sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kissan ryökäle!!

Majuri oli vähän nyreissään minuun.


Pääskyspariskunta on liverrellyt ilosta, kun ovat taas pitkältä matkaltaan saapuneet kotikonnuilleen. He suunnittelevat kovasti pesäntekoa tuonne navetan ylisille. 

Eilen yllätin heidät istumassa ulkoeteisen parrella, jossa Majurikin seurasi niiden puuhia. Kun tulin yllättäen eteiseen, linnut säikähtivät ja lentelivät ympäriinsä. Toinen ehti oviaukosta ulos, mutta toinen yritti ikkunalasin läpi, löi kai päänsä ja putosi ikkunalaudalle kukkapurkkien väliin. 

Majuri äkkäsi siihen kuin musta salama. Hän sai linnun hampaisiinsa ja puulasi ulos. 

Ja minä hädissäni perään. Sain Majurin kiinni. Kyllä oli leuka lujasti kiinni. Väkivalloin sain väännettyä Majurin leuan auki. Lintu lensi heti jonnekin korkeuksiin, jossa toinen jo hättäili. Se vaikutti olevan ihan kunnossa, Löysinkin molemmat livertelemässä anteenin siiveltä. Toivottavasti se ei ehtinyt vahingoittua. 

Arvata saattaa, että Majuri ei siitä tykännyt. Katsahti minua ihmeissään ja lähti kävelemään. Ja minä motkotin hänen peräänsä.

Varmasti monella yleinen hätä linnuista, kun kissa on pihapiirissä. Olen hävittänyt pari linnunpönttöäkin, koska kissat kiipeilevät puussa ja häiritsevät. Se saalistusvietti! Vaikka kuinka annan heille ruokaa (usein jää syömättä) ja vaikka kuinka kantavat myyriä pelloilta. Lintu haastaa aina.

Katselin eilen myös, että onpas Majuri taas pyynnissä ja tarkkana. Ja niin hievahtamatta. Mutta....

No nyt se jahtaa varmaankin myyrää.

Taitaa pian hyökätä...

Jopas on jännittyneenä!


Höh! Kun tulin lähemmäs, huomasinkin, että se oli vain hiiltynyt lahotukin pää, joka ei nuotiossa palanut kunnolla.

Kyllä linnutkin osaavat härnätä kissoja ihan äärimmilleen!

1 kommentti:

  1. Voi, voi Majuri. Onneksi lintu säästyi ja sinulle kuuluvat muut saaliit.
    Olipa hämäävä kuva tuo musta tukin pää.

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!