keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kissojen seikkailu Ruotsinmaalla 2

Matkasta selvittiin hengissä, jopa ilman vaurioita. Ei ripulointia, ei oksentamista eikä paniikkia. Eikä kukaan joutunut hukkaan. Ihme ja kumma!

Nyt emäntä jännitti seuraavana asiana perille tuloa. Miten kissat reagoivat, kun tullaan aivan uuteen huusholliin? Tosin he jo matkankin aikana olivat tottuneet siihen vähän, mutta nyt oli edessä iso talo kerroksineen ja huoneineen ja monine nurkkineen. Ja nyt viivyttäisiin vähän pitempään.

He saivat lämpimän vastaanoton! Pikkuisen hämillään olivat. Mutta tuttuja olivat halaajat.


Valjaat riisuttiin pois. Ne saivat vähän kuritusta.
Hurja tutustuminen alkoi. Huoneita kierrettiin nurkka nurkalta, alakertaa ja yläkertaan ja mihin ikinä päästiin. Ruoka maistui paljon paremmalta. Sitten tulikin väsy. Ja nukkumapaikkoja oli paljon. Ruusalla olikin tapana kokeilla kaikki talon vuoteet, sohvat ja tuolit. Majuri tyytyi olemaan niiden alla. Hänen piti nähdä laajalle, siksipä paikka olohuoneen pöydän alla oli erittäin sopiva. Siitä näki missä ihmiset liikkuivat.



Kun pahimmat unet oli nukuttu pois, alkoi seuraava vaihe. Mitä tuolla ulkona on? Voi hurja! Siellähän on mielenkiintoiset maisemat. Metsää ja jännittäviä rakennuksia ja kaikkea. Kissoille tulivat toisenlaiset toiveet.

 
Ja emännälle toisenlainen pelko. Uskaltaako päästää kissoja ulos vieraassa paikassa ilman valjaita?

Mitähän Marulle kuuluu tällä aikaa? Maru on nähtävästi saanut ystävän.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, näytätte olevan onnellisesti perillä Vareksenlinnassa! Siellä on Majurille ja Ruusalle valtavasti jännää tutkittavaa vaikka kuinka paljon:) Paljon terkkuja ja haleja sinne Eijalta.

    VastaaPoista
  2. Upea kuva tuo viimeinen. Eikä muissakaan mitään vikaa ole =)

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!