Jo pari vuott sitten huomasin, että Ruusa-kissan alavatsa oli kummallisella tavalla vähäkarvainen.
Olen seurannut häntä, enkä ole koskaan nähnyt hänen näykkivän karvoja siitä. Aloin epäillä. Jos se on aina ollut tuollainen? En vain ole huomannut.
Paikassa ei näy mitään ihottumaa, ei mitään epätervettä, pienet tisut vain.
Tosin otin selvää tuollaisesta netistä. Siellä selvisi kaikenlaista, jopa sellaistakin, että Ruusalla on jonkinlainen stressi.
Tuliko Ruusalla ikävä Majuria? Vai kärsiikö Ruusa siitä, että ei voi tulla äidiksi?
Kallistuisin tuon viimeisen puolelle. Ruusa, jonka luonteessa on hoitaminen, kärsii lapsettomuudesta.
En kuitenkaan ole huomannut hänessä mitään hermostuneisuutta. Hän on aina yhtä hellä, yhtä huomaavainen, yhtä leikkisä, yhtä valpas, varovainen ja terävä. Ehkä ulosmeno on vähän muuttunut Majurin katoamisen jälkeen. Hän katselee hyvin tarkasti ympäristöä, ennen kuin menee terassilta kauemmas, sittenkin seinänvieriä pitkin. Ja vilkkaasti juoksee navetan vintille tai muihin rakennuksiin vahtimaan hiiriä. Hän on oppinut varovaiseksi.
Yritän kysyä siitä Ruusalta itseltä:
- Mistä johtuu tuo paljas paikka alavatsassa?
- No taasko? Eikö minulla olekaan maailman kaunein vatsa? Ainahan tämä tällainen. Ei siinä mitään vikaa ole. Tai ainakaan sellaista, jonka minä ymmärtäisin, sanoo Ruusa.
- Kärsitkö sinä jostakin?
- No tiedäthän sinä, mitä teit minulle. Menetin äitiyden onnen! Sinä tiedät miksi. Mutta annan sinulle anteeksi. Voinhan hoitaa sinua ja sinä minua, sanoo Ruusa rauhallisesti.
Vai onko sittenkin Ruusan katseessa jotakin syyttävää?
