maanantai 27. huhtikuuta 2015

Koira kävi taas kylässä!

Helmut tuli kamalan innokkaana luoksemme kylään viikonlopuksi. Pikkuinen karvaturri juoksi ilosta ympyrää pihamaallani, välillä kävi puskemassa emännän jalkoja. Hän tykkäsi.

Kissat eivät kättä antaneet. 

Majuri esitti isännän elkeitä makaamalla aivan rauhassa terassin sohvalla tyynynsä päällä eikä juuri liikahtanut paikaltaan. Korvat välillä luimusivat, mutta karvat pysyivät tasaisina ja silmät ihmeen rauhallisina. Siinä hän katseli tämän ikiliikkujan touhuja vähän ylimielisenä. Touhutkoon toiset, kunhan eivät tule tyynylleni!

Ruusa taas on ikuinen utelias pikku neiti. Mihin se hännän viskoja katosikaan? Vuh, vuh, sanoi yhä Helmut häntää viskoen ja halusi tehdä tuttavuutta Ruusan kanssa. Leikitään! Juostaan kilpaa!

Joo. Ruusa juoksi kyllä, mutta kiipesi aina puuhun tietyssä vaiheessa. Sieltä hän katseli tuota ihanaa ikiliikkujaa, josta välillä tuli kyllä alas. Ja taas mentiin! 

Emäntä näytti taas viihtyvän Helmutin kanssa. Nakkeli palloa ja keppiä. Muuten minun pallo, tuumasi Ruusa. Näyttää kyllä siltä, että Ruusan tekisi mieli tulla leikkiin mukaan. 

Paras olla varman päälle kuitenkin.

Siinä se Ruusa katseli, kun Helmut touhusi emännän kanssa puutarhassa ja tutki joka ikisen lapion tekemän kolon, jos löytyisi vaikka se LUU. Ei löytynyt. 

Kuono ja tassut olivat kuitenkin niin pahasti mullassa, että pesuun joutui tämä vesseli, jota odotti ensimmäinen trimmaustunnit sinä päivänä.

Siis näissä kuvissa Helmut on vielä vauvan-pehmeissä karvoituksessaan.

Valitettavasti emme saaneet nähdä Helmutia 'pienemmässä koossa'. Ehkä Ruusakin olisi tuntenut olevansa jo vertainen.




Olipas mukava tavata Helmut!

Oliskohan Helmutista tullut nyt tämän näköinen 'vaari'?

5 kommenttia:

  1. Ruusa tuntuu niin Nannin luontoiselta. Ovat paljon saman näköisiä ja varmasti luonteessakin samaa. Nanni on kovin seurallinen ja osallistuva. Tämä kissarotu - mitä rotua nyt sitten ovatkin - rakastaa koiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettakissarotua nämä molemmat ovat. Ruusan emäntä kertoi, että poikasten äiti oli pieni ja hento, punertava. Isä on ollut sitten vähän voimallisempi ehkä, kun Majuria vertaa (siis siskoksia nämä kissat, Majuri syntynyt 8 tuntia Ruusan jälkeen.) Ruusaa kutsutaan kilpikonnaväritteiseksi, siis kilppari, joku sanoi, että hopeakilppari. Kerrotaan, että naaraskissa, missä on kolme väriä, ovat älykkäitä. Usko tai älä!

      Poista
    2. Ja totta on, että Ruusa on kamalan utelias kaikkia eläimiä kohtaan. Hevostakin meni aivan likelle nuuskimaan. Eikä koirat saa kadota hänen näkövinkkelistään.

      Poista
  2. Minulla on Kuopiossa Helmut niminen kissa. Hän sai
    Nimensä osoitettuaan jo aivan pienenä olevansa kova poika laulamaan kuten Helmut Lotti. T.Ilkka Pettersson

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai laulamaan, taitaa olla kova naukumaan. Minun kissani ovat aika hiljaisia sen suhteen. Näykkäsevät housun lahkeesta kun tahtovat ulos tai ruokaa. Katsoa killottavat, kun tahtovat syliin.

      Poista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!