sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kiusallinen jouluvieras!

Kissoilla meinasi mennä joulurauha täysin, kun saapui vieraita. Ihmisvieraisiin on helppoa tutustua. Heistä ei ole harmia. Mutta kun yksi vieras oli koira!! Ja hän nukkui öitäkin talossa, niin olihan järjestelyt. Onneksi tuolla kamarissa sai olla rauhassa, kun pidettiin ovea kiinni. Majuri lötkötti ihan luottavaisena ikkunan edessä pöytätyynyllä yöt. Ruusa hyppäsi varmuuden vuoksi kaapin päälle ja nukkui siellä yöt.

Tällainen oli vieras. Ihanan näköinen vesseli ihmisten mielestä tämä Samu-koira. Ja Samu olisi halunnut vain leikkiä.


Mutta arvatkaas mitä mieltä oli Ruusa?







- Vai tällainen on joulu!! Voi mokomaa. Emme tykkää yhtään.

maanantai 22. joulukuuta 2014

tiistai 16. joulukuuta 2014

Satu muori Harmaakutrista ja kahdesta kissasta

Tässä on sattunut sellaisia 'mukavia' pikkuasioita, että kirjoitanpa pienen sadun vanha Kultakutri ja kolme karhua-satu  taustatukena. Sovittelen siitä omaani.

" Olipa kerran metsän laidassa mökki. Siellä eleli muori Harmaakutri ja  kaksi kissaa. He elelivät mökissänsä sulassa sovussa ja rauhassa.

Siellä mökissä oli monta sänkyä ja monta pöytää, monta tuolia ja monta mattoa, jopa monta ikkunanlautaa.

Kun muori Harmaakutri kerran lähti vähäksi aikaa maailmalle ja tuli takaisin, näki hän oven avatessaan jo, ettei kaikki ollut kunnossa.

Kun hän tuli eteiseen, meinasi hän kompastua mattoon: - Kuka on läjännyt mattoni?
Vastausta ei kuulunut.

Kun hän tuli keittiöön, hän löysi pöydältään puoleksi jyrsityn juustonpalan. - Kuka on syönyt minun juustoani?
Vastausta ei kuulunut.

Muori Harmaakutri oli kastella jalkansa, kun hän astui edemmäs: - Kuka on kaatanut maitokuppini?
Vastausta ei kuulunut.

Ikkunan vieressä hän huomasi myös jotakin: - Kuka on pudottanut minun kukkapurkkini maahan?
Vastausta ei kuulunut.

Muori Harmaakutri oli matkasta  väsynyt, joten hän meni kamariin asettuakseen levolle. Silloin hän löysi kaksi kissaa nukkumasta syvässä unessa. He olivat valloittaneet koko muori Harmaakutrin sängyn.

- Kuka nukkuu minun sängyssäni?
Vastausta ei kuulunut vieläkään. Toinen kissoista raotti vain silmää, ja toisella tassu värähti.



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kissat odottavat...jouluako vai lunta?

Oikeastaan kissani ovat olleet innoissaan tästä säästä. Lumi ei haittaa. Sade ei haittaa. Kylmä ei haittaa. Ihanaa kissojen joulukuuta. Jopa öitä ovat ulkona viihtyneet.

Yksi ilta he lähtivät kanssani kävelylenkille. Minulla oli otsalamppu, jonka valossa oli jännä seurata, missä kissat liikkuvat. Kun kutsuin heitä nimellä, niin siinähän he vieressä heti päätä kääntelivät. Kaksi kiiluvaa silmää vilkahteli tuon tuosta. Tultiin erään talon luo, josta halusin kääntyä takaisin kotiin. Arvata voi mitä kissat sanoivat minulle, molemmat: -Nau. Täällä on jänniä hajuja. Me jäämme tähän. Mene sinä vain kotiin.

Sinne he jäivät haistelemaan. Myyräjahtiin. Eivät tulleet yöksikään sisälle. Eivätkä he aamulla sisään tullessa olleet nälkäisiä. Katselivat vain mukavaa nukkumapaikkaa.

Tämä työpöytäni tyyny ikkunan edessä on kuitenkin heidän mielipaikkansa. Sovussa siinä nytkin puhdistetaan toistensa korvat ja sitten katsellaan. 

