Kissa ja kala

Olen kuullut monenlaista suhdetta kissan ja kalan väliltä. Yleensä olen tottunut siihen, että kala kuin kala, niin kissat tykkäävät siitä. Ihan se ei pidä paikkaansa. Meidän vanhat kissat suorastaan ulvoivat, kun he tunsivat kalan hajun. He kipittivät vaikka mistä, syvimmästäkin unesta, kun keittiössä tuoksui esim. lohi. Kaikki kalalle maistuva heille kelpasi, ruodot ja hännät.

Nykyiset uudet kissat eivät reagoi loheen mitenkään. Tuskin sitä syövät. No ehkä, jos on oikein kova nälkä. Kuulin, että joillekin kissoille silakkakin pitää olla tietynlaisena tarjolla. Toisille pitää sipultaa kala pieneksi. Toisille ei taas kelpaa muuta kuin sellainen kala, johon ei ole koskettu eli siis perkaamaton kala. Toisille perataan ruodot pois. 

Minäkin paloittelin tuoreen kalan, kun kissat olivat pieniä. Mutta sittemmin olen viskannut heille kokonaisia silakoita tai maivoja tai sitten perkkuujätteet. Olen huomannut, että kelpaa kyllä, jos kala on tuore. Mutta jo päivänkin vanha kala epäilyttää kissoja... mokomatkin. Syönhän minä sitä itsekin.

Yleensä kissat ovat oppineet odottamaan kalaa, jos lähden kaupungissa käymään. Pettyvät, kun ostoksien joukossa ei sitä olekaan. Tai ainakin luulen niin.

Eilen kun Majuri oli tuossa syömässä murojaan, kerroin hänelle, että minulla on nyt teille  KALAA. 

Painotin tuota sanaa. Heti nosti Majuri päänsä ja katsoi minuun kysyvästi. Ymmärsikö mokoma puhettani?!

Käytän samaa konstia, kuten lapsena meillä kotonakin. Ei kun sanomalehti  vain lattialle. Se saa olla lautasena kaloille. Sitä kun levitellään kuitenkin. Ja kas, tuossahan nuo kissat sitten odottelevat. He odottelevat hiljaa, ilman kauheaa mekastusta, vaikka jo kala haisee ja muovipussi rapisee. Fiksuja kissoja!

- Jaahas, kalaa tulossa!

- No missäs se kala nyt viipyy? kertoo katse.

- Onkohan tuo nyt ihan tuoretta, miettii Ruusa, nirppanokka.

- Rouskis, rauskis, nam, aika hyvää, tuumi Ruusa, kun Majuri on jo yhden syönyt.

Millaisia kokemuksia muilla kissan omistajilla on kalan kanssa? 

Tällaisiako? 

Majuri Paksuhäntä

Otetaanpas aiheeksi hännät!

Nimittäin tuolla mustalla Majurikissalla on hyvin paksu ja vankka häntä. Siitä on niin mukava ottaa kiinni ja tervehtiä vieden kättä sitä pitkin, kun hän saapuu ulkolenkiltään. Se kun on muutenkin aina niin terhakkaasti pystyssä ja värisee mukavasti, kun hän on iloinen tapaamisesta.

Siis aivan toista kuin aikoinaan lastenkirjassa Pekka Töpöhännällä. Luonne on varmaankin sama kuin hyvä tapaisella Pekalla, mutta häntä on kuin Pekan vihamiehen Mollin häntä. Sillähän se aina kehuskeli. Kuvassa tuo häntä valuu kuin boa-käärme.

En siis ennen ole tavannut kenelläkään kissalla noin komeaa häntää. Kun Ruusan häntä on tyvestä n. 6 cm, Majurilla se on 10 cm. Pituutta Majurin hännällä on 28 cm, Ruusalla 25 cm.

Se mikä tekee Majurin hännän vielä komeammaksi, on tietenkin väri ja kiilto, mutta myös karvan tiheys. Majurilla on yleisesti tiheä silkkimäinen karva. Kun taas Ruusalla tuo hännän karvoitus on ohuempi ja harvempi.

Olen utelias. Katsotaanko näyttelyissä kissan häntää?

On muitakin tapoja kyllä 'rakastaa' kissaa kuin häntää vetämällä. Tämä mies opettaa mitä ilmeitä kasvoilla pitää olla kun haluaa kertoa hyväksyvänsä kissan ja tervehtiä rakkaudella tai tervehtiä.
Enpäs minäkään tätä tiennyt!

Kissoja kiusaamassa

Oli niin ikävä märkä päivä jälleen. Päätin vähän kiusata eli viihdyttää pieniä karvaturrejani.

He hyörivät ympärilläni haluten ruokaa. Laitoin kissanruokalaatikon lattialle. Sitten leikkasin vähän pussin kulmaa. Kuvat kertonevat miten kävi.

Mitäs kuva kertoi?!

Miten käy sitruunan kanssa?  tai kyllä ne kissatkin osaavat kiusata ihmisiä! 

Leikitään, kisaillaan ja tapellaankin välistä!

Ehkä kissa rakastaa aina leikkimistä. Huomaan kyllä, milloin kissani pitkästyvät, kulkevat ympäriinsä, vilkuilevat toisiaan ja minua. Pitäisi saada leikkiä. Joskus innostunkin ja etsin kissan palloja ja nauhojaa, joiden kanssa sitten vilistetään huoneesta toiseen. Siitä kissat pitävät!

