Ruusa tahtoi enemmän.
Tuossa edellisen blogin kuvassa alhaalla Ruusa nimittäin vahti silmä tarkkana miten tuo Majuri muka pääsee ulos ja hän ei.
Majuri pääsi ulos, mutta siten että otin Ruusan kainalooni. Ja näin siinä kävi. Armoton huutaminen!
Luulin suojelevani Ruusan terveyttä. Taisin olla väärässä. Hän oli menettää hermonsa. Ja niin minä päästin hänet ulos. Hän lensi ovesta kuin nuoli pimeälle verannalle. Ja pystähtyi. Märkää, märkää...
Hetken harkinta, ja Ruusa katosi pimeyteen. Hän oli saanut tahtonsa läpi. Ja sai sen seuraavanakin päivänä. Omituisia raatoja alkoi ilmestyä verannan lattialle. Päästäisiä ja oravan häntä. Taitaa Ruusalla olla ne metsästysvaistot ylimmillään. Siksi hänellä oli kiire ulos ja metsään. Mitä voin tehdä kissan luonnolle?
Kuitenkin keskiyön maissa Ruusa ilmestyi oven taakse. Huokasin. Eikä haavaan ole koskettu. Luulinko minä Ruusaa tyhmäksi?
Kylläpä oli taas mukava tulla rakkaan veljen hoidettavaksi. Hän kun ei kuljeksi metsässä kuten Ruusa. Aina on pihalla näkyvissä, verannalla turvassa.
Kissa kehrääväinen....
Ihana kuva tuo veljen kainalossa :)
VastaaPoistaIhanaa, teillä näyttää olevan piina viikko ohi:)
VastaaPoistaKyllä. Ei mitään huolta enää. Ruusan haava hoituu ihan itsestään. Hän ei koske siihen, pikkuisen nuolee, mutta ei revi.
VastaaPoistaTuolla ne juoksevat riemusta molemmat perävilikkaa.
Hienoa, että Ruusa paranee hyvin. Meidän kissa tuli jostakin pesänsä uumenista nokosilta katsomaan näytöltä. Mistä ihmeestä tiennee milloin katselen kissoja? Terveiset myös häneltä.
VastaaPoista