perjantai 8. helmikuuta 2019

Majuri-kissani on kadonnut!

Minulla on päiväkirjassani merkintä tammikuun 6. päivän sunnuntaina näin: päästin Majurin ja Ruusan ulos kello 5.00 aamuyöstä. Ruusa oli aamulla oven takana, mutta ei Majuri, joka siihen tavallisesti ensimmäisenä ryntää isolla miehekkäällä äänellä "khröö-höm".

Silloin oli vielä lämmintä. Mutta heti kuljin kaikki ulkorakennukset pihallani, jos Majuri olisi jäänyt jumiin johonkin. Samoin kuljin kaikki naapurini ja hekin tarkastivat rakennukset läpi. Naapurit kertoivat, että Majuri on alkanut kävelemään keskellä tietä ja kulkee aika kauaskin. Reviiri oli laajentunut.

Samoin kuljin muutaman päivän ajan seuraamassa löytyykö talon ympäriltä petojen jälkiä. Ei löytynyt. Ilmoitin kylän yhtieseen sähköpostiin hänen katoamisensa. Ja soitin kaupungin löytöeläinkotiin ja jätin sinne tietoni.

Suuressa toivossa olen vieläkin häntä kutsunut ja seurannut jälkiä kotini ympärillä. Yli kuukausi on jo siitä, kun hän katosi. Jänisten jälkiä löytyy nyt pitkin pihaa, eli ne tietävät, että tämä peloittavan iso musta kissa ei enää vartioi pihamaata.

Mutta kaikki kissaihmiset, ystävät, tietävät, miten se suru tuntuu. Olen nähnyt monena yönä untakin hänestä. Naapurit kertoivat havainnoista huuhkajasta (se on tosin asustellut lähettyvillä jo kymmeniä vuosia) ja kotka, jonka he ovat nähneet liitelevät silloin tällöin yläilmoissa. Sekin asuu lähellä olevissa korpimetsissä. Olisiko valkoisella kyläraitilla kävelevä musta iso kissa joutunut jomman kumman kynsiin? Kun ei ilves- tai susihavaintojakaan ole lähettyvillä nyt todettu.

Seitsemän ihanaa vuotta Majuri ehti minun kainaloani lämmittää ja siinä hyrrätä, kulkea kanssani ruusutarhassa ja istuskella puutarhatuolini vieressä. Majuri oli hyvin onnellinen kissa. Hän sai tehdä mitä halusi ja minä palvelin häntä. Majuri oli hyvin rakastettava kissa. Lapset saivat retuuttaa häntä miten vain sylissään. Hän ei koskaan purrut tai kynsinyt. Hän ei koskaan sotkenut paikkoja, mitä nyt pienenä hyppiessään pari kukkaruukkua pudotti.

Naapurit eivät tosin tykänneet Majurista. Hän kun tarkisti heidänkin lintulaudat, ulkorakennukset ja ympäristön pyyntivietissään. Mutta he ymmärsivät kuitenkin kissan luonteen ja sietivät sitä joten kuten, onhan heilläkin kissoja aina ollut. Yhdessä pihassa tosin oli rakennettu verkkoaitaus linnunsyöttöpaikan ympärille.

En usko, että Majuri olisi lähtenyt kulkemaankaan juuri kovimpien pakkasten aikana, kuten jotkut ystäväni ovat minua lohdutelleet.

Laitan tähän kuvakavalkadin hänen upeasta ilmestyksestään.

Viimeinen kuva Majurista, mitä hän miettii?

Sisarukset ennen joulua! Majuri takana.

Tällaisessa laatikossa kissani tulivat Linnapeltoon.

Tällaiseen peittelyynkin pitää tyytyä.

Puutarhani hyvä vahti!



Minun suuri hoitajani, kun olin sairas.

Minne on matkasi Majuri?