Vieläkin ne tulevat vessan oven taakse leikkimään pikkumatolla. Se kasataan läjään ja piilotellaan siellä alla. Saas nähdä milloin joku astuu heidän päälleen, Moni on jo kompastellut. Toinen paikka on TV:n edessä oleva penkki, jossa säilytän kirjoja. Pikkuinen rako siinä innostaa käpäläleikkiin. Hassua, että se yleensä laiska Majuri, joka yrittää innostaa Ruusaa leikkeihin.

Sadepäivät ovat tylsiä ja liika pakkanen. Tässä pöydällä Ruusa katselee tympääntyneenä kylmää pakkaspäivää terassin oven läpi. Ulos ei vihtis mennä. Aurinko kuitenkin metsänreunasta pilkistää.

Majurilla on vähän samat ajatukset. Ei todellakaan vihtis mennä ulos, vaikka hän melkein asuu siellä.

- Hei siellä, leikittäiskö?

- Leikitään vain.

Tassunyrkkeily jatkui, enkä sitä paljoa ehtinyt kuvata, kun kamerassa on niin hidas laukaisija. Niinhän siinä sitten kävi, että toinen löi tassulla toista kuonoon. Majuri parahti ja lähti juoksuun. Ruusa hyppäasi perässä. Sängyn alla käytiin pieni rääkäsevä nujakka. Sen jälkeen vähän mökötellen silmäiltiin toisiaan ja molemmat hakivat itselleen mukavan päiväunipaikan.

Mukava se on, kun niitä on kaksi. Ei muori jaksa aina leikkiä.

Tämänkö vielä joskus näkisi! Että Majuri leikkisi koiran kanssa, hahhahhaa! Onpas mahtava musiikki tässä videossa!

Jättää kissat yksin kotiin?

Koira tarvitsee sinua lähes joka hetki.

Entä kissa? Kissa on itsenäisempi. Ja vaikka kissojakin on totutettu sisäolennoiksi ja vitjassa kulkemaan ja vaikka mitä, voi sen jättää helpommasti ainakin sisätiloihin kuin koiran. Usein päivällä poissa ollessani jätän ne ulos.

Täällä maalla, missä on maalaisittain ulkorakennukset ja muuta, ja kissa on hyötyeläin pitämässä kurissa rotat, hiiret ja myyrät, niin se tarkoittaa myös enemmän vapautta kissoille. He tottuvat olemaan lähialueella päivittäin, usein öisinkin. Niiden reviirihän saattaa olla useita kilometrejä.

Minun täytyy sanoa, että vanhat kissatkin, jotka elivät kaikki liki 20 vuotta, saivat tottua siihen, että varsinkin kesällä talon väki oli matkoilla. Kissat jätettiin pihapiiriin ja naapurit kävivät antamassa tiettyyn paikkaan niille ruokaa. Se toimi. Usein kissat istuivat portailla valmiina vastassa, sillä varmaan tunnistivat jo autonkin äänestä. He osasivat kaivata ihmisiään ja malttoivat odottaa.

Nyt kun olen yksin, on pakosta totutettava kissat samaan tyyliin. Heitä on kuitenkin kaksi ja kuten olen huomannut, Majuri on oiva talonvahti ja sisarensa puolustaja. Joku voi pitää heidän jättämistä yksin huolimattomana ja välinpitämättömänä tekona, mutta se on kuitenkin aina toiminut. Paikkakunnalla ei ole paikkaa mihin kissat jättää. Kotipiiri on kuitenkin niille se paras vaihtoehto minun mielestäni. 

Nyt olin poissa neljä päivää. Katsoin kyllä, että vielä ei tullut kylmä. Tosin pakkasta oli yhtenä yönä ollut -10 astetta. Se tiesi sitä, että ruoka oli jäässä. Ystävällinen naapuri oli tuonut lämmintä puuroa, mihin oli ruokaa sekoittanut ja jota kissat sitten nuoleskelivat vähän hämillään. Kovasti kissat olivat kyllä olleet sitä mieltä, että sisälle pitäisi päästä ja olivat ovea raapineet. 

Arvata voi, kun tulin kotiin, niin kissat vahtivat tarkasti, että emäntä on kotona eikä lähde mihinkään. Kun kaupungissa kävin, niin ulkona olevat kissat juoksivat piiriä lumihangessa ilosta siitä, että emäntä tuli. Sisällä viihdytään kumman pitkään. Kiireesti käydään ulkona pissalla ja pikimmiten takaisin sisään. Kyllä he kiehnäävätkin sylissä ja likellä. He osaavat olla tosi onnellisia siitä, että nyt kun pakkaset tulivat, on sentään lämmin koto.

Mutta ihmeellistä, kuinka kissat luottavat siihen, että kotiväki tulee takaisin. Että heitä ei jätetä. Joku sanoikin, että tällaisista matkoista tulee kissoillekin kertoa. Puhua siis selvällä suomen kielellä. Kertoa myös sen, ettei heitä jätetä, vaan tullaan takaisin.

Kuitenkin, mikä harmittaa, on se, että naapureihin joutuu turvautumaan. Onneksi tässä melkein kaikilla on kissa tai ainakin ollut, joten ymmärtävät sen, että vaikea on kissasta luopua ja senkin, että matkoistakin on joskus vaikea luopua. Olen heidän avustaan tosi kiitollinen!