Kissanpesua

Kissasisarukset ovat innolla juosseet pihamaalla näinä päivinä, kun itselläkin on siellä puuhaa lumenluonnin ja muun homman kanssa. Eikä enää palele!

Mutta edelleen Ruusa vahtii kaikki vettä lirisevät paikat ja käy mielellään käsienpesualtaasta pyydystämässä vettä. Majuri edelleen lutkuttelee äitini vanhaa yöpaitaa, jos en ehdi sitä sylissäni hoivata. Ja vahtii puutaan, mihin linnut ovat sen harmiksi majoittuneet. Kömpelöllä tavallaan. Kömpelö hän kyllä on. Yksi päivä kuului vain mätkähdus selkäni takaa kun istuin tietokoneella. Majuri oli pudonnut sängystä. Vähän ihmeissään hän siinä lattialla päätänsä ravisteli.

Tässä kerran seurailin heidän  aamukylpyään. Ei siinä paljoa vettä tarvita. Nautinnolliselta tuo näyttää, kun he tekevät sen parityöskentelynä.

Löysin netistä nähtävästi japanilaisen kissan tarinoita youtubista. Maru-kissa siellä seikkailee ja hänen intohimonsa ovat laatikot.

Tässä tehtiin eräänlainen tutkimus, kun laatikkoa aina vain pienennettiin ja kavennettiinkin, miten siihen Maru-kissa reagoisi. 

Mukavia videoita, joita ei ole pilattu kamalalla musiikilla tai naurun kikatuksella.

Tässä Maru!

Kissojen kavala serkku

Viime päivinä kissat ovat olleet kumman arkoja. He ovat jo pian tahtomassa sisälle asioillaan käytyään tai piileskelevät tuolla terassin suojissa, josta he kyllä pahan paikan tullen pääsevät vaikka katon rajaan.

Lehdissä tiedotetaan susista ja ennankaikkea ilveksistä. Jälkiä on löytynyt tässäkin lähimaastossa.

Kuva lainattu Wikipedian sivuilta

Eihän tuo ilves kotikissaa kummempi. Yhtä ylväs ja teräväkatseinen. Toinen vain villi ja yrittää itse tulla toimeen luonnossa. Mutta nälän ollessa pahimmillaan ilvekselle voi yhtä hyvin kelvata se kotikissakin. Kun luen kissojeni naamalta tuota arkuutta, en tohdi heitä nyt jättääkään päiväksi ulos, vaan käytän varahiekan aitasta ja jätän kissat sisälle, jos olen pitempään poissa.

Olen minäkin tavannut sekä ilveksen että suden jälkiä tuolla metsässä kulkeissa, mutta en vielä tänä talvena. Pidetään jo ihmeenä, jos joku kauris selviytyisi niiden raatelulta. Joku aika sitten olikin lehdessä juttua 400 poikkeusluvan myöntöön ilveksen metsästämiseen Suomessa. Noita kaatolupia oli haettu melkein 1000.  En tiedä vielä kuinka on näillä seuduin. Metsästyskausi on joulukuusta helmikuun loppuun. Milloinkahan katukuvassa siis näkyy ilvesturkkeja? 

On laskettu, että aikuisia ilveksiä olisi Suomessa liki 3000. Kyllä minä soisin niillekin elintilaa ja hyvää eloa, kunhan eivät vain ihan ihmisten nurkille majoittuisi. 

Katsohan kun jäniskin osasi hakea talon luota turvaa!

Ruusan metkuja

Kissani ovat selvinneet ummetuksesta, ripuilusta ja vatsataudista, mikä lienee ollut ja ovat täysin pirteitä. Ruokahaluttomuutta kuitenkin vielä on, mutta eiköhän se kasva, kun ilmat lämpenevät. Pieni laihutuskuuri ei heille ole pahitteeksi.

Majuri on ihanan rauhallinen, vaikka innostuu välistä melskaamaan Ruusan viekoittelemana ja jopa tappelemaankin.

Mutta Ruusa kaipaisi enemmän toimintaa. Sen silmät tähyilevät sinne tänne odottavina, että jos jotakin seikkailua löytyisi. Pahemman puutteessa hän on tyytynyt vielä seuraamaan pesukonetta ja pikkuisen Malena-tyttösen puuhia, joka piti niille seuraa nyt muutaman päivän. Tyttö jutteli kissalle ja ihmetteli, miksi kissa ei vastaa ja miksi se välillä häiritsee.

Olen ollut huolissani kun kissani eivät juo vettä, eivät ainakaan vesikupista. Ehei! Vettä pitää saada 'pyydystää'!

