Täytyy sanoa, että kissatkin ovat läähättäneet tänä kesänä. Olen löytänyt heitä jos mistäkin ihmeellisistä paikoista nukkumasta; pensaiden kätköistä, kylpyhuoneen kivilattialta tai niitä ei ole näkynyt koko päivänä.
Mutta metsästysvaisto on pelannut koko ajan ja kaikenlaista riistaa on pihaani kannettu. Viimeksi Majuri raahasi jo ison kokoista jäniksenpoikaa. Kun sitä kauhistelimme, hän huomasi, että parasta viedä se piiloon. Terassin alla hän sitä söi ja makasi pullean vatsan kanssa yön terassin sohvalla liikahtamatta. Matokuurin olen joutunut antamaan pari kertaa, mutta ainuttakaan punkkia en heistä ole löytänyt.
Matkoja ei juurikaan nyt ole tehty. Välillä olen ottanut kissat auton kyytiin, etteivät unohda ihan kokonaan, ja yksi kyläreissu tehty niiden kanssa. Sekin aika surkeasti. Toinen kissa teki hätäkakan mennessa, toinen hätäpissan tullessa. Naukui kyllä koko matkan surkeasti, mutta en pysähtynyt. Olisihan minun pitänyt ymmärtää, ettei ne turhaan valita. Otan opiksi. Kissoilla on oma rytmi, eikä niitä voi käskeä 'käymään vessassa ennen lähtöä'.
Mutta kotoa eivät kissat ole lähteneet vaeltamaan minnekään. Majuri on nukkunut yleensä yötä tuossa terassilla taloa vahtien, mutta Ruusa tietäen pikkuisen kokonsa, käpertyy mieluummin minun sänkyyn tyynyjen keskelle. Melkein tiedän, että jos häntä ei illalla kuulu sisälle, joku suuri vieras kissa on saanut hänet satimeen. Joko puuhun tai johonkin ladon katolle. Majuri on taas niin isokokoinen, että jo se pitää toiset kissat loitolla. Reviiritaistelua kai se kaikki enimmäkseen on.
Kahvilavieraat, varsinkin lapset, ovat riemulla leikittäneet kissoja ja kiltisti kissat ovat jonkun narun perässä juosseet. Ja varsinkin Ruusa, on tullut kohteliaasti tervehtimään kahvilavieraita, usein jopa säikäyttänyt asiakkaita kiehnäämällä jalkojen ympärillä. Majuri taas on nöyrästi myöntynyt sylissä raahattavaksi, mikä ei pienille kätösille suinkaan ole helppo juttu.
Hyvää syksyä Ruusulle ja Majurille!
