Viisi vuotta onnellisesti yhdessä!

Tänään on se päivä, kun pikkuiset kissani Ruusa ja Majuri syntyivät viisi vuotta sitten. 

Kävin markkinoilla ja löysin sieltä molemmille kissoille nätit korit, joissa nukkua. Ompelen niihin pehmusteet, ja kun ne ovat valmiit, esittelen ne. Saas nähdä miten kissat ottavat lahjansa vastaan.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut kissoistani, kun ajattelin, että kerronpa enemmän heistä heidän merkkipäivänään ja laitan heidän aikuiseksitulokuvia mukaan. Tykkään, että kissani ovat nyt aikuisiässä. Viisaita ja tietävät paikkansa ollen ylpeitä reviiristään.

Iloisesti he aina tulevat minua vastaan, kun ajan auton autotalliin. Tunnistavat auton äänestä varmaan. He kurnuttelevat ja juoksevat jaloissani ja kyselevät josko minulla olisi kalaa. Ei he koirista paljoa eroa. Tai odottavat, jos minulla olisi heille sopiva salaattiannos. Sitä minun tulee ehdottomasti muistaa kaupasta ostaa. Makoisin salaattiaines on heille punasuolaheinä. He pitävät myös vehnästä, ohrasta tai jopa herneen versoista (kuvassa). Näin minulta säilyvät kukkani. Toki silloin, kun salaattiaines on kaluttu tyhjäksi, noukin jostakin riippuvasta juorusta heille jonkin rönsyn. He suorastaan marnuavat sitä! Ja aina, kun he tulevat ulkoa, he ovat ensimmäisenä salaatin kimpussa. Sitten vasta pyytävät pääaterian.

Ruusa, minun hento sirpakkani!

Ruusa on aina vain yhtä eläväinen, itsenäinen ja vetäytyy yleensä päiväunilleen ison nallen kainaloon, kunhan on ensin sen leiponut hyväksi. Siis aina hän tervehtii tuota nallea tassuttelemalla sen päällä kehräten tyytyväisenä. Nalle on saman kullankeltainen kuin Ruusa ja hänen punainen äitinsä, joten kaipa hän näkee siinä emonsa. Edelleen Ruusa hakeutuu myös pikku Malena-tyttösen viereen nukkumaan, kun hän täällä vierailee. 

Ruusa on hyvin valpas ja varovainen. Jopa ulos mennessä hän kulkee usein pianon päälle katsomaan tilanteen ikkunasta verannalle ja sittenkin hän kiertelee ensin tuolin alla ennen kuin kurkistaa ovesta. Verannallakin hän kulkee mieluummin kiertäen kuin kulkien suoraa tietä. Ruusa tietää, että ulkona vaanii vaarat. Hän tietää myös piilopaikat ympäri pihaa, mihin voi paeta. Verannalta löytyy pieni kolo oviportaan alle, jonne hän voi vaaran uhatessa piiloutua. Tosin jos olen pitempään poissa, laitan verannan ovet eteen niin, että vain kissan menevä rako löytyy. Ulkona ollessa kuljen talon ja metsän reunat ympäri. En ole tänä talvena havainnut vielä petojen jälkiä. Uskon, että Ruusa on kasvanut olemaan ja selviämään tässä metsäympäristössä.

Ruusa ei helposti tule syliin. Jos hänet siihen ottaa, hän suorastaan loukkaantuu. Ei mitään väkisten. Hän tulee sitten kun haluaa. Suloisesti kurnauttaa ja hyppää syliin, usein häntä hellitessä hän kaivaa päänsä johonkin kainaloon tai sylin kätköön, joskus korvan juureen hiuksien lomaan. Ja yhä edelleen hän on hoitajakissa. Mistä ihmeestä hän kuulee, että menen levolle? Vaikka hän on toisessa huoneessa, hän kohta ilmestyy vatsani päälle tai nilkkojen viereen niitä lämmittämään.

Ruusa on tavattoman siisti. Hän on ylpeä kauniista vatsastaan!

 

Majuri Mallunen, suuri vahtikissa

Majuri on pikkuisen loppänä liikkeissään. Kun Ruusa astelee lattialla tsi-piti-tsi-piti-pit. Majuri astelee töms-töms-töms. Edelleen hän tekee ihmeellisiä ovelia liikkeitään saadakseen minut iltaisin sohvalta ylös, jossa katselen jotakin mielenkiintoista TV-ohjelmaa usein kudelma kädessä. Saadakseen ruokaa! Istuu minun edessäni, katsoa tikottaa suurilla silmillään rävähtämättä, jos pureskelen jotakin iltapalaa. Hänkin haluaa!

Ylläoleva katse ei ole ruokakatse! Silloin hänen silmänsä ovat suuret, anovat ja kiinteät. Tässä katseessa on elämän tyytyväisyyttä, kun hän istuu työpöytäni tyynyllä. Vieressä virtaa ihana auringonpaiste ja lämmittää turkkia. Minä juttelen hänelle ja kerron kevään tulosta.

Jos Majuri osaa olla vaativa ja tahtova, osaa hän olla myös ihmeen lempeä. Voiko kissa kauniimmin katsoa? Hän taitaa rakastaa emäntäänsä. Majuri osaa olla nöyrä ja kärsivällinenkin, ainakin silloin kun naapurin tyttö häntä retuuttaa sylissä.

 

Edelleen Majuri vaatii meditaatiohetken sylissäni, jolloin kaivan erään vanhan yöpukuni hänelle lutkuteltavaksi. Majuri on paljon enemmän sylikissa kuin Ruusa. Hän vaatii myös hoivaa suloisesti kielellä väliin lipaisten. Kyhnytä vielä vähän! 

Majurin virka talossa on ilmiselvä vahti. Enimmäkseen hän makaa verannan sohvalla sopivalla paikalla, että näkee laajasti puutarhaan. Näin jäljistä, että eräs jänis oli hyppinyt kohti pihaa. Sitten pysähtynyt ja kääntynyt takaisin metsään. Tiedän myös makomisesta ja syömättömyydestä sellaisen päivän, jolloin ehkä molemmat ovat popsineet yhden jäniksenpojan, enkä ihmettele vaikka aikuisenkin. Majuri on iso kissa ja hyvä metsästäjä! Yhteen aikaan hän jahtasi naapurin oravia, mutta nähtävästi on saanut äkäisen lähdön, kun ei enää ole siellä vieraillut.

Näin meillä jokaisella on oma tehtävänsä tässä talossa! Odotamme innolla kesän tuloa! 

Onnea rakkaat ystäväni, Ruusa ja Majuri!! Pitkää ikää teille!