tiistai 16. huhtikuuta 2013

Riemulaukkaa!

On se hurjaa välillä tuo kissojen riemu. Nyt kun on lämpimämpää, he viihtyvät ulkona tutkien paikkoja. Ja välillä olen itsekin poissa päiväsaikaan. Silloin laitan kissat ulos. 

Kun tulen kotiin, niin he nähtävästi tunnistavat autoni äänen, kun tulevat jo tuossa kotitiellä vastaan auton vietyä autotalliin. Hännät innosta täristen. Ensin Ruusa ja sitten Majuri. Ja auta armias, kun tullaan sisälle, niin alkaa sellainen laukka, että sitä ovat vieraatkin ihmetelleet. Kun huoneissa on puulattiat (paitsi tuvassa) ja pitkästi matkaa huoneista toiseen, niin alkaa sellainen ihana pikkujalkojen töminä. Kissat laukkaavat tuota tilaa edes takaisin. Aivan kuin pojat pieninä ollessa tekivät iltajuoksunsa. 

Välillä mennään piiloon ja luurataan jossain pöydän tai sängyn alla. Ja sitten taas mennään. Välillä painitaan. Siinä mennä vilistettään sohvat ja tuolitkin, ylös, alas ja piiloon.
Naurattaa se meno! Juoksusta ei minun kamerani ehtinyt kuvia ottaa.



Tiedän, että kun piha kuivuu, tuo sama meno tapahtuu tuolla ulkona. Juostaan puusta puuhun ja kiivetään.

Ja edelleenkin, tuo Maru-kissa on aivan ihana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!