Talvi taisi tulla. Katselin lokakuuta vuosi sitten, oli paljon lämpimämpää. Lumi tuli vasta marraskuussa.
Ja pois tämäkin varmasti vielä sulaa.
Minun kissoilleni se oli ensimmäinen lumi. Ja nyt olikin niin, että Majuri meni miehekkäänä ja rohkeana sitä heti tutkimaan, mutta Ruusa kuikki korituolin alta ja osoitti naisellisen herkkyytensä. Höh! Tuossahan jo turkkikin sotkeentuu. Inhottavan näköistä!
Tältä näytti maisema kun katsoin aamulla ikkunasta ulos.
Lisää kuvateksti |
Kun Majuri tuli verannalle, hän ensi töikseen nosteli tassujaan, ravisutteli niitä, ravisutteli kehoaan ja sitten istahti haistelemaan ja ihmettelemään. Jotakin kummallista oli tapahtunut. Sitten hän rohkeasti astui uuteen maailmaan ja muitta mutkitta alkoi leikkimään tuulessa lentelevien lehtien kanssa. Kamerani ei ehtinyt mukaan.
Toisin kävi Ruusalla. Hän yritti heti pyörtää takaisin sisälle, mutta kun ovi oli kiinni, livati korituolin alle. Hän onkin Neitsyt-Kuu. Ei siedä kylmää niin kuin veljensä Skorppari Nousumerkiltään. Ruusalla se on Rapu.
Ja niin oli, ettei Ruusu ulos astunut. katseli minua anteeksipyytävästi ja odotti oven takana, jotta pääsisi takaisin sisälle.
Vau ! Että ensilumi jo siellä!
VastaaPoistaTäällä on satanut kovasti mutta onneksi sentään vain vettä.
Mahtaa olla kisuille jännää tuo kylmä juttu tassujen alla.
Hei, kiitos vierailusta blogissani!
VastaaPoistaTulin heti tänne tutustumaan sinun kissoihisi, ihanilta vaikuttavat hekin:)
Meillä on tosiaan nyt viisi kissaa, vanhin on 11 vuotias, 2 kahdeksanvuotiasta ja nuorimmaiset täyttävät itsenäisyyspäivänä 5 vuotta.
Näistä nuorimmista tyttö on myös nimeltään Ruusa ja hänen veljensä on Onni. Onni on hyvin samanoloinen kuin sinun Majurisi. Onnilla vaan on vähän enemmän valkoista takatassuissa.
Oikein kivoja kissanpäiviä teille kaikille!
Vai että ensilumi jo! Hui kamala!!
Se lumi tuli ja meni! Nyt ajetaan lantaa (lietelanta) pellolle ja sitähän 'tuoksua' kissat ihmettelevät. Siis ulkona vähän tuoksahtaa.
VastaaPoistaMarjalle kiitos. Nuo Ruusa ja Onni kuulostavat hyvältä yhdessä. Minulla on Onni-niminen ruusu, joten ei sitä ihan kissaan. Mutta käyn niitä kurkistamassa. Viisi kissaa! On sinulla hoitamista, jo ruoassakin.
Voi Ruusa ressu. Ensin ei päässyt ulos ja sitten kun olisi päässyt satoi tuo inhottava valkoinen "töhnä".
VastaaPoista