sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ruusa ja Majuri toivottavat Hyvän Joulun lukijoilleen!

Hei!

Aluksi me olimme lintubongareita, myyriäkin liikkuu lumen alla, koiriakin joskus vilahtelee ja kerran näimme jonkun oudon oranssin hiiviskelevän. Mutta nyt joulun alla on liikkunut jotain aivan ihmeotuksia punaisissa hiippalakeissa. Olemme nykyään tonttubongareita. Tontut ne vasta mukavia, tekevät hyppyjä ja kuperkeikkoja, rimpuilevat ikkunapielissä ja joskus lyövät nenänkin luttuun ikkunalasiin ja virnistelevät. 

Minkähän takia niitä nyt onkaan liikkeellä?

Toivomme, että teillä on yhtä hauskaa heidän kanssaan! Hyvää Joulua!


Toivomme joulupukilta jotakin villiä, kuten tässä kuvassa.

4 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua Ruusalle ja Majurille ja heidän Emännälleen. Onnekasta vuotta 2013. Ovatko kissatkin matkustaneet?
    terv. Lisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua Lisa! Eivät ole kissat matkustaneet muualle kuin eläinlääkärille. Ja roskienvientireissuja olemme yhdessä tehneet muutamia.
      Kissoilla on ollut hoitaja, kun olen ollut kauempana.

      Poista
  2. Hyvää Joulua onnellista Uutta Vuotta teille Ruusa, Majuri ja Leila.
    Vai tonttuja sitä on liikkeellä. Niitä se vissiin Kassukin sitten katselee kun ikkunalla niin viihtyy.

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Ruusalle ja Majuri Malluselle sekä Leilalle ja Ollille sinne Linnapeltoon täältä Vantaalta. PS. Toivottavasti joulupukki toi mussukoille paljon silakoita.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!