Ihmettelinkin Ruusan innostusta käsienpesualtaaseen. Yksi päivä se tuli taas kurkistelemaan hampaiden pesua. Jätin veden siihen hiljallensa lirisemään. 

Siitäkös Ruusa innostui, laittautui pieneen altaaseen parhaan kykynsä mukaan ja alkoi tassulla vettä pyydystämään. Välillä hän nuoli tassunsa. Sitä hän teki jonkin aikaa. Sitten hän näykkäsi suullaan vettä ja sekös hauskaa oli. 

Nyt siis pitää Ruusa päästää veden pyyntiin silloin tällöin. Se vesi on aivan toista kuin liian helposti tarjottu kuppivesi. 

Toinen jännittävä asia löytyi tänään kotitieltä. Me ulkonaolijat ihmettelimme, että mikäs nyt on, kun Ruusa siellä kulki pörhöllään ja nenä maata viistäen. Kun tarkastelimme asiaa, huomasimme hevosen kavioiden jäljet. Joku oli siinä aamulla ratsastanut. Tai 'rosvo tullut hevosella' kuten pikku-Malena keksi silmät pyöreinä.

Siinä kaksi ihmettelijää, Malena ja Ruusa. Ruusalle se oli kuitenkin ensi tuttavuus, haistaa hevonen!

Kissat kuulemma rakastavat hevosia! Kuten tämä video todistaa. Lisäksi tässä on hauska laulu!

Toimintaa pitää olla!

Vaikka vatsataudit vähän vaivaakin, niin ei se kissoja estä toimimasta. Kyllä he välillä rymyää huoneesta huoneeseen niin että vilinä vain käy. Ja minäkin joskus intoudun. Teen niille paperitössyn narunpäähän ja sitten juostaan kaikki huoneesta huoneeseen, niin että 'viiva näkyy' (vanha poikieni sanonta).

Majuri rymytessään pudotti yhden joulutähdenkin lattialle, mullat lenteli sinne tänne. Kuvasin tässä erään Ruusan tutkimusmatkan.

Ruusa huomasi yksi päivä miten kaapin päälle pääsi.

Sielläpäs oli kummallinen luukku. (keskeneräinen työmaa)

Tästäpäs ei päässykaan, mutta jos hyppäis tuonne.

Kakluunin päällä oli tällainen kummajainen.

Ystävän vedenneitomaalaus ja hyllyllä remonttikansio.

Mutta mihinkähän tuo aukko johtaa?

Hei, tuollahan on se huone mihin meitä ei päästetä!

Nyt mentiin että hippulat vinkuu!

Ei jestas, täälläkin on tällainen kakluuni. Liian korkea!

Valitettavasti en nyt jatka matkaa. Takaisin!

Miten ihmeessä se tuosta mahtui? Viiksillä mittaa ottaa kai.

Parasta alkaa koriste-esineeksi. Ainakin yhtä komea olen kuin nuo muutkin.

Joo, ole vain siellä. Onneksi kumpikaan kissoista ei ole vielä käynyt tietokoneen kimppuun tai tulostimen kuten tässä.

Kissahuolia; ummetus

Ruusa siitä ilmoitti ensin. Hän kierteli jaloissani, katsoi kysyvästi ja naukui. Ei ollut pissahätää, ei nälkää, ei rapsutusikävää. Jotakin oli pielessä.

Onneksi kävi nokikolaripariskunta, josta nainen heti iski silmänsä kissoihin. Heilläkin oli kaksi, sisarukset. - -Toisella töpöhäntä ja se on sairas. ? - Sillä on synnynnäinen vaurio suolistossa, kärsii ummetuksesta. Hoidamme sitä lääkkeellä.

Kling, kling! Muistetaan, että jokaisella kohtaamallamme ihmisellä voi olla tärkeä viesti mukanaan.

Kissa-raukkani kärsivät ummetuksesta. Aikaisemmin huomasin sen Ruusalla ja annoin hänelle ihan tavallista ruokaöljyä, josta se ei kuitenkaan tykäännyt, eipä tietenkään. Se auttoi. Silloin oli hyvä seurata, mitä sinne hiekkalaatikkoon tulee. Nyt kun he käyvät ulkona, se on vaikeampaa. 

Mutta huomasin, ettei ruoka enää oikein maistu. Ja pyytävät ulos aika tiheään. Seurasin heidän jälkiään ulkona, enkä kakkaa löytänyt. Etsin niitä kuin aarteita. Enhän toki kaikkea paikkaa voi löytää, mutta näenhän missä kissa on penkonut lunta. 