Mitähän he odottavat?




maanantai 8. joulukuuta 2014

Majuri haluaa leikkiä

Olette varmaan huomanneet, että ne leikkipaikat, jotka kissat pikkuisena löytävät, kutsuvat usein isompanakin puoleensa. Ne eivät unohda niitä paikkoja. Yksi paikka on vessan edessä oleva matto ja ovi. Siinä ne pienenä leikkivät ja odottivat minua kun kävin vessassa, tulivat perääni joka paikkaan.

Yksi leikkipaikka on ollut TV:n edessä (edessäpä tietenkin) olevalla penkillä, jossa oli mukava rako käpäläleikkiin.

Yksi ilta siinä istui taas toiveikkaana Majuri. Se on usein Majuri joka kutsuu Ruusaa leikkiin. Miten kävikään?

- Sisko kiltti laiskimus! Tule leikkimään kanssani!

 
- Kuka saa nauhan?  Hah, Ruusa tietenkin. Hei täällä minä! Leikitään! Jooko?


- En minä enää viitsi tuota iänikuista vanhaa leikkiä, kyllästyttää, tuumaa Ruusa.

- Niinpä. Ruusasta on tullut ikävä vanha AKKA!
Onko tosi, että poikakissat ovat leikkisämpiä kuin tyttökissat? Ainakin ihmisissä usein, miehet jaksavat leikkiä lasten kanssa enemmän kuin äidit! Onko tosi?

Tässä ainakin leikkivät sekä kissat että miehet!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kissa ja kala

Olen kuullut monenlaista suhdetta kissan ja kalan väliltä. Yleensä olen tottunut siihen, että kala kuin kala, niin kissat tykkäävät siitä. Ihan se ei pidä paikkaansa. Meidän vanhat kissat suorastaan ulvoivat, kun he tunsivat kalan hajun. He kipittivät vaikka mistä, syvimmästäkin unesta, kun keittiössä tuoksui esim. lohi. Kaikki kalalle maistuva heille kelpasi, ruodot ja hännät.

Nykyiset uudet kissat eivät reagoi loheen mitenkään. Tuskin sitä syövät. No ehkä, jos on oikein kova nälkä. Kuulin, että joillekin kissoille silakkakin pitää olla tietynlaisena tarjolla. Toisille pitää sipultaa kala pieneksi. Toisille ei taas kelpaa muuta kuin sellainen kala, johon ei ole koskettu eli siis perkaamaton kala. Toisille perataan ruodot pois. 

Minäkin paloittelin tuoreen kalan, kun kissat olivat pieniä. Mutta sittemmin olen viskannut heille kokonaisia silakoita tai maivoja tai sitten perkkuujätteet. Olen huomannut, että kelpaa kyllä, jos kala on tuore. Mutta jo päivänkin vanha kala epäilyttää kissoja... mokomatkin. Syönhän minä sitä itsekin.

Yleensä kissat ovat oppineet odottamaan kalaa, jos lähden kaupungissa käymään. Pettyvät, kun ostoksien joukossa ei sitä olekaan. Tai ainakin luulen niin.

Eilen kun Majuri oli tuossa syömässä murojaan, kerroin hänelle, että minulla on nyt teille  KALAA. 
Painotin tuota sanaa. Heti nosti Majuri päänsä ja katsoi minuun kysyvästi. Ymmärsikö mokoma puhettani?!

Käytän samaa konstia, kuten lapsena meillä kotonakin. Ei kun sanomalehti  vain lattialle. Se saa olla lautasena kaloille. Sitä kun levitellään kuitenkin. Ja kas, tuossahan nuo kissat sitten odottelevat. He odottelevat hiljaa, ilman kauheaa mekastusta, vaikka jo kala haisee ja muovipussi rapisee. Fiksuja kissoja!

- Jaahas, kalaa tulossa!

- No missäs se kala nyt viipyy? kertoo katse.

- Onkohan tuo nyt ihan tuoretta, miettii Ruusa, nirppanokka.

- Rouskis, rauskis, nam, aika hyvää, tuumi Ruusa, kun Majuri on jo yhden syönyt.


Millaisia kokemuksia muilla kissan omistajilla on kalan kanssa? 


maanantai 17. marraskuuta 2014

Majuri Paksuhäntä

Otetaanpas aiheeksi hännät!

Nimittäin tuolla mustalla Majurikissalla on hyvin paksu ja vankka häntä. Siitä on niin mukava ottaa kiinni ja tervehtiä vieden kättä sitä pitkin, kun hän saapuu ulkolenkiltään. Se kun on muutenkin aina niin terhakkaasti pystyssä ja värisee mukavasti, kun hän on iloinen tapaamisesta.

