Jälleen kerran Ruusa ja Majuri, sisarukset, makasivat vieri vieressä täydessä sovussa heidän tyynyllään ikkunan edessä työpöydän päässä. Aurinko paistoi ulkona, mutta tuuli oli kylmä. Kissoilla oli kissojen olot.
Majuri: - On se kumma maailma tuolla ulkona. Ensin on kylmä ja sitten ei ole.
Ruusa: - Kun ei ole, niin on märkää ja tassut kastuvat.
Majuri: - Ja vaikia vaania myyriä, kun lumi upottaa.
Ruusa: - Se kylmä on parempi.
Majuri: - Jos ei tartte olla liian kauan ulkona.
Ruusa: - Emäntä ei aina kuule, kun pyydämme sisään.
Majuri: - Se on vanha ja huonokuulonen.
Ruusa: - Niin on.
Majuri: -Onneksi se välillä kuulee. Kyllähän se yrittää tehdä hyvin.
Ruusa: - Emäntä on hyvä palvelija.
|
Majuri: - Ei kai emäntä ole lähdössä johonkin?
Ruusa: - Mitä sitten?
Majuri: - No kai sinä olet huomannut, että jos se laittaa pyhätakkia päälle, se on lähdössä pois. Ja se panee meidät ulos.
Ruusa: - Onhan se aina takaisin tullut.
Majuri: - Mutta minä en tykkää, että se määrää minua. Nyt olen tarkkana ja seuraan, milloin se laittaa takkia päälle. Menen piiloon.
Ruusa: - Ai miksi? Onko se jokin leikki?
Majuri: - Ei. Se on tärkeä asia. Minua ei emäntä määrää, milloin olen ulkona. Minä sen määrään.
Majuri: - Muista nyt sisko-kulta, että me olemme kuninkaallista lajia. Ei meitä määräillä. Ruusa: - Sinä sitten olet viisas, veliseni. |
Majuri: - Onhan se niinkin, että emäntä palvelee meitä hyvin. Ruusa: - Kyllä se ymmärtää mitä me tarvitsemme. |
Majuri: - No on sen käsitys elämästä aika alhainen kuitenkin. Ruusa: - Yritetään ymmärtää se. |
Majuri: - Jos se oppisi kuitenkin jotakin. Ruusa: - Ei sen tartte oppia. Kunhan on vain olemassa. Majuri: - Niin, olemassa meitä varten. |