Kissojen kylässä käynti

Yritän jatkaa tätä kokeilua ja kissojen opettelua toisenlaiseen elämään, matkustajaelämään. Se ei ole helppoa. Tiedän. Kaikki tavat pitäisi opettaa jo ihan pienestä. Vanha kukko ei opi laulamaan. Mutta...

Lähdimme tunnin kestävälle (meno ja sama takaisin) kyläilymatkalle kissojen kanssa. Jännitti meitä kaikkia. Majuri oli edelleen hiljaa ja alistuvainen kopassa. Oli  varmaan löytänyt vanhan lutkutuspaidan, huomasin sen kosteuden perille tultuani. Ruusa valitti tuon tuosta: -Miu.

Joten menomatka olikin ihmeen helpohko. Olin suitsuttanut ohjeen mukaisesti kissan koppaa ennen lähtöä  rauhoittavalla Feliway-aineella. Nähtävästi se auttoi.

Kylässä oli kamalasti ihmettelemistä, kun piti joka paikka tutkia. Se oli jännää!

Ruusa, kuten odotinkin, säntäsi heti tutkimaan joka paikan saunaa myöten. Ja arvatkaa vain, kun hän näki ikkunasta toisenlaisen maiseman, niin kyllä teki mieli ulos.

Ruusa-raukka kulki ikkunasta ikkunaan ja tahtoi ulos! Ovelta ovelle kulki ja tahtoi ulos! Hänen oli kauhean vaikeaa ymmärtää, että ei päässyt tutkimaan sitä kaikkea jännää mitä ikkunoista näki.

Tässä vaiheessa täytyy kertoa, että päästinkin hänet ulos. VALJAISSA! Ja arvata saattaa, että se ei ollut Ruusan mieleen ollenkaan. Hän säntäsi sinne tänne, pääsi karkuunkin kerran. Pahaksi onneksi kiipesi puuhun ja siitä hänet oli helppo saavuttaa. Tai sitten hän harasi kaikin voimin vastaan. Valitettavasti tästä ilmiöstä ei ole kuvia, sillä akku loppui kamerasta.

Ruusa on itsenäinen, erittäin terävähuomioinen nainen. Onneksi hän söi hyvin, kävi hiekkalaatikolla ja rauhoittui uuteen ympäristöönsäkin.

Majuri hitaampana ja 'pöllömpänä' hakeutui ensi töikseen takaisin koppaansa. Hitaammin hän lähti ympäristöä tutkimaan. Seurasi sitten Ruusan perässä ikkunoistakin kurkistamaan. Hän unohti siinä aivan kokonaan kauniit käytöstavat, kuten tassulla sääreen koskettamisen, kun hän haluaa jotakin, ja intoutui huutamaan ulos kuten Ruusakin. 

Majuria oli tosin helpompi valjaissa kuljettaa, melkein kuin koiraa. Ruohikosta löysi pissapaikankin ja teki tehtävänsä siivosti ja kiltisti.

Jälleen Ruusa on löytänyt suojautuvan värinsä.

Tulomatka olikin sitten  vähän hankalampi. Majuri oli tuossa vaiheessa lopettanut hämillisen olemisensa ja huomasin Ruusan kera, että heidäthän teljetään kummalliseen ahtaaseen tilaan eikä sieltä ollut pois tulemista. Jos Ruusa uikutti silloin tällöin hennolla äänellään 'miu', Majuri möläytti hyvin miehekkäästi 'mmaauu' oikein valittavalla äänellä ja aika käskevästikin. Siinä ihmetyksessä minä yritin keskittyä ajamiseen. Ei auttanut sekään, kuten lapsiin autossa, että hain heille pientä mukavaa purtavaa. Kissan purupötkyjä. He ahmivat ne hetkessä ja sama konsertti jatkui kotiin asti.

Päästin heidät pikkutiellä uloskin kopasta. Ihmeekseni sama show jatkui, rauhattomampana kuin koskaan. Kai tämäkin kauheuteen heräämisen juttu piti kestää. Luottavaisin mielin kuitenkin suunnittelen matkalle lähtöä. Sillä kun kotiin päästiin, ei minkäänlaista häiritsevää käytöstä, ei pelkoa, ei murjottamista, ei kaunaa eikä poikkeavaa käytöstä. Rakas koti ja rakas emäntä ja rakas iso piha. Saa tulla ja mennä ja emäntä on ihana kun antaa taas ruokaa ja rapsuttaa!

PS. Kyllä kissat tottuvat pieneenkin matkustamiseen. Usein nukkuvat, nyt eri kopissaan. Ja kun vierailupaikka on tullut tutuksi, kuten paikka ylhäällä, voin päästää ne vapaaksi (ollaan maaseudulla), sillä innolla he tutkivat ympäristön ja tulevat aina takaisin sisälle. Eivät lähde kauas. Emännän kavereita!

 Tällä videolla ei ole Majuri, vaikka voisi ollakin!