sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ruusan metkuja

Kissani ovat selvinneet ummetuksesta, ripuilusta ja vatsataudista, mikä lienee ollut ja ovat täysin pirteitä. Ruokahaluttomuutta kuitenkin vielä on, mutta eiköhän se kasva, kun ilmat lämpenevät. Pieni laihutuskuuri ei heille ole pahitteeksi.

Majuri on ihanan rauhallinen, vaikka innostuu välistä melskaamaan Ruusan viekoittelemana ja jopa tappelemaankin.

Mutta Ruusa kaipaisi enemmän toimintaa. Sen silmät tähyilevät sinne tänne odottavina, että jos jotakin seikkailua löytyisi. Pahemman puutteessa hän on tyytynyt vielä seuraamaan pesukonetta ja pikkuisen Malena-tyttösen puuhia, joka piti niille seuraa nyt muutaman päivän. Tyttö jutteli kissalle ja ihmetteli, miksi kissa ei vastaa ja miksi se välillä häiritsee.

Olen ollut huolissani kun kissani eivät juo vettä, eivät ainakaan vesikupista. Ehei! Vettä pitää saada 'pyydystää'!

Ihmettelinkin Ruusan innostusta käsienpesualtaaseen. Yksi päivä se tuli taas kurkistelemaan hampaiden pesua. Jätin veden siihen hiljallensa lirisemään. 

Siitäkös Ruusa innostui, laittautui pieneen altaaseen parhaan kykynsä mukaan ja alkoi tassulla vettä pyydystämään. Välillä hän nuoli tassunsa. Sitä hän teki jonkin aikaa. Sitten hän näykkäsi suullaan vettä ja sekös hauskaa oli. 




Nyt siis pitää Ruusa päästää veden pyyntiin silloin tällöin. Se vesi on aivan toista kuin liian helposti tarjottu kuppivesi. 

Toinen jännittävä asia löytyi tänään kotitieltä. Me ulkonaolijat ihmettelimme, että mikäs nyt on, kun Ruusa siellä kulki pörhöllään ja nenä maata viistäen. Kun tarkastelimme asiaa, huomasimme hevosen kavioiden jäljet. Joku oli siinä aamulla ratsastanut. Tai 'rosvo tullut hevosella' kuten pikku-Malena keksi silmät pyöreinä.

Siinä kaksi ihmettelijää, Malena ja Ruusa. Ruusalle se oli kuitenkin ensi tuttavuus, haistaa hevonen!

Kissat kuulemma rakastavat hevosia! Kuten tämä video todistaa. Lisäksi tässä on hauska laulu!

1 kommentti:

  1. Voi tuota Ruusaa ! Että vettä pitää pyydystää :)
    Hauskaa puuhaa tuo näyttää olevan.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!