Kissojen elämää Turkissa

Ulkomailla matkustaneet ovat nähneet varmasti, kuinka vapaasti esimerkiksi kissat (kuten koiratkin) kulkevat lämpimissä maissa. Ne eivät kohtaa sellaista kylmyyttä kuin mitä sää on täällä. Ne kulkevat vapaasti, näyttävät olevan tyytyväisiä, nukkuvat siellä sun täällä eivätkä säiky vieraita. Kissat kulkevat vapaasti ympäriinsä päivällispöytien välissä, etsivät ruokaa ja syövät varmaan mitä heille tarjotaan. 

Epäilen kuitenkin, onko heillä vakituisia huoltajia. Mielestäni useimmat heistä näyttävät kurjilta. He ovat laihoja, turkki takussa, joskus jopa silmät rähmäisiä, vatsa pulleana, odottavina äiteinä. Yksi sellainen seurasi minua neljän tähden hotellissa baaripöydän ääreen, hyppäsi jopa syliini, katseli minua silmiin ja asettui siihen kehräten nukkumaan. Baarin hoitaja ei välittänyt siitä mitään. Totta kai silittelin kissaa ja jututin. Suloinen se oli. Mutta turkki likainen ja takkuinen. Ehkä jo vanha kissa.

Pesin toki käteni hyvin, kun saavuin huoneeseeni. Kuitenkin, jos tuo tapahtuisi Suomessa, sitä ei sallittaisi. Miksi tuo hygieniasuhde on niin eri tasolla eri maissa? Sen ymmärrän, että hienojen hotellienkin vaivana voi olla hiiret ja rotat. Kissat kyllä hoitavat sitä puolta. Ja haittaako, jos kissat kulkevat pöytien lomassa ja korjaavat pois pudonneet muruset? Ne todella kulkevat häiritsemättä, pelottomina kuin talon valtiattaret. Erään kahvilan ympärille niitä ilmestyi puoli tusinaa, eikä kukaan hätistellyt niitä pois. Eivät ne tosin tapelleet keskenäänkään. Ihmeellinen hyväksyntä ja jopa kunnioitus puolin jos toisinkin.

Olen kokenut senkin, Kreetalla ollessa, että kun asuntoni parvekkeen ovi oli auki, löysin vuoteeltani kissan sikeässä unessa eikä se ollenkaan hätkähtänyt tuloani. Myönnän kyllä, että omassa kahvila-aitassani vieras voi löytää kissan penkiltä nukkumasta, mutta onhan minulla koko pihamaa tilaa mennä istumaan. Yleensä ihmiset ilahtuvat kissan mukana olosta. Kun Ruusa pikkuisena meni erään asiakkaan syliin, ei hän olisi halunnut lähteä siitä mihinkään, niin onnellinen hän oli kissasta. Kuitenkin minulla on puolellani se, että tämä on kotikahvila ja siten ei terveysviranomaisillakaan ole siihen mitään sanomista. Voi kuitenkin olla, että jos kissani puree jotakin asiakasta, voin joutua maksamaan pureman lääkärikulut omistani tai ainakin vakuutuksen kautta. Huh, en voisi kuvitella sellaista. Usein lapset kissan löytäessään, varsinkin laiskan Majurin, rettuuttavat häntä aika hankalastikin, eikä kissa ole moksiskaan, vilkaisee vain minua kysyvästi.

Kahta asiaa en Turkissa tehnyt, mitä olisi pitänyt tehdä. En ottanut kuvia noista laihoista takkuisista kissoista. Enkä jutellut työntekijöiden kanssa kissojen olemassa olosta. Sitä vastoin otin kuvia noista hyvin voivan näköisistä hellityistä kissoista. Alla oleva kissa jututti kaikkia rannalla kävelijöitä. Se tyytyi pieneen rapsutukseen ja jatkoi matkaansa.

Ja tässä hienossa korissa makaava itse tyytyväisyys löytyi Antalyan vanhan kaupungin kapeilta kujilta yhden myyntikojun oven suusta ohikulkevia katsellen. Mukavat oltavat!

Eipä silti. Juuri Turkista on kotoisin uimisesta pitävä kissa nimeltä Turkish Van, aivan oma rotunsa ja jopa väitetään, että niistä tuli maailman ensimmäisiä kotikissoja. Niiden pääasiallinen väritys on valkoinen ja punainen. Ja sellaisia näkyikin paljon, ei tosin pitkäkarvaisina, kuten puhdasrotuinen Van. 

Ja uskokaa tai älkää! En nähnyt yhtään niin komeaa kissaa kuin Majurini on, enkä yhtä herkän suloista kuin on Ruusani!

Jos joku muu matkailija tietää näistä kissoista enemmän, olisi mukava kuulla.