Etkö sinä tuonutkaan meille kalaa?

Kun tulen kaupunkireissulta, niin onhan siinä heti kissoja hääräämässä jalkojeni juuressa. Usein Ruusa tulee postilaatikolle asti, kun kuulee autoni äänen. Kiehnäävät siinä riemuissaan kuin koirat: - Emäntä tuli! Emäntä tuli! Ja sillä on varmasti meille kalaa! Kurnau! Kuurnaauu!

Sitten kun minulla ei sitä kalaa olekaan. Kaupan tiskiltä ei aina löydy silakoita tai muikkuja, ei ainakaan kokonaisia. Joskus jopa unohdan, jos en itselle kalaa osta.

Sisällä vielä odotetaan, että laittaisin sen jonkun mainoslehtisen lattialle ja siihen kaloja. Valitettavasti en aina näin tee.

Tuossa Majuri vielä odottaa, vaikka olen kauppakassini tyhjentänyt. Ilman kalaa. Katsoo ja ihmettelee silmät suurina, kysyvinä ja anovina. Missä se kala?

Uutisissa oli juttua, että on tutkittu kissojen olevan yhtä älykkäitä kuin koirienkin. Niitä vain ei opeteta samalla tavalla. Tätä älykkyyttä oli verrattu muistiin. Kyllähän se on pitkälti totuttu toimenpide. He ehdollistuvat autoni tuloon. Se merkitsee kalaa. Mutta väitetään, että kissa muistaa asioita. 

Noh. Kyllähän kissa muistaa ihmisetkin, vieraat erottuvat heti, tuttuja käydään puskemassa jalkaan eikä luikita heti syrjemmälle. Ja paras muistikuva on tuosta saalistamisesta. Jos kissa on oravan perässä ja se tuodaan sisälle sitä ahdistelemasta, se muistaa kyllä oravan olemassa olon parin tunnin telkeämisenkin jälkeen. Kissa kiiruhtaa samalla paikalle nuuskimaan.

Mutta eihän kissojen tarvitse kaikkia ihmetemppuja tehdä!