Siis aivan toista kuin aikoinaan lastenkirjassa Pekka Töpöhännällä. Luonne on varmaankin sama kuin hyvä tapaisella Pekalla, mutta häntä on kuin Pekan vihamiehen Mollin häntä. Sillähän se aina kehuskeli. Kuvassa tuo häntä valuu kuin boa-käärme.



En siis ennen ole tavannut kenelläkään kissalla noin komeaa häntää. Kun Ruusan häntä on tyvestä n. 6 cm, Majurilla se on 10 cm. Pituutta Majurin hännällä on 28 cm, Ruusalla 25 cm.



Se mikä tekee Majurin hännän vielä komeammaksi, on tietenkin väri ja kiilto, mutta myös karvan tiheys. Majurilla on yleisesti tiheä silkkimäinen karva. Kun taas Ruusalla tuo hännän karvoitus on ohuempi ja harvempi.

Olen utelias. Katsotaanko näyttelyissä kissan häntää?

On muitakin tapoja kyllä 'rakastaa' kissaa kuin häntää vetämällä. Tämä mies opettaa mitä ilmeitä kasvoilla pitää olla kun haluaa kertoa hyväksyvänsä kissan ja tervehtiä rakkaudella tai tervehtiä.
Enpäs minäkään tätä tiennyt!


torstai 13. marraskuuta 2014

Kissoja kiusaamassa

Oli niin ikävä märkä päivä jälleen. Päätin vähän kiusata eli viihdyttää pieniä karvaturrejani.

He hyörivät ympärilläni haluten ruokaa. Laitoin kissanruokalaatikon lattialle. Sitten leikkasin vähän pussin kulmaa. Kuvat kertonevat miten kävi.












Mitäs kuva kertoi?!

Miten käy sitruunan kanssa?  tai kyllä ne kissatkin osaavat kiusata ihmisiä! 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Leikitään, kisaillaan ja tapellaankin välistä!

Ehkä kissa rakastaa aina leikkimistä. Huomaan kyllä, milloin kissani pitkästyvät, kulkevat ympäriinsä, vilkuilevat toisiaan ja minua. Pitäisi saada leikkiä. Joskus innostunkin ja etsin kissan palloja ja nauhojaa, joiden kanssa sitten vilistetään huoneesta toiseen. Siitä kissat pitävät!

Vieläkin ne tulevat vessan oven taakse leikkimään pikkumatolla. Se kasataan läjään ja piilotellaan siellä alla. Saas nähdä milloin joku astuu heidän päälleen, Moni on jo kompastellut. Toinen paikka on TV:n edessä oleva penkki, jossa säilytän kirjoja. Pikkuinen rako siinä innostaa käpäläleikkiin. Hassua, että se yleensä laiska Majuri, joka yrittää innostaa Ruusaa leikkeihin.

Sadepäivät ovat tylsiä ja liika pakkanen. Tässä pöydällä Ruusa katselee tympääntyneenä kylmää pakkaspäivää terassin oven läpi. Ulos ei vihtis mennä. Aurinko kuitenkin metsänreunasta pilkistää.



Majurilla on vähän samat ajatukset. Ei todellakaan vihtis mennä ulos, vaikka hän melkein asuu siellä.

- Hei siellä, leikittäiskö?

- Leikitään vain.


Tassunyrkkeily jatkui, enkä sitä paljoa ehtinyt kuvata, kun kamerassa on niin hidas laukaisija. Niinhän siinä sitten kävi, että toinen löi tassulla toista kuonoon. Majuri parahti ja lähti juoksuun. Ruusa hyppäasi perässä. Sängyn alla käytiin pieni rääkäsevä nujakka. Sen jälkeen vähän mökötellen silmäiltiin toisiaan ja molemmat hakivat itselleen mukavan päiväunipaikan.

Mukava se on, kun niitä on kaksi. Ei muori jaksa aina leikkiä.

Tämänkö vielä joskus näkisi! Että Majuri leikkisi koiran kanssa, hahhahhaa! Onpas mahtava musiikki tässä videossa!



perjantai 7. marraskuuta 2014

Jättää kissat yksin kotiin?

Koira tarvitsee sinua lähes joka hetki.

Entä kissa? Kissa on itsenäisempi. Ja vaikka kissojakin on totutettu sisäolennoiksi ja vitjassa kulkemaan ja vaikka mitä, voi sen jättää helpommasti ainakin sisätiloihin kuin koiran. Usein päivällä poissa ollessani jätän ne ulos.

