäällä äänellä "khröö-höm".

Silloin oli vielä lämmintä. Mutta heti kuljin kaikki ulkorakennukset pihallani, jos Majuri olisi jäänyt jumiin johonkin. Samoin kuljin kaikki naapurini ja hekin tarkastivat rakennukset läpi. Naapurit kertoivat, että Majuri on alkanut kävelemään keskellä tietä ja kulkee aika kauaskin. Reviiri oli laajentunut.

Samoin kuljin muutaman päivän ajan seuraamassa löytyykö talon ympäriltä petojen jälkiä. Ei löytynyt. Ilmoitin kylän yhtieseen sähköpostiin hänen katoamisensa. Ja soitin kaupungin löytöeläinkotiin ja jätin sinne tietoni.

Suuressa toivossa olen vieläkin häntä kutsunut ja seurannut jälkiä kotini ympärillä. Yli kuukausi on jo siitä, kun hän katosi. Jänisten jälkiä löytyy nyt pitkin pihaa, eli ne tietävät, että tämä peloittavan iso musta kissa ei enää vartioi pihamaata.

Mutta kaikki kissaihmiset, ystävät, tietävät, miten se suru tuntuu. Olen nähnyt monena yönä untakin hänestä. Naapurit kertoivat havainnoista huuhkajasta (se on tosin asustellut lähettyvillä jo kymmeniä vuosia) ja kotka, jonka he ovat nähneet liitelevät silloin tällöin yläilmoissa. Sekin asuu lähellä olevissa korpimetsissä. Olisiko valkoisella kyläraitilla kävelevä musta iso kissa joutunut jomman kumman kynsiin? Kun ei ilves- tai susihavaintojakaan ole lähettyvillä nyt todettu.

Seitsemän ihanaa vuotta Majuri ehti minun kainaloani lämmittää ja siinä hyrrätä, kulkea kanssani ruusutarhassa ja istuskella puutarhatuolini vieressä. Majuri oli hyvin onnellinen kissa. Hän sai tehdä mitä halusi ja minä palvelin häntä. Majuri oli hyvin rakastettava kissa. Lapset saivat retuuttaa häntä miten vain sylissään. Hän ei koskaan purrut tai kynsinyt. Hän ei koskaan sotkenut paikkoja, mitä nyt pienenä hyppiessään pari kukkaruukkua pudotti.

Naapurit eivät tosin tykänneet Majurista. Hän kun tarkisti heidänkin lintulaudat, ulkorakennukset ja ympäristön pyyntivietissään. Mutta he ymmärsivät kuitenkin kissan luonteen ja sietivät sitä joten kuten, onhan heilläkin kissoja aina ollut. Yhdessä pihassa tosin oli rakennettu verkkoaitaus linnunsyöttöpaikan ympärille.

En usko, että Majuri olisi lähtenyt kulkemaankaan juuri kovimpien pakkasten aikana, kuten jotkut ystäväni ovat minua lohdutelleet.

Laitan tähän kuvakavalkadin hänen upeasta ilmestyksestään.

Viimeinen kuva Majurista, mitä hän miettii?

Sisarukset ennen joulua! Majuri takana.

Tällaisessa laatikossa kissani tulivat Linnapeltoon.

Tällaiseen peittelyynkin pitää tyytyä.

Puutarhani hyvä vahti!

Minun suuri hoitajani, kun olin sairas.

Minne on matkasi Majuri?