Meillä on ollut eräänlainen ottelu kissojen kanssa. Kukaan ei meistä halunnut antaa periksi. Kuka siis voitti? MINÄ!
Olen lukenut, että kissoille ostetaan melkein ne ihanimmat herkut sieltä lihatiskistä. Huh heijaa! Minun kissani syövät elävää riistaa. Itse en juurikaan syö lihaa. Olin varmaankin 17 vuotta kalakasvissyöjä. Siihen saivat kissatkin alussa tottua.
Kyllä he odottavatkin joka kerta, kun kasseineni tulen kaupasta. Onko silakkaa, maivaa, lääh,lääh?
Siis he istua nokottavat syöttöpaikalla ja katsoa tikottavat suurilla silmillä, seuraavat jokaista liikettä, kun puran koria tai kassia. .
Mutta sen kalan pitää olla tuoretta! Maistatankin aina niillä ensin, ennen kuin itse syön. He varmasti hylkäävät vähänkin vanhan kalan.
Mutta...
Siis en halua tehdä heistä pullasorsia! Melkein siltä he näyttävät kyllä, pullomahoja! Eräs asia minua todella suututtaa.
Kun annan ruokaa, ihan puhtaallekin lautaselle, he jättävät osan syömättä. Ja muutaman tunnin päästä se ei enää kelpaa. Eihän ruoka voi mennä parissa tunnissa pilalle. Arvaa! Kissat kiertävät lautasta, haistelevat, nostavat tassua, kiertävät minua ympäri, katsoa tikottavat ja odottavat sitä just ihan pussista otettua ruokaa. Kun en anna, kääntävät minulle selkänsä. Kuten Ruusa tässä korvat luimussa.
Majuri myös. Ei oikein ymmärrä aina tuota emäntää...
Päätän, etten anna uutta ruokaa ennen kuin lautanen on tyhjä. Varsinkin Majuri on nirso ja usein jättää osan syömättä. Hän kun odottaa sitä IHAN tuoretta ruokaa. Nyt ei auta. Otan hänen painavan ruhonsa käsiini ja kannan lautasen eteen: Lautanen tyhjäksi ensin!!. Majurilla on korvat luimussa, haistaa ruokaa ja astelee ulko-ovelle. Hän loukkaantuu. No, menkööt ulos. Hakekoot tuoreempaa!
Pian kuuluu pienien tassujen taputus ovi-ikkunassa. Haa, kun ei ollutkaan metsästys onnistunut. Joskohan se lautanen tulisi tyhjäksi?
Majuri vilkaisee syrjäsilmällä minua ja menee raskain askelin ruokakupille. Pää riippuu, katsoo minua ja minä häntä. Lautanen pitää olla tyhjä ensin, komennan.
Majuri luovutti. Mutta korvien asento ei aivan tyytyväinen ole. Hän söi lautasen melkein tyhjäksi.
Minä voitin!! Osasin olla tarpeeksi äkäinen. Hyvä kasvattaja ei anna periksi. Ei piiskaa, mutta jaksaa.
Melkein. Eli vähän annoin periksi kuitenkin. Pyyhkäisin ne viimeiset muruset roskiin. Ja annoin uudesta pussista. Ihan vähäsen. Sen Majuri söi kokonaan. Viimeistä murua myöten.
Oltiinkohan tasaväkisiä?
Minun mielestä kissalla pitää olla oma ruokapaikka. Ei hän saa olla ruokapöydällä, kuten tällä videolla opetetaan.
Kyllä on niin samat kommervenkit täälläkin katin kanssa,
VastaaPoistaruokakupin ääreen kantaminenkin :)
Kissan emäntä oli kuollut syksyllä ja omaiset olivat syöttäneet sille lähinnä maksaa melkein joka päivä.
Sitten se löysi tiensä meikäläisen huusholliin,
ja ai että mua välillä jopa raivostuttaa sen nirsoilu.
Ensinnäkään maksaa ei saa syöttää joka päivä,
jo senkään takia, että se on myrkkyjen suodatin,
ja tiedän miten paljon sikoja ja nautoja lääkitään antibioooteilla nykyään, ei hyvä. Ja rasvaliukoista A-vitamiinia, kertyy, kertyy elimistöön.
Nimesinkin katin ekana "narkkariksi" kun ei se mokoma ois muuta syönykkää.
Pakotin sen paastolle maksasta, kerran viikkoon, jos sitäkään.
Inhoan ite maksaa, saati vielä sen palottelua.
Kokeilin sen seittemää sorttia sitä ja tätä,
ei kelpaa valmispaketit,
kun ei se kissa syö viljaa, mitä niissä täytteenä enimmäkseen on.
Ostin jopa allergisen kissan kuivanappuloita, josko ne sitten..
Nyt on tarjolla kuivamuonaa muutamaa sorttia
ja sitten kalaa, kalaa, muikkuja tai naapurista pilkkikaloja,
jotka keitän ja ruodin kuin pienelle lapselle ikkään,
ei herrantähen sen kans.
Ei se lihava ole, isokokoinen kyllä muuten.
Eikä minunkaan katti kyllä syö pöydältä
("konstit on monet, sano emäntä, ku kissalla pöytää pyyhki.." vanha kasku)
vaan oma ruokapaikka on lattialla ja ruoka-aikakin suunnilleen samaan aikaan päivästä.
Onkohan just mustat poikakissat erikoisen nirsoja? :)
PoistaHuhhuh, nauratti se vaikka ei saiskaan. Sinulla onkin paljon pahempi tilanne, Nikki, mutta osaat varmasti viedä vielä sen viimeiset. Kissatkin koettelevat kuinka pitkälle voidaan mennä. Majuri on erikoinen syöntitappaus. Se kun on oikea herkuttelija. Hänellä on luulo, että kaikki mitä ihminen syö, on jotakin paljon parempaa homejuustosta pitäen. Hän siis on oikea herkkusuu. Mutta esim. jos en pieni ruokaa hänen lautasellaan, hän vetää köntin lattialle ja syö sen siinä. Siis sotkii. Ruusa on sitten se, jolle ei mitkään kummalliset herkkupalat kelpaa.
PoistaSamaa taistelua käydään täälläkin. Minulla on se etu, tai kissojen mielestä hyvä ratkaisu. Kun ne eivät syö lautasta tyhyjäksi, niin vien loput kanoille. Siellä ei nirsoilla ;-D
VastaaPoistaMinäkin olen kaivannut ja haaveillut noista kanoista jo monta vuotta,vielä en ole tohtinut.
PoistaKissa on kyllä aika nirso ja omii omat tapansa. Mites olisi se palkitseminen, kehuilla tai pienillä herkkupaloilla. Jotkut ovat saaneet tuloksia ja toiset ei.
VastaaPoistaKissalle hellyyttä, rakkautta ja hyväksyntää ja pienin asketin eteenpäin....tää kaikki voi tuntua höperöltä mutta pikkuhiljaa voi saada kissan makutottumukset muuttumaan.
Aloita pienin annoksin.......
Ehkä se on sekin, että he kyllästyvät väliin yhteen lajiin. Olenkin pyrkinyt aina vaihtamaan merkkiä. Latzi on kuitenkin heille se mieluisin, mutta eivät kaikki pussit.
PoistaKyllähän minä heitä hyysään. Syliin otan tai muuten tervehdin silittäen ja taputtaen aina kun he ulkoa tulevat. Varsinkin Majuri viihtyy heteken siinä sylissä ja kehrää ihanasti korviini.
Poista