lauantai 13. toukokuuta 2017

Majurin machoilua

Kyllähän tuon ison ja komean kissakolli Majurinkin sitten pitää välillä näyttää isännyytensä!

Kun Ruusa oli komeillut rohkeudellaan, näytti Majuri oman suuren egonsa hauskalla tavalla tai melkeinpä julkealla tavalla.

Hän asettui nukkumaan juuri siihen paikkaan, missä Ruusa yleensä nukkuu ulkona verannalla. Mutta ei Ruusakaan periksi antanut, vaan änkesi mukaan. Vähän näyttää häviäjän roolia pitävän tuossa suuren veljensä rinnalla. Majuri vei kaiken tilan! Ja Ruusa nöyrtyi.

Sitkeyttä ja viisautta sekin vaatii.




Tähän sopisi eräs hauska runo:







Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.
Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä
ovatkin hiiriä pyydystämässä!
Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,
näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?
Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?
Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat!
Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.
Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
min’ olen koppakuoriainen







keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ruusa yllätti!

Meille tuli tuttavallisen näköinen koira kylään.

No kyllähän molemmat kissat säntäsivät ensi hädässä karkuun.

Mutta kuinkas ollakaan. Ruusa palasi pian pihalle ja halusi nähdä koiraa lähemmin. Tosi lähemmin. Olin jälleen kerran hämmästynyt Ruusan reaktiosta. Kaipa hän totesi koiran iloisesta hännän heilutuksesta, että vaaraa ei taida olla. Mutta kyllähän Ruusa näytti, kuka on herra ja hidalgo tämän talon tontilla.



Koira on ihmeissään...

...kiertelee ja yrittää lähestyä, tahtoisi leikkiä vain.

Ruusaa se ei miellytä.

Ja niinpä Ruusa tekee sähisevän hyökkäysliikkeen koiraa kohden. Koira
näyttää aivan surulliselta.

Siinä ei auttanut mikään muu, kuin koiran emännän
piti tulla pelastamaan koiraa, ettei se saa kynsiä silmillensä.

Siis Ruusa uhmasi, eikä antanut periksi pakoon juoksemalla. Hän päätti, että tuo koira ei kuulu pihamaallemme, enkä minä tyttö häntä pelkää!

Majuria ei näkynyt mailla halmeilla. Meni monta tuntia, kunnes hän kutsuuni vastasi ja tuli  vähän häntä koipien välissä minua tervehtimään. Yhä silmäili pihaa epäluuloisena joka puolelta, hyvä että sisään uskalsi tulla.

Voi noita ystäviäni!! En arvannut, että pieni Ruusa on noin rohkea.

Ps. Ruusalla on muuten sielunserkkuna Nanni, josta Aina tuossa alhaalla kommentissa kertoo. Ovat kyllä niin samannäköisiä. Olen lainannut Nannin kuvaa Ainan blogista. Terveisiä ja rapsutuksia kovasti Nannille! Kyllä on yhtä terävän näköinen kuin on Ruusakin. En vain löytänyt yhtäkkiä kuvaa edestä.

Leilan Ruusa-kissa
Ainan Nanni-kissa