Täällä maalla, missä on maalaisittain ulkorakennukset ja muuta, ja kissa on hyötyeläin pitämässä kurissa rotat, hiiret ja myyrät, niin se tarkoittaa myös enemmän vapautta kissoille. He tottuvat olemaan lähialueella päivittäin, usein öisinkin. Niiden reviirihän saattaa olla useita kilometrejä.

Minun täytyy sanoa, että vanhat kissatkin, jotka elivät kaikki liki 20 vuotta, saivat tottua siihen, että varsinkin kesällä talon väki oli matkoilla. Kissat jätettiin pihapiiriin ja naapurit kävivät antamassa tiettyyn paikkaan niille ruokaa. Se toimi. Usein kissat istuivat portailla valmiina vastassa, sillä varmaan tunnistivat jo autonkin äänestä. He osasivat kaivata ihmisiään ja malttoivat odottaa.

Nyt kun olen yksin, on pakosta totutettava kissat samaan tyyliin. Heitä on kuitenkin kaksi ja kuten olen huomannut, Majuri on oiva talonvahti ja sisarensa puolustaja. Joku voi pitää heidän jättämistä yksin huolimattomana ja välinpitämättömänä tekona, mutta se on kuitenkin aina toiminut. Paikkakunnalla ei ole paikkaa mihin kissat jättää. Kotipiiri on kuitenkin niille se paras vaihtoehto minun mielestäni. 

Nyt olin poissa neljä päivää. Katsoin kyllä, että vielä ei tullut kylmä. Tosin pakkasta oli yhtenä yönä ollut -10 astetta. Se tiesi sitä, että ruoka oli jäässä. Ystävällinen naapuri oli tuonut lämmintä puuroa, mihin oli ruokaa sekoittanut ja jota kissat sitten nuoleskelivat vähän hämillään. Kovasti kissat olivat kyllä olleet sitä mieltä, että sisälle pitäisi päästä ja olivat ovea raapineet. 

Arvata voi, kun tulin kotiin, niin kissat vahtivat tarkasti, että emäntä on kotona eikä lähde mihinkään. Kun kaupungissa kävin, niin ulkona olevat kissat juoksivat piiriä lumihangessa ilosta siitä, että emäntä tuli. Sisällä viihdytään kumman pitkään. Kiireesti käydään ulkona pissalla ja pikimmiten takaisin sisään. Kyllä he kiehnäävätkin sylissä ja likellä. He osaavat olla tosi onnellisia siitä, että nyt kun pakkaset tulivat, on sentään lämmin koto.




Mutta ihmeellistä, kuinka kissat luottavat siihen, että kotiväki tulee takaisin. Että heitä ei jätetä. Joku sanoikin, että tällaisista matkoista tulee kissoillekin kertoa. Puhua siis selvällä suomen kielellä. Kertoa myös sen, ettei heitä jätetä, vaan tullaan takaisin.

Kuitenkin, mikä harmittaa, on se, että naapureihin joutuu turvautumaan. Onneksi tässä melkein kaikilla on kissa tai ainakin ollut, joten ymmärtävät sen, että vaikea on kissasta luopua ja senkin, että matkoistakin on joskus vaikea luopua. Olen heidän avustaan tosi kiitollinen!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Köllöllään!

Kissaelämäänkin kuulu tämä kylmä pimeä kausi ihan omana ajanjakosnaan. Enää ei kaihailla ulos eikö paljoakaan pyyntimatkoille. Nyt ollaan sisällä ja haetaan vähän enemmän sitä emännänkin syliä.

On hoitoaika!



Majuri osaa antautua siihen parhaiten. Pitkän hyvän kesän ja macho-pyyntiretkien plus muiden tappeluiden jälkeen hän arvostaa taas lutkutuksia emännän vanhan paidan kanssa. Parasta se, jos joku käsi vähän rapsuttaa. Siihen hän nuolaisee pian kiitoksen. Lisää, lisää vain! 

Toinen juttu, minkä Majuri on löytänyt aivan hurmaavan rentouttavana, on vauvan vanha hiusharja, jolla emäntä kuopii turkkia hankalistakin paikoista, kuten kainaloiden alta, vatsasta ja korvan taustoilta. AAAH! Mitä harja saakaan aikaan!

