Mutta edelleen Ruusa vahtii kaikki vettä lirisevät paikat ja käy mielellään käsienpesualtaasta pyydystämässä vettä. Majuri edelleen lutkuttelee äitini vanhaa yöpaitaa, jos en ehdi sitä sylissäni hoivata. Ja vahtii puutaan, mihin linnut ovat sen harmiksi majoittuneet. Kömpelöllä tavallaan. Kömpelö hän kyllä on. Yksi päivä kuului vain mätkähdus selkäni takaa kun istuin tietokoneella. Majuri oli pudonnut sängystä. Vähän ihmeissään hän siinä lattialla päätänsä ravisteli.
Tässä kerran seurailin heidän aamukylpyään. Ei siinä paljoa vettä tarvita. Nautinnolliselta tuo näyttää, kun he tekevät sen parityöskentelynä.
Löysin netistä nähtävästi japanilaisen kissan tarinoita youtubista. Maru-kissa siellä seikkailee ja hänen intohimonsa ovat laatikot.
Tässä tehtiin eräänlainen tutkimus, kun laatikkoa aina vain pienennettiin ja kavennettiinkin, miten siihen Maru-kissa reagoisi.
Mukavia videoita, joita ei ole pilattu kamalalla musiikilla tai naurun kikatuksella.
Voi kuinka ihania valokuvia olit taas ottanut.
VastaaPoistaIhania kuvia! Meneekö tappeluksi pesun jälkeen?
VastaaPoistaSiinä on ollut kaksi vaihtoehtoa. Joko he ovat siihen nukkuneet kiltisti.
PoistaTai sitten jommalla kummalla on tullut mieleen ihan pikkuisen puraista, kunnes toinen antaa takaisin ja sitten siinä otellaan itkun kanssa.
Somia söpöjä puhtaita kisuja purrr purrrr...Oih miten kotoisia ja hyviä kuvia.
VastaaPoistaNiin on söpöjä kisuja. Nyt minä ymmärrän miksi kissoja täytyy olla kaksi. meillä oli vain yksi, se jäi varmaan paljosta vaille.
VastaaPoistaKyllä piti nauraa tätä Maru kissaa, pahvilaatikko taitaa olla kissoille hauska paikka, olivatpa ne millä puolen maailmaa tahansa.
En ole minkään keksinyt laatikoita kissan leikiksi, kun niitä on aina tarvittu muualla.
PoistaSanotaan, että kissa on yksineläjä. Senkin se osaa. Mutta kun minä itse olen nyt yksineläjä ja paljon poissakin päivittäin, niin on noille mukavampaa kun on kaksi. Toinen itkee, kun toinen on ulkona ja ilosta kun toinen tulee, vilestävät pitkin lattioita.
Mutta luulen, ettei kaikki kissat sovi aina yhteen. Tiedän surullisiakin juttuja siitä, miten toinen ajetaan jopa kotoa pois. Minulla oli hyvä tuuri.
Saan päivän naurut, kun katselen tuota Marua laatikossa. Sen häntä kiroaa niin kamalasti!!!
VastaaPoista