Ruusa, joka kesän iloitsi jokaisesta kahvilavieraasta juosten häntä täristen heitä vastaan. Ja joka nauttii sydämen kyllyydestä tutkia kaikkia puutarhassa ja vanhan maatilan ulkorakennuksissa. Saatikka sitten se METSÄ! Se on niin jännittävä paikka, ettei häntä tahdo kotiin sieltä saada.
Miksi sinne nyt ei pääse? Ruusa vahtii nyt jokaista askeltani, että jos sittenkin pääsisi livahtamaan ulos. Saan tehdä kaikkia ihmekiemuroita oven avaamisen ja sulkemisen kanssa tai keksiä jotain muuta mielenkiintoista, että pääsen ovesta livahtamaan ulos.
Äsken olin vielä hämärissä kärräämässä murskekiviä salaojaputken päälle, kun tuli tunne, että joku minua tuijottaa. Katsahdin kamarin ikkunaan ja voih, miten surkea näky! Sattui olemaan kamera taskussa, joten lasin läpi nappasin kuvan.
Miten ihmeessä kissa voisi ymmärtää tällaista? Yhtäkkiä tulee aika, ettei ulos pääse. Muori itse siellä kömyää ja veli-poika. Ehkä mielenosoituksellisesti hän oli pudottanut nyt ikkunalaudalta kivikupin lattialle sekä lasisen koriste-esineen, johon tuli särö.
Hän oli nähtävästi myös juossut ovelta ovelle, kuulostellut ja odottanut, että jos... Löysin pannuhuoneen ovelta hänen kaulurinsa nauhan, jonka hänen oli onnistunut purkamaan.
Toinen juttu, johon muorina itsekin olen jo suivaantunut, on tuon kaulurin aiheuttama kutina. Tai se, että kissa ei pääse pesemään niskaansa, ei korvantakustojaan eikä paljon muutakaan. Niinpä Ruusa päätti tehdä siitä valituksen. Hän naukuu surkeasti ja kynsii kauluriaan. Onneksi hoksasin ja autoin häntä vähäsen. Hieroin hänen kaulaansa ja korvan takustoja. Ruusa istui autuaallisen näköisenä ja nuolaisi hyväksyvästi kättäni.
Nyt hän on pyytämässä sitä jatkuvasti. Ja minä hieron jatkuvasti. Siis en kestä enää. Ruusa, joka ei yleensä 'huuda' kuin silloin, jos Majuri sattuu puraisemaan liian lujaa kun joutuu alakynteen kisutessa, tai ulos pyytäessä. Nyt hän marisee jatkuvasti, jos ei ulos, niin jalkojen vieressä surkesti.
Sitten keksin. Ullakkohuoneet ovat sellaisia paikkoja, johon molemmat kissat ovat yrittäneet aina livahtaa kun vain mahdollista. Se on jännittävä paikka, koska sinne ei päästetä. Nyt ajattelin auttaa turhautunutta Ruusaa ja päästin hänet vinttihuoneisiin. Nätisti hän tepsuttelikin sinne kuono pitkällä.
Mutta ei. Pian hän ruikutti taas jaloissani. Mitä jännää se on, kun on lupa mennä? Se ei ole ULKONA!
Jos Ruusa tuosta jo hermostuu, niin minäkin. Majuri myös. Hän on vähän ihmeissään siskonsa takia. Miksi Ruusa ei tule kaveriksi ulos? Miksi hän ei kisua kanssani kuten ennen? Miksi muori tulee komentamaan, jos vähän leikiten häntä vatsan alta kutkuttelen? Miksi yhtäkkiä saa käyttää hiekkalaatikkoa, kun muutoin on häädetty ulos? Häiriinnymme kaikki.
Hyvääkin löytyy. Haava on pysynyt kunnossa. Ruokahalu on säilynyt. Ja yöt menevät hyvin. Kaikki kolme nukumme sikeästi. Ruusahan herää kuitenkin ensimmäisenä ja sanoo: -Nau, kaulaa kutisee. Nau, minä haluaisin ulos!
Vielä kaksi päivää...ööööh.
Miksikähän tämä kissanpentu on surullinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!