Ruusan paha paikka

On hirvenjahtikausi. Silloin noita koiria juoksentelee usein meidänkin pihalla haistelemassa. Tänään näin yhden pystykorvan nuuskimassa keittiön ikkunan edessä. Pian kuului kamalaa haukuntaa.

Koira oli äkännyt kissan. Ruusa-rukan. Hädissään Ruusa oli kiivennut lähistöllä olevaan suureen kuuseen. Ihmettelin kuinka se sinne pääsi, sillä vanhan kuusen kuori ja varsinkin märkänä on aika niljakasta. Tosin kuusen oksat ovat aika tiheässä.

Kun koira oli hävinnyt, menin vikittelemään pelästynyttä Ruusaa alas puusta. Kuin paraskiin journalisti! Kameran kanssa. Siellä se naukui surkeasti, eikä liikahtanutkaan. Kamalaa, jos palokunta pitäisi hälyttää! Pikku kissanihan saattaa olla ihan shokissa. Pimeä oli jo saapumassa.

Nuo silmät kuuluvat korkealla olevalla Ruusalle, ei pöllölle.

Juttelin sille rauhoittavasti ja maanittelin. Onneksi oli sen verran hämärää, että näin missä hän oli.

Ihme ja kumma. Ruusa lähti alaspäin. Ja kun runkoa pitkin ei voinut peruutella, keksi Ruusa hypätä oksalta oksalle, taiteili kuin paraskin trapetsitaiteilija, välillä pelkillä etukäpälillä oksissa roikkuen. Pidätin henkeäni. Uljas pikku kissani! Summa mutikassa räpsin kuvia, en nähnyt enää selvästi.

Viimein hän huomasi, että iso oksa kantaa hänen kulkea aika pitkästi. Ja siitä hän hyppäsi sitten maahan, josta sain hänet syliin. Lujasti pidin kiinni, sillä hän oli valpas, katseli ympärilleen ja oli valmis livahtamaan. Ehkä takaisin puuhun.

Ei tarvittu palomiehiä kuitenkaan.

Vihdoinkin turvassa. Mutta vähän kummallinen tuo häntä vielä on.

Kyllä Ruusalla oli hätä housussa, sillä kun hän sisällä juoksi hiekkalaatikolle, mikä varalta on vielä pannuhuoneessa, annoin hänen olla. Kamala kurakakka!

Tässä tarvittiin neljä palomiestä ja pitkät tikkaat!