Lapsuuteni ensimmäinen kissa oli Pipsa, joka vei pikku-siskoni kaikki tutit ja puri ne rikki.
Sitten oli Tassu, joka muutti naapurista meille, kun isäntäväki muutti kaupunkiin. Se oli viisas kissa, varmaan viisain, ketä olen tavannut ja siitä olisi monta tarinaa. Valitettavasti se oli meillä vain pari kolme vuotta, kuoli kissaruttoon. Se oli hirveää!
Minulla on ollut montakin kissaa siinä välissä, vähän huonolla tuurilla. Yksi kuoli tapaturmaisesti ja yksi karkasi, toinenkin. Mooses-kissa jäi asumaan vanhaan taloon uuden asukkaan kanssa, kun minä muutin tähän nykyiseen.
Tässä talossa on minun aikanani asunut kolme muuta kissaa, joista kaksi tuossa taulun nurkassa; sisarukset Iita ja Janne, erottamattomat. Naapurin isäntä kysyi, että eikö me voitaisi ottaa kaksi kissaa yhden sijasta, kun ne kaksi ovat niin kavereita keskenään. Ne olivat jo aika isoja navettakissoja, kun syksyllä haimme ne oikein autolla siksi, että ne eivät haistaisi tulla takaisin. Eivät lähteneet takaisin, suorastaan tulivat omin avuin autoon ja kun pääsivät lämpimään huoneeseen ja saivat ruokaa, he olivat onnensa kukkuloilla. He ymmärsivät päässeensä hyvään paikkaan. Niistä olisi juttua vaikka kuinka, mutta tarkoitukseni oli tässä esitellä vähän kissataidetta.
Tämän taulun teetätin (katsoin vieressä, kun sitä tehtiin) papyrukselle Egyptin eräässä taidemuseossa. Silloin ajattelin, että tuon sen näideb kissasisarusten muistolle. Janne eli 18-vuotiaaksi, sydän aivan loppu, joten armahdimme häntä vähän eläinlääkärin luona. Samoin Iitaa, joka eli yli 20 vuotiaaksi. Suuremmoiset perheenjäsenet he olivat tässä talossa!
Egyptissähän kissaa kunnioitettiin korkeasti ja siitä on olemassa hautamaalauksiakin. Tuossa sinisen kissan jaloissa on sitten vasemmalla Iita, jonka tunnisti parhaiten valkoisesta hännänpäästä ja oikealla Janne täysin mustan hännän kanssa. En muista nyt ollenkaan mitä tuossa ylhäällä lukee. Harmi!
Sitten heidän kanssaan eli myös kolmas kissa, jonka kanssa oli vähän tuollaista rotuvihaa. Eemeli oli pitkäkarvainen, nähtävästi norjalaista metsäkissarotua. Hänellä oli isot tassut. Koska häntä oli aina kuin lamppuharja, Iita varsinkin luuli, että Eemeli on aina vihaistuksisssa. Toimeen he tulivat kuitenkin ilman suurempia tappeluita.
Tässä on dokumentti kertoen kissan historiasta alkaen Egyptistä. Se tosin kestää puoli tuntia ja on englanninkielellä, mutta jos se kiinnostaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!