perjantai 8. helmikuuta 2013

Ihanan ärsyttävät kissani!

Voiko mitään olla, etteikö siitä löytyisi jotain ärsyttävääkin? Kissoissakin, suloisimmissakin.

Huushollissani on kolme ovea, joista pääsee ulos. Kissat ovat oppineet, että joka ovesta avautuu erilainen maisema, erilainen tuuli, erilainen ilmapiiri ja erilaiset vaarat. Kutsun vaaraksi sitä, minkä edessä he pysähtyvät kuuntelemaan ja yhtäkkiä kääntyvätkin ovelta takaisin sisään. Kylmä vinkka saa ainakin Ruusan lihakset värisemään. Kummallisesti hän värisyttää selkälihaksiaan, puistaa tassullaan ja livahtaa takaisin huoneeseen, kun tarjoan hänelle avonaisen oven. Majuri on siinä suhteessa paljon varauksettomampi. Hän menee siitä mistä pääsee.

Siis mikä minua ärsyttää, on kuitenkin se, että kissat tai kissa on milloin milläkin ovella tahtomassa ulos. Ja aina se ovi ei kelpaakaan esim. Ruusalle, vaan pian tahtoo ulos toisella ovella. Ja usein vielä niin, että he ovat tahtomassa kumpikin omalla ovellansa ulos, yksi avoin ovi ei kelpaakaan molemmille. 

Juoksen usein ovelta ovelle. Ja varsinkin silloin, kun yritän illalla saada ne sisälle. Kun kutsun toisella ovella, eikä näy ja juoksen toiselle ovelle kutsumaan, niin he sillä aikaa ovatkin siellä toisella ovella.

Eikä sekään vielä riitä. Ruusa tekee usein sen, että tahtoo ulos ja kohta on tökkimässä päällään ikkunalasiin verannalla. Se on kuuluva ja päättäväinen ääni. Ruusa tahtoo sisälle. Menee hetki. Ja hän tahtoo ulos. Menee hetki. Ja hän tahtoo sisälle sen mukavan ikkunapaukkeen kanssa.



Ja ehkä kaikki tämä vain sen vuoksi, että olisi jotakin tekemistä ja vaihtelua!!! Kun on kylmempi ilma, niin huomaan, että kissat kärsivät tapahtumaköyhästä elämästä. Auta armias, kun innostun laukkaamaan niiden kanssa jonkin nauhan päässä roikkuvasta, niin siinä tömisevät kymmenet erilaiset jalat. Mutta kun ei sellaista joka päivä jaksa.

Mutta yhtä ihania he ovat aina, kun tulevat ulkoa. Pysähtyvät jalkojeni juuressa odottaen, että silittämällä heitä tervehdin tai otan syliin halaakseni heitä. Kun pitkästä aikaa taas nähdään. Ooh sentään!

Yhtä paljon minua ärsyttävät tällaiset tekopelijutut!

7 kommenttia:

  1. Voi Ruusa ja Majuri, ootte te mainioita pakkauksia ja niin IHANIA.

    VastaaPoista
  2. Jooh! Semmoista se on kissallisen elämä. Meijjän kisu on ruvennut vaatimaan että ruokaa pitää tarjoilla sen seitsemässä paikassa, ihan vain vaihtelun vuoksi. Huutaa kuin nälkään kuolemaisillaan jos ruoka on keittiössä. Pahinta on kun hän tahtoo ruokaa tietokoneen viereltä ja taapertaa näppäimillä ja sekoittaa pahimmilaan koko koneen. Meidän huusholli haisee joka paikasta kissanruualle.
    Yöllä hälle tulee halu mennä ulos yleensä siinä kolmen kieppeillä eikä siihen käy kissanluukku mitenkään vaan pitää herättää ihminen avaamaan ovi ja sitten toinen ihminen kuulemaan mitä siellä ulkona näkyi... mutta kun se kisu on niiiin ihana. Lopulta kun oikein väsyttää niin sanon taikasanan: kissannahkarukkaset ... ja sitten saan olla muutaman tunnin rauhassa kun kisu kurkkii piilostaan sängyn alta että oikeinko se tosissaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs minun ystäväni kyllä vähän arvosteli, että sellaiseksihan minä olen kissani kasvattanut. Tai enhän niitä ollenkaan ole kasvattanut, ihmiskontaktia vain lämmitellyt heidän kanssaan.

      Voiko kissoja kasvattaa? Kyllä voi kieltää tietyt hommat. Kissa on hyvin oppivainen. Mutta haluaako sitä kasvattaa? Haluaako avata vain yhden oven. Itsekin kulkee monesta ovesta. Kissaa oppii matkimaan ihmistä.

      Kyllä minäkin joskus laitan ruokaa tuonne ulos, silloin kun ei kovin kylmää ja jos olen pitempään poissa, ja kissat ulkona. Mutta yhdessä paikkaa on vain ruoka.

      Joten kuka tässä lellii kissaansa?

      En ole kokeillut taikasanoja. Joskus heivaan ne sängystä pois vähän nurialla äänellä, varsinkin aamuyöstä. Sitten he istuvat tuossa ikkunan edessä ja katselevat emäntäänsä ihmetellen.

      Poista
    2. Itse kattieni kanssa touhutessani totesin, että niiden kaikki taidot ja ymmärrys ovat hyvin selektiivisiä: muistivat halutessaan, kuulivat halutessaan, ymmärsivät halutessaan ja osasivat halutessaan. Halu riippui siitä, oliko heiltä odottamani aktiviteetti kissojen mielestä riittävön palkitsevaa.

      Ne juoksuttivat minua ihan mennen tullen, mikä tuli mieleeni, kun vähän aikaa sitten luin jostain tälläisen viisauden: Kun ihminen hoitaa koiraansa, ruokkii sitä, tarjoaa sille suojaa jne., koira luulee ihmistä jumalaksi. Kun ihminen toimii samoin kissan kanssa, kissa luulee itseään jumalaksi.

      Poikani tiesivät, että he olivat minun silmissäi vastutamattoman hurmaavia.

      Poista
    3. No tuon kyllä allekirjoitan; siis tuosta jumalasta. Hehheh!
      Siis voi tuota eläinmaailman kirjavuutta! Siinä on ihminen ihmeissään!

      Poista
  3. Heh, meillä on sama juttu...purjaavat sisälle-ulos-sisälle-ulos....no, sitä se teettää, kun on kisuja:) Kohta tulee kevät ja sitten ovatkin yökaudet ulkona. Entäpä mitäs me sitten tehdään...sydän syrjällään huolehditaan, että ovatko hengissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin kevätt odottelen. Ja sydänkin syrjällään.

      Naapuri kertoi, että kissa oli kerran ikkunan takana naukumassa, kunnes kuului kummallinen rymähdys sieltä ja kissa oli kadonnut.

      Veriset jäljet olivat vain ikkunan alla. Eli joku peto napannut kissan siitä!!! Kamalaa!!!

      Vaikka eihän kissa tyhmä ole, kyllä he oppivat varomaan. Onhan tässkäin yleensä kissat eläneet liki 20-vuotiaaksi.

      Poista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!