tiistai 30. lokakuuta 2012

Kissa ON kiipeilijä!

Kissahan on luonteeltaan kiipeilijä. Sillä on kynnet myös sitä varten.

Siksi minä aina olen ihmetellyt, miksi joku kissa ei pääse puusta alas, vaan palokunta pitää hälyyttää. Onko kissa jotenkin shokissa, eikä siksi osaa tulla alas? Vai onko kissa koskaan saanut harjoitella kiipeämistä kunnolla? Voihan kissaa häiritä jo se mekkala ja ihmettely puun alla paljoine katselijoineen. Mutta tosi on, että joskus kissa on siellä puussa päiväkausiakin. Miksi? Onko koskaan kukaan kissa kuollut puuhun?

Majuri joutui nyt vuorostaan pakenemaan koiraa puuhun. Kuulin koiran rähäkkää pihalta ja arvasin, että kissa on puussa. Majurihan siellä surkeasti naukui. Ilmakin oli surkea.Vettä satoi ja tuuli.

Enhän minä voinut ihan yksin häntä pulaan jättää. Joten maanittelin häntä alas kuten Ruusaakin. Samalla vahdin, ettei koira tule siihen uudestaan.




 Kun tulin puun alle, Majuri varmaan huomasi tilaisuutensa tulleen,
mutta varmuuden vuoksi katseli vielä joka suunnalle.
Sitten se nätisti alkoi käpätä alas.






 
Vain pieni hyppy alas. Senhän kissa osaa. Mutta kyllä oli kissa jännityksestä kankea, kun sen syliin otin. Pää pyöri vieläkin ympärille vaaraa tarkkaillen.

Molemmat kissat ovat nyt ottaneet opikseensa. Koira on kamala olento!

Mitähän mieltä koirat ovat kissoista?

8 kommenttia:

  1. Niin, mitähän mieltä koirat ovat kissoista ihan oikeasti. Meidän elukoilla on kummallinen nokkimisjärjestys, kun Rita-koira on aina vanhemman kissan, Mutikaisen, kimpussa. Yrittää ajaa sitä milloin mihinkin pusikkoon, mutta nuoremman kissa, Matikasen, kanssa on kuin paita ja peppu. Ajattelimme, että oisko Mutikainen antanut käpälää Ritalle ja siksi on välit niin huonot..ei voi tietää noita elukoiden aivoituksia..

    VastaaPoista
  2. Heillä on ihan oma maailmansa, johon ihminen ei aina pääse sisälle.
    Muistan lapsuuudesta meidän vanhan Mirrin, joka ajoi kaikki koirat pihalta pois, oli äkäinen, mutta eräs iso tuntematon koira kävi usein pihalla ja he olivat kavereita. Mirrikin oli alunperin kulkukissa, meille eksynyt. Mirri ja koira istuivat nokitusten ja päästelivät ihmeellisiä ystävällisiä ääniä. Kyllä sitä ihmeteltiin.

    VastaaPoista
  3. Voi pikkuisiasi, kun joutuvat koirien jahtaamiksi. Majuri on kyllä oikein komea katti puussakin.
    Meillä on ollut aina kissoja eikä yksikään ole kuollut puuhun vaikka niitä sinne on kiivennyt aika tihupäiseen. Olen joitakin puhut alas puusta mutta useimmiten ne ovat tulleet ihan itsekseen kun on aika käynyt tarpeeksi pitkäksi. Meidän nykyistä kissaa tuntuvat kalliiden koirien omistajat pelkäävän eniten. Onhan hänellä komeat hampaat ja kunnon kynnet millä huitaista jos joku koira tulee liian lähelle mutta ei hän ole ollenkaan äkäinen ja lähtee mieluummin pois kuin alkaa tapella.

    VastaaPoista
  4. Epäilen, että ne viihtyvät puussa pitkään, koska ne saavat niin paljon huomiota. Itse vietin Kyproksella yhden jouluaatonaaton kirkon pihassa puun alla, kun Habíbi-kissani päätti kiivetä puuhun.
    Syöksähtäminen puun latvaan tapahtui ilman mitään syytä kesken kaiken päiväkävelyn, siis pelkästä ilosta.
    Seisoin puun alla pää lehvistön seassa useamman tunnin maanittelemassa sitä alas, ja ohikulkevat kanssaihmiset saattoivat ihemetellä päätöntä ulkomaalaista, mikäli joulukiireiltään ehtivät.
    Tämä oli vähän sellainen Tule alas puusta Sakkeus -episodi.

    Kissat kyllä aina pärjäävät koirille, ovat niin nopeita - ja älykkäitä:).

    Kauniita ovat kattisi, Ruusa on oikea babyface ja Majuri varsinainen komistus. Se tähystää kuin uljas kotka tuossa ensimmäisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kissat ovat aika huomionkipeitä. He huomaamattomasti käyvät pyyhkimässä jalkojani, jos en huomaa heitä, Ruusa jopa näykkäsee, että tarttis syliin jne.

      Ja kesällä huomasin, että puussa kiipeily oli niiden näytösnumero, kun tuli kahvilavieraita. Lapsista sitä oli hauska katsoa, hihkuivat puun alla ja siitäkös kissat vain innostuivat.

      Tuo oli hyvästi sanottu; babyface ja komistus!

      Poista
    2. Muuten, eikö 'Habibi' tarkoitakin kotimaata? Tai sitten 'kulta'. Itämaisessa tanssissa tuo sana on tullut usein esille.

      Poista
    3. Juu, tarkoittaa kultaa. Oli kiva huhuilla alati karkailevaa Habibi -nimistä kissaa talossa, jossa oli paljon libanonilaisia yrityksiä. Alkuhämmästyksen jälkeen naapurini saivat tästä monet naurut.

      Poista
    4. No varmaan! Nyt muistinkin että kotimaa oli 'belledi'.

      Poista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!