maanantai 8. elokuuta 2022

Suosittu kahvilakissani Ruusa

Luin jostakin, että tänään on kansainvälinen kissojen päivä. Ajattelin, että on sopiva hetki kirjoittaa vähän Ruusa-kissan päivistä. Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi hänestä kirjoitin. Elossa on, pirteä ja ihana, suuri puutarhani myyrien ja hiirien metsästäjä. Mutta ennen kaikkea suuri seurustelija Kesäkahvilassani, jossa hän on ilahduttanut lapsia, mutta myös aikuisia. 

Yleensä, kun Ruusa kuulee, että kahvilassa on vieraita, hän ilmestyy heitä tervehtimään puskemalla nilkkoja ja vienosti naukaisemalla. Joskus hän hyppää jonkin rauhassa istujan syliinkin huomiota kerjäämään.

Hänkin varmaan harmittelee, kun lopetan kahvilan toimintani. Toivottavasti muita kesävieraita ilmestyy pihapiiriini, niin ettei ruusumuorin ja Ruusa-kissan tarvitse aivan yksiksensä nököttää. 

Tässä muutamia kuvia Ruusan kesästä vuonna 2022.

 

Vieraani ovat kuvanneet Ruusaa eri tilanteissa. Ruusa tykkää olla korkealla, mistä hän näkee kaiken ympärillä tapahtuneet. Ja toisessa kuvassa hän on vieraita vastassa.

 

Huomaan ruusuja ja puutarhaa kuvatessa, että aina niissä vilahtelee Ruusakin. Hän usein kulkee perässäni ja seuraa hommiani. Toisessa kuvassa on raahattu suuri vesimyyrä jostakin emännän nähtäväksi. Alhaalla kuvia lasten riemusta, kun saavat Ruusaa helliä ja riepottaa.


Kesäkahvilasta on Ruusalle tullut viihtyisä paikka. Usein löydän hänet sohvalta siellä nukkumasta aivan omalle viltilleen asettuneena. Eikä asiakkaatkaan hänen untansa häiritse.



Onnellinen olostaan on tämä kissa ja onnellinen on emäntäkin kissastansa! Yhteistä eloa on jo yli 10 vuotta