Ruusa ei siedä mokomaa harjaa! Hän tarttuu siihen hampaillaan ja alkaa leikkiä sillä. Häntä ei harjailla tuollaisilla tekniikan välineillä. Mutta kyllä hän sopivasti illalla hyppää selkäni taakse, kun kirjoitan koneellani ja puskee niskaani. Se on merkki, että tarttis  vähän hoitoa. Syliin pitää ottaa ja kuoputtaa. Muuten hän hyppää tietokoneelle ja on siinä isona.

Syksyn saapuessa ihminenkin tarttee jo rauhaa ja hiljaisuutta, katsella kynttilän liekin lepatusta ja lukea hyvää kirjaa. Ja kun katsoo ympärille, löytyy monta hyvää asiaa arkipäivästäkin, jotka hoitavat mieltä ja kehoa. Kiitollisuus yksi niistä.

Luin jostakin, netistä, että Japanissa on tullut suosituksi ja jopa osoitettu työntekijöille katsella silloin tällöin hellyttäviä eläinvideoita. Niistä saa kuulemma lisäenergiaa ja hyvän olon tunteen. Niitä onkin ilmaantunut pilvin pimein esim. facebooksivustolle. Ja onhan ne hellyttäviä.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Mielenkiintoinen kissa-asetelma!

Olin työhuoneeni koneella, kun kuulin Majurin raskaat askeleet tulevan keittiöstä, töps, töps. Ne pysähtyivät hetkeksi vierelleni ja jatkoivat matkaa. Hups.  Kuulin kun Majuri hyppäsi vuoteeni päälle. Sitten kuulin: -Mrrrrr.... Se oli Ruusan ääni. Majuri oli tullut häiritsemään unta ja mikä pahinta, tuli Ruusan valtaamalle paikalle.

Käännyin äkkiä ja otin kameran. Halusin ikuistaa kuinka tuossa käy. Ja kas kummaa! Majurilla on omat temppunsa.

Majuri: - Älä nyt suutu sisko hyvä, ollaan niin kuin ennenkin.

Ruusa: - No enpä tiijä...

- Oikeastaan tämä tuntuukin niiiin hyvältä.

- Joo, just sieltä. Aah!
Majuri: - Voisit sinäkin vähäsen.

Ruusa: - No onpas likaset korvantaustat. Missä lie olet rypenyt?

Majuri: - Kiitos, sisko rakas!

Ruusa: - Muistinpas tässä  veli hyvä, että tulit minun paikalle.

Majuri korvat luimussa jo: - Älä nyt suutu. Eikö me voida tässä nukkua molemmatkin?

Ruusa: - Minullakin on omat oikeuteni.

Majuri: - Ei noita naisia ymmärrä kukaan!

- Mutta sainpahan minäkin paikan. Krooh!

- Eipä se kauaa viitsinyt minua hoitaa. Mutta olkoon nyt tuolla tämän kerran.
Aika sovinnollisia ovat nämä kissani. Erimielisyyksiä tulee silloin tällöin, mutta viisaasti he antavat periksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihanat kissani!

Tässä kaksi äitikissaa hoitavat toisiaan

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kissatkin talviteloilla jo!

Kissat ovat viihtyneet päivät pitkät yleensä ulkona, yötkin. Varsinkin Majurin nukkumapaikka yölläkin on ollut terassin rottinkisohva. Siitä se on pystynyt tarkkailemaan öisiä liikkujia ja vaihtinut näin pihapiiriä. Sen turkki on paksu kuin mikä eikä palele pienellä pakkasellakaan.

Nyt on Majurikin asettunut sisäteloille ja nukkuu omassa nojatuolissaan terassin oven vieressä. Se jos mikään tietää jo kylmän tuloa, vaikka ei nyt ihan vielä talven tuloa. Mutta ensimmäisenä pakkasyönä se haki tosi lämpimän paikan sohvalta tyynyjen joukosta sen aitovillasen viltin ja aah! 



Ruusan paikkahan on yleensä minun sänkyni. Siinä oleva höyhenpeitto on varmaan sillekin lämmin. Mutta yhä vielä tilaisuuden tullen hän karkaa poikani kamariin. Sitähän on yritetty pitää kissavapaana, koska poikani, joka lapsene sieti hyvin kissaa, kolmeakin, niin nyt kun hän on poissa kissan lähettyviltä, alkaa jo nenä punoittaa.

Usein Ruusa löytyy jonkin nallen kainaloon käpristyneenä. Kai niistä löytyy lämpöä.


Silmät kertovat harmista, kun se emäntä taas tulee hakemaan häntä pois. Pah!

Pikkulapsia yhdessä eläinten kanssa on aina mukava katsella!