Nyt juotin niille molemmille öljyä. He virkkuivatkin, mutta ei vielä tarpeeksi. Leikkivät kyllä ja juoksevat perävilkkaa, joten tilanne ei ole paha. Tänään hain laksatiivia ja ruiskun, jotta osaan antaa oikean verran. Yritän itse hoitaa ne kotona. Opin aikoinaan, että öljy auttoi pitkäkarvaiseen Eemeliin, jolla oli niitä karvamöykkyjä suolistossa. 

Ja suurin huoleni on se, että kissani EIVÄT JUO VETTÄ! Olen aina pitänyt heille kupissa tuoretta vettä, mutta eihän se maistu. Mieluummin juovat maitoa, mitä ei enää ole niille hyvä, kun ovat kohta aikuisia. Olenkin melkein lopettanut sen. Sehän se kovettaa niiden vatsan. Ja se, että silakoita ei ole ollut saatavilla pitkään aikaan. Nyt toki sain niitäkin. Kuivaruokaa en tohdi antaa ollenkaan. 

Siis olen yrittänyt houkutella heitä veden juontiin. Kastellut kuonoa, jota he kyllä lipovat. Mutta kesälläkin  rapakkovesi maistui, mutta ei se tuore vesi omassa kipossa. Työnsin jo kiukuissani heidän kuononsa vesikippoon. Luulivat varmaan että pelleilen, kun katsoivat ihmeissään.

Mitä ihmettä teen!!!??? Jotta he älyäisivät juoda vettä. Tyhmyyttä on menenlaista yhtä kuin viisauttakin.

Ps. Olen huomannut sivun lukemismäärästä, että monet ovat huolissaan kissan ummetuksesta. Sitä on näköjään aina, kun ei ole liikuntaa eikä ulos tarkene mennä. Ainakin minun kissoillani. Huomaan sen siitä, että he eivät syö kunnolla. Ja mikä ihmeellisintä, Majurikin osaa anoa jotakin muuta. Aikaisemmin olen lusikalla vähän kuin pakkosyöttänyt hänelle neitsytöljyä. Nyt kokeilin sitä laittaa lautaselle. Ja kas kummaa. KISSA LITKI SEN TYYTYVÄISENÄ NAAMAANSA. Kannattaa muidenkin kokeilla. 

Olisko tämä tapa parempi?

Uteliaat kissat

Kissan yksi keskeisin luonteen piirre on uteliaisuus. Se tekee kissasta eläväisen ja jopa inhimillisen.

Usein olen seurannut, kuinka kissat hiiviskelevät ja tutkivat ulkoa tultaessa huoneiden paikat. Ja kaikki muutos heitä kiinnostaa, kuten siivoukset, uudelleen järjestelyt, uudet esineet, ostoskorit, laatikot, paperit ja jopa jätteet.

Oudot äänet saa heidät höristämään heti korviaan, katse siirtyy kysyvästi emäntään, ja niille pitää rauhallisesti sanoa, ettei ole mitään vaaraa, pakkanen se vain vanhoja seinähirsiä paukuttaa jne.

Tässä istuttiin pitkä tovi vain katon rajaan eksyneen kärpäsen kohmeloista pörinää ihmettelemässä.

Yksi ihmetyksen aihe voi olla emännän pukeminen ja riisuminen. Kissat tuijottavat joskus sitä hommaa niin, että alkaa jo tuntua kuin striptiisiä harrastaisi. Tekisi mieli selkänsä kääntää sille tuijottelulle. Selitän, että hyvähän teidän, kun on aina upea turkki päällä.

Toinen ihmityksen aihe on saunominen. Siinä he istua tikottavat kylpyhuoneen oven edessä matolla ja katselevat suihkussa oloani. Vesi näyttää varmaan mukavalta ja se ääni. Mutta lähelle ei tohdita tulla.

Saunaankin he kyllä uteliaana tulevat ja varmaan ihastuvatkin siihen lämpöön siellä. Mutta arvatkaa kun lyön löylyä. Ruusa mahtuu mukavasti oven alta pois, mutta Majurilla tekee vaikeuksia mennä niin littuun. Oven alla on aika rajattu alue paeta kamalaa kiukaan sihinää. Naurattaahan minua.

Kun sytyttelen pannun pesää, sitä tullaan katsomaan myös ja haistelemaan. Ja aluksi he huusivat vessan oven takanakin, mokomat.

