Koronavuoden 2021 uskollinen kaverini Ruusu!

Kuinka tärkeä onkaan kissa minulle ollut tässä talossa näinä 8 vuotena! 

Ensinnäkin puutarhani voisi vilistä myyriä, talo hiiriä, kuten se joskus on tehnyt ilman kissoja. Nyt ei vilise, ei talossa eikä puutarhassa. Ruusa tekee päivittäin kaksi kierrosta tarkkaillen ympäristöä samalla, kun käy asioillaan.

Toiseksi, hän on kodin tunnelman luoja. Joskus illalla ja päivälläkin mietin, jos hän jäi ulos. Saan kulkea läpi joka paikan häntä etsien. Joskus löydän hänet jostakin uudesta paikasta nukkumasta, vaikka yleensä hän nukkuu eräällä tuolilla. TV:tä katsoessani hän tulee syliin tai nukkuu siinä vierelläni sohvalla. Mutta kuten edellä kerroin, hän tietää aina, milloin asetun itse nukkumaan ja sipsuttaa viereeni. Ja siinä hän on omalla tyynyllään. Aamulla löytyy sitten muualta, kun on tympääntynyt vissiinkin kuorsaamiseeni tai jalkojeni potkimiseen.

Kolmanneksi, hän on parantajakissa. Usein vuoteessa hän asettuukin ensimmäiseksi lämmittämään kylmiä nilkkojani peiton päällä. Kun sairastin syöpämyrkkyjä ja olin paljon lepotilassa, Ruusa (ja silloin Majurikin) makasivat päivittäinkin minun jalkopäissä, eivät ulkona kauan viipyneet. Olivat selvästi minusta huolissaan, eivät päästäneet minua näkyvistä. 

Neljänneksi, Ruusa on mukava keskustelukumppani. Varsinkin nyt koronan eristäessä ihmisiä. Ruusa kurnahtaa tietyllä äänellä ruokaa vaatiessa, tietyllä äänellä ulos mennessään, tietyllä äänellä hoitoa vaatimassa (silloin pitää ottaa olkapäille ja halata) ja tietenkin kuono osoittaa suunnan. Nauroin yksi päivä, kun hän tuli luokseni aivan erilaisella äänellä. Se kurnaus oli suorastaan kiukkuinen. Menin hänen kuononsa näyttämään suuntaan. Aha! Olavi-poikani oli siirtänyt ison tyynyn hänen lempituolilleen, jossa on magneettipatja. Se piti siirtää pois. Aika jännä, että hän tietää magneettien hyvät ominaisuudet.

Varmasti löytyy vieläkin niitä hyviä puolia, en vain nyt hoksaa. Toivon vain, että saisimme olla yhdessä monia vuosia vielä. Sanoinkin vähän virnistäen syöpähoitoja ottaessa hoitajille sairaalassa,  että "parantakaa minut kuntoon, sillä minun pitää elää vielä ainakin 10 vuotta, etteivät kissani jää orvoiksi". Hyvä syy elää!

Toivotamme hyvää uutta vuotta vuodelle 2021, elämässä on muutakin kuin koronaa! Ruusa ja muori!

Ruusa-kissan jouluterveiset 2020!

Olen oppinut kissan elämästä aika paljon näiden vuosien aikana. Ruusa on nyt kahdeksan vuotta, ensi keväänä yhdeksän. Hän on ollut tosi mukava kahvilakaveri, todellinen kahvilakissa! Hän yleensä tulee tuttavallisesti tervehtimään kaikkia kahvilavieraita kiertäen ja kiehnäten heidän jalkansa ja joskus pöydän ääressä istuville on pyytänyt jopa syliin tulla. Kävi niinkin, että kun siskoni Minna soitti viulua kahvilan terassilla, Ruusa, joka aikansa sitä kuunteli ihastuneena (hänellä on hyvä musiikkimaku), meni ja puski soittajaa kiitokseksi jalkoihin ja meni sitten omille teilleen.

Ruusalla on tietyt mukavat tapansa. Yksi on se, että kun hän kuulee jostakin huoneesta (milloin missäkin jos ei ole ulkona) että laitan TV:n auki, hän tietää, että minulla on vapaa syli. Joka kuitenkaan usein ei ole vapaa, sillä yleensä minulla on kudin käsissä. Silloin hän istuu edessäni ja naukuu: "Haluan hoitoa, ota syliin." Niinpä lasken kutimen pois, Ruusa hyppää syliini ja sitähän pitää silitellä ja hieroskella. Hän suorastaan sulaa syliini. Ja parasta ottaa vilitti siihen alle, että kestää ne hierovat kynnet. 

Toinen juttu, jota ihmettelen, on se, kun vihdoin viimein asetun vuoteeseeni. Mistä ihmeestä Ruusa kuulee, että nyt emäntä meni nukkumaan. Kohta ilmestyy sojottava häntä, kuuluu "kurnau" ja Ruusa hyppää jalkopäähäni kehräämään. Hän odottaa, että lasken kirjan käsistäni, ja tulee mahan päälle vähän hoitoon. Miten ihmeessä hän jaksaa kehrätä siinä tunnin toista?

Ruusa on kesällä melkein ruikula, juoksee saaliiden perässä, eikä paljoa tarvitse kissanruokaa. Mutta odotas kun syksy tulee ja kylmenee, hänellä on hurja nälkä. Kohta hän on kissan pullero. Kissalla, noin vapaana kulkevalla, on luontojaan vaisto, että ennen talvea pitää saada hyvä rasvakerros ympärille. Ruusahan käy tarpeillaan ulkona kovillakin pakkasilla. Hän ei tykkää tehdä sisälle, vasta viime hädässä ja jos ei emäntä ole ulos päästämässä. Hänellä on kyllä hiekkalaatikko sisällä.

Meillä toimii luottamus. Minulla luottamus siihen, että Ruusa on varovainen ja valpas. Ja Ruusalla emäntäänsä luottamus siihen, että minä käyn katsomassa, jos Ruusa jo tulisi sisälle. Ja käyn kutsumassa häntä. Silloin hän useimmiten tulee. Ei hän kauas mene. 

Nyt on Ruusa tyytyväinen elämänsä, ei tiedä koronasta mitään, eikä maailman muistakaan huolista.

Hän toivottaa kaikille ystävilleen Hyvää ja Rauhallista Joulua, etenkin Rauhallista!