Kissat ovat yleisesti hyvin uteliaita. Ainakin minun Ruusani. Uskon, että kun hän kuuli hurjan koneen ilmestyvän pihamaalleni, hän hyökkäsi kamarin ikkunaan sitä ihmettelemään. Ja ulos tultaessa lähti sen tekemisiä heti tutkimaan. Häntä oli pörhössä.
Tien
vieressä olevan koivun pelkäsin olevan keskeltä laho, näin sen yhdestä
sahatusta oksan tyvestä. Ei se niin paha ollut, mutta tuossa se nyt
maassa on. Eikä se ainoa koivu pihalla ole. Kesäkahvila edessä on
kaksihaarainen iso koivu vielä. Se onkin Ruusan lempipuu, jonne
kiivetessä hän näyttää vieraillekin kiipeämistaitojaan. Monesti se on
toiminut myös pakopuuna, jonne hän kiipeää vaaran uhatessa, kuten
metsästyskoirilta, jotka kulkevat vapaana usein tuossa metsätiellä.
Tosin itse metsästäjä tulee pelastamaan Ruusan kiipelistä vieden
koiransa pois. Tai minä olen ajanut tungettelijan pois ja Ruusa lasketutuu kiltisti puusta pois. Ruusa tykkää kiipeilystä. Mitä korkeammalle pääsee, sitä ylpeämpänä hän katselee sieltä.
