Kissojeni tapatottumukset

Olen varmaan ennenkin tästä kirjoitellut, mutta kerrataanpas vähäsen. Onhan kissani pärjänneet minun kanssani jo neljättä vuotta. Kaikenlaista on sattunut, mutta hengissä ja hyvin voipina ollaan.

En ole opiskellut kissojen ruokailuajoista enkä ravinteista. Huh, sitäkin oppia on paljon.

Mutta niinhän se äidin osakin menee, vaistonvaraisesti. Kun jokainen lapsi on yksilö. Jokainen kissakin on yksilö. Hyönteistieteilijät löytävät hyönteisestäkin yksilön!

Sen ymmärsin, kun navetasta lämpimään lehmimaitoon tottuneet pennut hain luokseni, että pyysin purkillisen sieltä maitoa mukaan. Tuntevat olonsa kotosammaksi. Olin onnessani kun löysin kaupastakin 'luomumaitoa', ihan punaista sellaista. Kissat hyväksyivät senkin  ja osaavat pyytää sitäkin. Kulkevat jääkaapin ja minun väliä ja osaavat kertoa asiasta. Usein pistän kuumaa vettä pohjalle ja sitten maitoa. Hyvin kelpaa, eikä ole niin rasvasta. Itse käytän sitä kahvin sekaan ja pullien paistoon. Itsellekin laktoosihäiriöiselle on hyvää, ei aiheuta vatsankiehumisia. Joskus kun annoin kissoille sinistä maitoa, he olivat heti ripulilla. Tästä voi oppia jotakin.

Se on jännä miten kissa osaa pyytää haluamansa. Kun hän haluaa kissanruokaa, hän tulee hakemaan naukasulla ja menee lautasensa luo. Jos maitoa, hän kiehnää jääkaapin edessä. Jos ulos, hän tepsuttaa ovelle ja katsoo välillä, ymmärsikö emäntä. Joskus mennään toisellekin ovelle. Tai kolmannelle. 

Kesäisinhän kissat ovat melkein ulkona, nukkuvat terassilla tai kahvilassa. Yöt, varsinkin Ruusa, on oppinut nukkumaan jalkopäissäni, siis sisällä. Majuri vahtii taloa vieläkin terassilla. Mutta kun yö menee pakkasen puolelle, Hakkaa tassullaan terassin ovea ja  hiipsii mielellään sisään.

Olen sallinut heille kaiken tämän. Saavat mennä ulos ja sisään kuten tahtovat. Vain jos lähden jossakin käymään ja olen pitemmän ajan poissa, nostan heidät ulos. He kuulevat auton äänestä, että emäntä lähti. Myös kuulevat auton äänestä, että emäntä tuli ja tulevat autotallilla vastaan.

Mutta se ruokailu. Oikeastaan olen antanut heille ruokaa, kun ovat sitä pyytäneet. Usein kun he tulevat sisälle, vaikkapa myyräjahdista, vatsa siis pullollaan, he odottavat että annan heille pussiruokaa. Vähän niin kuin jälkkäriksi, kiitokseksi! Ja sitten osa ruoasta jää lautaselle kuivumaan. Kummasti he ymmärtävät sitten, kun tahtovat lisää. Tuoretta sellaista. Olenkin vienyt heidät lautasen eteen ja koputtanut siinä sormeani. - Ei mitään ennen kuin lautaset ovat tyhjiä! Usein he ymmärtävät yskän, eivät aina. Kun kaikki kissanruokakaan ei ole mieluista. Mokomat nyrpistelijät! Olen kyllä sitten muistanut heitä kehuakin, kun lautanen on puhtaaksi nuoltu. Vaikka harmillisen usein saan sitten laittaa niitä lautasia likomaan. Alla olevissa kuvissa hiukan kehonkieltä.

No! Eikö sitä ruokaa jo kuulu!

Kyllä tämä kissanelämä on ilkeää anelemista!

Ja mikä pahinta! Majurilla on tapana ottaa lautaselta lihaklöntti lattialle ja syödä se siinä. Lihaliemestä jää inhottavat läikät lattiaan, jotka eivät lähde kuin liottamalla, jos en ehdi heti sitä pois pyyhkimään. Ruusa syö kiltisti lautaselta, usein  vieläkin jopa niin, että noukkii käpälällä isomman lihapalan suuhunsa kuin haarukalla söisi. Ei viikset sotkeudu liemessä. Hieno neiti kun on!

Tällaisia tapoja ei sitten saakaan helposti pois, kun ne kasvaa kissalla kiinni! Varokaa siis kissankasvattajat! Hankaliin juttuihin pitää tarttua heti!

Tosin tuntuu, että he syövät ihan kamalasti. Matokuurinkin jälkeen. Ulkoilma ja kulku pelloilla antaa suuren ruokahalun. Rahaa kuluu kissanruokaan ja ne paketit ja purkit ovat usein raskaita kantaa. Ja olen havainnut, että suuri on hintaero. Lidlistä saan kaikkein edullisemmin, joten olen usein sieltä hakenutkin sitten kassillisen. Siwassa on kallein kissanruoka. 

Miten ne kissat ennen tulivat toimeen? Eihän niille mitään erityistä ruokaa ostettu. Kelpasi perunan kuoretkin!

Kun teen usein illalla yömyöhään toimiani, kissat ovat huomanneet, että kun minäkin otan pienen yöpalan, se kuuluu heillekin. Kyllä he älyävät liian paljon!! Siitä kiukustun, kun tulevat häiritsemään työtäni. 

Jos siis emännällä ovat huonot tavat, niin ovat kissoillakin. Ketä silloin syyttää!