maanantai 4. toukokuuta 2015

Majurilla on pitkä muisti!

Siivoilin keittiössäni, kun kuulin ihmeellistä rapinaa ikkunan luota. Se rapina oli melkein rummutusta. Katselin ikkunasta ja näin Majurin silmät kiiluvina ikkunan alla ylös katsoen. Ylös katsoin minäkin ikkunan ylärajaan ja näin siellä oravan pienet varpaat ja hännän pään. Se oli nähtävästi jopa kiivennyt seinää pitkin pelastuakseen kissalta ja nyt oli päässyt ikkunan ylälaudalle. Hädissään se siinä tassutteli edestakaisin.

Menin päättäväisesti ulos, tempasin tuon kamalan mustan pedon syliini ja kannoin sisälle.

Voi kamala mikä hätä hänelle tuli! Vähän minulla säälitti Majuria. Hän kulki ovelta ovelle, jopa pannuhuoneen ovelle, naukui kamalasti ja katseli minua anovasti. Eikö tuo emäntä ymmärrä, että hänellä on saalis kiikarissa!

 



Majurin huutoa ei tahtonut jaksaa kuunnella. Hän kulki ovelta ovelle ja huusi. Ei hänen päähänsä mahtunut ajatusta, että oravaa ei saisi pyytää. Talossa oli väkeä ja he kulkivat ovissa, joten en jaksanut enää vahtia häntä, vaan telkesin hänet pannuhuoneeseen, missä hän jatkoi huutamisaan. Mietin, että kuinkahan kauan Majuri jaksaa muistaa oravan olemassa olon siellä ikkunalaudalla.


Talon muu väki oli huolissaan pikkuisesta oravasta. Ikkunan eteen etsittiin korkeaa keppiä tai lautaa, jota myöten orava pääsisi pois. Tuollainen pitkä oksankarahka sitten löytyi. Orava oli nähtävästi yhä shokissa ja niin peloissaan vielä, että ei ymmärtänyt pelastustaan, vaikka odotimme sen rauhoittuvan. Pikkuinen Malena-tyttönen seurasi kauhistuneena tilannetta. Selitimme hänelle, että nyt haluamme pelastaa oravan. Jos vaikka Majuri oppisi nyt ymmärtämään, ettei oravaa saa pyytää. Alla olevassa kuvassa orava kurkistelee hätäillen ikkunalaudalta ja kulkee edestakaisin.


Talo tyhjeni pikkuhiljaa. Majurin ääni pannuhuoneessa oli jo hiljaisempi. Silloin tällöin kuului surkea naukaisu kuitenkin. Minäkin lähdin välillä tekemään talkoita tietyömaalle.

Kun tulin takaisin, en nähnyt enää oravaa. Ehkä se viimein oli uskaltanut kiivetä puunkarahkaa pitkin pelastukseen. Olihan jo kulunut parisen tuntia tapahtuneesta. Päästin Majurin ulos ja tarkkailin häntä. Eikös mitä! Majuri kurahti hyväksyvästi ja säntäsi oitis ikkunan alle. Kierteli siinä ja katseli ylös vähän ihmeissään. Saalis oli hävinnyt.

Täytyy myöntää, että kissalla on aika pitkä muisti!

Tässä kaunis kertomus ystävyydestä

4 kommenttia:

  1. Kissalla on kissan vaistot :) Orava ilmeisesti pelastui, mutta kissa muistaa kauan näkemänsä. Pakko se on hyväksyä niiden tempaukset, se on luonnonlaki ja vaikka kuin on kesykissa, niin sen vaistot ovat jäljellä. Monta hiirtä olen minäkin pelastanut kissan käpälistä, kun saalis tuodaan emännälle nähtäväksi.

    VastaaPoista
  2. Voi Majuria, taisi orava jo ihan maistua suussa asti...

    VastaaPoista
  3. Kiitos vierailustanne! Niin se on luonnonlaki, meillä kaikilla eläimillä. Minäkin olin kasvis-kala-syöjänä melkein 20 vuotta. Yhdellä Lapinreissulla erehdyin poronlihaan, kun se on niin hyvää siellä retkillä. Nyt jo syön makkaraakin! Olen tullut pedoksi jälleen. Kaikki liha ei kuitenkaan maistu. Vatsa sulattaa näitä ruokia pikkuhiljaa. Joten täytyy ymmärtää kissaakin.

    VastaaPoista
  4. Voi Majuri ressu, ensin suljetaan saunaan ja sitten saalis häviää. Silityksiä täältä Vantaalta kovasti. PS. Kiitos kortista.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!