torstai 24. lokakuuta 2013

Ruotsinmaalta kotimatkalle!

Olin ylpeä pienistä karvaystävistäni! Ja vähän nolokin aliarvioidessani heidän kestävyyttään,viisauttaan ja joustavuuttaan. Niin hyvin kahden viikon mittainen matka meni kaikkinensa.

Lähtöä edellisenä yönä pidin kissat koko yön ulkona. Lämmin yö vaikka metsästämiseen heille! 

Ja taas mennään jonnekin!
Ja siitä seurasikin se, että he nukkuivat matkalaukussaan melkein koko matkan 12 tuntia. Toki käytin heitä välillä kävelyttämässä. Ruokaa he eivät paljoa huolineet. He olivat päättäneet alistua pieneen tilaansa ja jyrisevään liikenteen ääneen ja enimmäkseen nukkuivat. Tosin oli ilmakin raskas ja pilvinen, ei kuitenkaan paljoa satanut.

Loppumatkasta ja pienemmällä tiellä otin heidät pois laukusta vähän katselemaan ympärilleen. Silloin he intoutuivat taas valittelemaan: - Eikö me vieläkään olla kotona?  - Minä en jaksa enää. Jne...mutta ilman paniikkia.




Ruusa näytti jo tottuneelta matkustajalta auton takana.

- Minä en pienistä vastoinkäymisistä lannistu!

-Vaikka välillä hirvittää niin että itkettää.

Majuria kiinnosti bensa-asemat.
Matkalla yövyttiin yhdessä paikassa ja ajettiin seuraavana päivänä loppumatka kotiin. Mitähän kissat tästä tutusta pihasta tuumiikaan?

Melkein on Ruusalla häntä säkkyrällä. Majurikin luimistelee korviaan. Mutta kuinka rauhoittavaa se olikaan! Tarkasti ensin haisteltiin, kuka on kulkenut pihalla. Ruusa arasteli vähän märkää maata ja katseli ikkunasta. Sitten se ryömi minun sängyssäni peittojen alle. Majuri asettui tuttuun paikkaansa terassille vahtimaan kotipihaa. Ohhoijaa!



   

Kiitos hyvästä matkakumppanuudesta kissaystäväni!! Olihan se aikamoinen seikkailu!

6 kommenttia:

  1. "Poissa hyvä, mutta kotona paras."
    Onnittelut, matka on siis mennyt hyvin ja nyt on vain mukavia muistoja. Minua kyllä vähän pelotti miten matkanne sujuu, mutta kissa on viisas ja sopeutuvainen kunhan vain tuntee olonsa turvalliseksi ja tutut ihmiset ovat lähellä.

    VastaaPoista
  2. Onpa mukavaa, että matkanne sujui hyvin. Nythän sinä voit reissata kisujen kanssa, kun ovat tottuneet autoiluun:) Matikainen löytyi oltuaan 4kk kadoksissa:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille, jotka matkasitte kanssamme. Ihmettelen itsekin hyvää matkaani ja olotilaa kissojen kanssa. Opimme tuntemaan toisiamme aika lailla lisää. Niin se on, että eläintäkin oppii eri tilanteissa enemmän. Kissa on viisas!! Varmaan tulee kissakassille enemmänkin nyt käyttöä.

    Onnea Maaritille, että Matikainen löytyi. Taitaa olla pientä seikkailijaa kissasi luonteessa.

    VastaaPoista
  4. Voi pienet mussukat olittepa reippaita:) Ihanaa, ettei kukaan joutunut hukkaan ja kaikki meni hyvin.

    VastaaPoista
  5. Oli pakko tulla tänne katsomaan kuvia teidän ulkomaanmatkastanne. Millä ihmeellä olet tehnyt kateistasi näin hillittyjä - nehän käyttäyvät kuin olisivat matkailleet ympäri maailmaa koko ikänsä?

    Meillä jo lyhyemmätkin automatkat olivat valtavan trauman paikka. Mutta ehkä syy olikin minussa eikä kissoissa?

    Men oj då - det är ju svenska dagen och jag borde ha skrivit på svenska. Förlåt mej :)!

    Malla

    VastaaPoista
  6. Ehkä se lyhyt matka oli vikana. Eivät ehdi vielä tyyntyä tai nöyrtyä...
    Matkaa tarvitaan pitemmästi ennen kuin tottuvat. Uskon, että jos teen lyhyen matkan nyt, niin huutamistahan se on. Mutta kaikenlaista sitä kissojen kanssa hommaa!

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!