torstai 26. marraskuuta 2015

Ollaanko kotona vai mennäänkö taas?

Täytyy olla jonkinlaista kiinnostusta kissojen sielunelämää kohtaan, kun viitsin niitä seurailla ja ihmetellä. Näin taitaa olla useallakin kissaihmisellä. Kuten myös koirien kanssa varmaan.

Minä olin pari yötä poissa, eräillä synttäreillä vähän kauempana. Nyt otin sisälle kuitenkin heikkalaatikon. Kissat saisivat olla sisällä yöt. Naapuri kävi päästämässä heidät ulos ja sisään ja antamassa heille ruokaa. Hiekkalaatikko oli käyttämättä. Niin ovat tottuneet odottamaan ulos pääsyä.

Kaikki oli sujunut hyvin. Ja kissat juoksivat autotalliin perässäni, kun ajoin kotiin. Olivat ilosia tulostani. Toki heille kerroin lähdöstäni jo ennen matkaa. Ruusa kuunteli vähän korvat luimussa ja potkaisi kerran hiekkalaatikooa. Majuri tapansa mukaan tuijotti minua pitkään suurilla silmillään hyvin kysyvästi.

Entäs nyt?! Nyt he ovat testanneet minua. Pysyyköhän tuo emäntä nyt kotona vai lähteekö se taas jonnekin? Mites sellaista testataan?

Tällä tavalla: Kissat tahtovat ulos ja pian koputtelevat tassuillaan oven takan sisään. Ei he nälissään sisään tule. Ehkä halauksen ja huomatuksi tulemisen tarpeessa kylläkin. Ja taas mennään ulos. Ja taas tullaan sisään. Oven saranat siinä kuluvat. Näin tehtiin koko eilinen päivä ja vielä aamullakin. Nyt vasta kissat ovat rauhoittuneet ja nukkuvat tahollansa. 

Nauratti tuo homma. - Joopa joo. Kotona ollaan. Ja te voitte taas tehdä mitä haluatte, mennä ulos ja tulla sisään vaikka sata kertaa päivässä, sanoin kissoille! 

Kissat vilkaisivat minuun aika ovelasti. Otin pari kuvaa Majurista.

Onkohan se emäntä kotona tosiaan?

Pääsisiköhän käymään ulkona?
Minä täällä taas!

Onhan tuo laukku jo kuitenkin purettu.

Jospa kävisin vähän ulkona
Tuolla se emäntä istuu kutimensa kanssa. Minä täällä!!!

Olehan hyvä, Majuri, mutta eikös tämä ole jo vähän minun kiusaamista.

Ei kai se emäntä jo suuttunut. 

Voishan se emäntä tehdä meille tähän ihan oman luukun.
Mutta kai se on jo uskottava, että emäntä on kotona.
Nyt kyllä tarttis ihan vain käydä pissalla.








2 kommenttia:

  1. Meillä oli sama ongelma. Mennään ulos, tullaan sisälle. Aina joku oli menossa jompaan kumpaan suuntaan. Tein askarteluhuoneen tuuletusikkunaan luukun monta vuotta sitten ja ongelma on tipotiessään. Nanni haluaa kyllä usein kulkea isosta ovesta, koska siitä mekin kuljemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sinä olet saanut kissasi oppimaan siihen. Pitää miettiä tuota. Toisaalta tässäkin kissat tykkäävät kulkea milloin mistäkin ovesta (kolme ovea).

      Poista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!