Tiskikoneen meteliin he ovat jo tottuneet, mutta pesukoneen äänet kiinnostavat ainakin Ruusaa. Hän ei voi ymmärtää, miten ja mistä vesi tulee ja tekee puron lattialle, ja mikä on se kamala meteli siistin valkoisen laatikon sisällä. Tässäkin Ruusa istui tunnin sen ääressä ja seurasi jokaista ääntä ja lorinaa. Välillä meni lähemmäs, välillä kauemmas. Mitähän ihmettä kissojen päässä liikkuukaan?!

Välillä hän läppäsee vettä nopeasti käpälällään, välillä perääntyy ja taas lähestyy. Kamerani laukaisija on niin hidas, ettei se ehdi Ruusan toimiin mukaan.

Mutta ilmeitä se nappaa kuitenkin.

Siis ei kissan naama ole suinkaan ilmeetön.

Tohtiskohan Ruusa tehdä tämän, jos pesukoneeni olisi edestä täytettävä?

Maailman kiltein Majuri!

Nyt kun Ruusa on näyttänyt kotkotuksensa, niin on vuoro kertoa Majurista.

Sen verran tuosta Ruusasta, että en enää ihmettele, minne ovat kadonneet hiuspinnit, ja kohta näen kuinka monta palaa palapelistäni uupuu.  Ja tänään astuin matolle, jonka alla oli yksi suklaakonvehti, puoliksi syöty.

Ymmärrän toki Ruusaa. Hän on ikävystynyt. Ja tänään näin hänen silmissään muuten aivan erilaisen katseen, mitä 'ikuna' kissojen naamalla. Hän katseli minua silmästä silmään, toisesta silmästä toiseen,  hyvin kysyvästi, kamalan terävästi.  Ja minun oli pakko kertoa, että ei silakkaa voi saada joka päivä. Ja että huomenna aukeavat kaupat ja varmaan silakkasaaliitakin on onnistuttu saamaan.  

Mutta Majuri ei vaadi mitään. Eikä kiusaa mitenkään. Alan jo miettiä, että onko hän jotenkin autistinen. Se siksi, että kun hän syntyi 8 tuntia Ruusan jälkeen, se on ehkä tehnyt hänestä vähän hitaan, mietteliään ja tuollaisen Mallusen, joka yhä vielä kaipaa sitä litkuttamista. Äitini vanha yöpuku on aina hyvä ojentaa vieraallekin, joka kirkaisee Majurin syliin tuloa, että 'sehän puree'. Voi hyvänen aika. Eihän Majuri pure, vaan kaipaa vähän sitä lutkuttamista. Vieras on hyvin tyytyväinen, kun etsin käsiini sen äidin vanhan yöpuvun, jonka annan vieraani kainaloon. Siihen Majuri tyytyväisenä asettuu. Ja vieraskin toista silittelemään. Majuri kaivautuu niin syvälle ja luottavaisena siihen syliin, ettei kukaan!

En ymmärrä, miksi tämä kuva ei suostu menemään oikein päin. Kuvassa Majuri on vain niin hennon varovaisesti palapelin päällä. Yksikään pala ei irronnut eikä liikahtanutkaan. 

Siis Majuri ei koskaan hyökkää, kynsi tai edes käytä hampaita, kuten Ruusa kun hän tahtoo kertoa jotakin. Majuri ei tunkeile, katselee vain päältä ja miettii milloin hänen sopisi tulla syliin esimerkiksi. Tai oikeastaan kumpikin kissoista ovat hyvin suvaitsevaisia toistensa hoidolle. 

Janne-kissaa sanottiin kerran 'maailman kilteimmäksi kissaksi'. Hän lopetti lintujenkin pyynnin, kun kerran komennettiin, ja linnut saivat melskata mielin määrin mansikkamaalla. En tiedä vielä kuinka Majurin pyyntihommat sujuvat. Nyt hän ainakin on hyvin mellevänä kähveltänyt Ruusalta hänen saaliinsa ja uskottelee, että hän itse on sen pyytänyt. 

Keväällä tunnen kissojani taas vähän enemmän. 

Eipä silti. Kyllä Majuri Mallunenkin on leikkisä ja kisailee siskonsa kanssa. Ja katsoo minuakin joskus sillä silmällä, että 'keksi minulle leikkimistä'. Sitten haen jonkinlaisen pallon tai ääntä pitävän tavaran lattialle. Para-aikaa Mallunen leikkii Ruusan ryöstämällä kynällä. Ja hauskaa on!

Tässä on liikuttava video  eläinten  tunteellisuudesta ja luottamuksesta toisiinsa.