Maailman kiltein Majuri!

Nyt kun Ruusa on näyttänyt kotkotuksensa, niin on vuoro kertoa Majurista.

Sen verran tuosta Ruusasta, että en enää ihmettele, minne ovat kadonneet hiuspinnit, ja kohta näen kuinka monta palaa palapelistäni uupuu.  Ja tänään astuin matolle, jonka alla oli yksi suklaakonvehti, puoliksi syöty.

Ymmärrän toki Ruusaa. Hän on ikävystynyt. Ja tänään näin hänen silmissään muuten aivan erilaisen katseen, mitä 'ikuna' kissojen naamalla. Hän katseli minua silmästä silmään, toisesta silmästä toiseen,  hyvin kysyvästi, kamalan terävästi.  Ja minun oli pakko kertoa, että ei silakkaa voi saada joka päivä. Ja että huomenna aukeavat kaupat ja varmaan silakkasaaliitakin on onnistuttu saamaan.  

Mutta Majuri ei vaadi mitään. Eikä kiusaa mitenkään. Alan jo miettiä, että onko hän jotenkin autistinen. Se siksi, että kun hän syntyi 8 tuntia Ruusan jälkeen, se on ehkä tehnyt hänestä vähän hitaan, mietteliään ja tuollaisen Mallusen, joka yhä vielä kaipaa sitä litkuttamista. Äitini vanha yöpuku on aina hyvä ojentaa vieraallekin, joka kirkaisee Majurin syliin tuloa, että 'sehän puree'. Voi hyvänen aika. Eihän Majuri pure, vaan kaipaa vähän sitä lutkuttamista. Vieras on hyvin tyytyväinen, kun etsin käsiini sen äidin vanhan yöpuvun, jonka annan vieraani kainaloon. Siihen Majuri tyytyväisenä asettuu. Ja vieraskin toista silittelemään. Majuri kaivautuu niin syvälle ja luottavaisena siihen syliin, ettei kukaan!

En ymmärrä, miksi tämä kuva ei suostu menemään oikein päin. Kuvassa Majuri on vain niin hennon varovaisesti palapelin päällä. Yksikään pala ei irronnut eikä liikahtanutkaan. 

Siis Majuri ei koskaan hyökkää, kynsi tai edes käytä hampaita, kuten Ruusa kun hän tahtoo kertoa jotakin. Majuri ei tunkeile, katselee vain päältä ja miettii milloin hänen sopisi tulla syliin esimerkiksi. Tai oikeastaan kumpikin kissoista ovat hyvin suvaitsevaisia toistensa hoidolle. 

Janne-kissaa sanottiin kerran 'maailman kilteimmäksi kissaksi'. Hän lopetti lintujenkin pyynnin, kun kerran komennettiin, ja linnut saivat melskata mielin määrin mansikkamaalla. En tiedä vielä kuinka Majurin pyyntihommat sujuvat. Nyt hän ainakin on hyvin mellevänä kähveltänyt Ruusalta hänen saaliinsa ja uskottelee, että hän itse on sen pyytänyt. 

Keväällä tunnen kissojani taas vähän enemmän. 

Eipä silti. Kyllä Majuri Mallunenkin on leikkisä ja kisailee siskonsa kanssa. Ja katsoo minuakin joskus sillä silmällä, että 'keksi minulle leikkimistä'. Sitten haen jonkinlaisen pallon tai ääntä pitävän tavaran lattialle. Para-aikaa Mallunen leikkii Ruusan ryöstämällä kynällä. Ja hauskaa on!

Tässä on liikuttava video  eläinten  tunteellisuudesta ja luottamuksesta toisiinsa.