maanantai 10. huhtikuuta 2017

Etkö sinä tajua!!

Kissat(kin) omaksuvat ihailtavasti emäntänsä päivittäisiä toimintoja ja tapoja.

Terassi, jota kutsun verannaksikin, on heidän mielipaikkansa silloin kun aurinko paistaa. Siinä maatessa he samalla katselevat avoinaisesta laajasta oviaukosta pihalle. He tietävät, että minäkin siihen ilmestyn korituoliin lukemaan ja päiväkahvia nauttimaan, usein kirja kädessä.

Joten siitä on seurannut se, että kissatkin haluavat välipalansa sinne. Vähän vaikea minun oli ensin sitä tajuta. He juoksivat sisään ja ulos, sisään ja ulos, eivätkä alkaneet murkinalle, vaikka sitä heille tarjosin.

Sitten hoksasin. Hekin haluavat nauttia ruokansa ulkona terrassilla!! Kun vein sen sinne samalla tarjottimella kuin itsellekin purtavaa ja kahvin, he oikein innostuivat. Tajusihan se emäntä vihdoinkin! Hanakasti he söivät lautasen tyhjäksi ja pian asettuivat jalkojeni juurelle nauttimaan kevään tulosta. Tottakai teemme tämänkin yhdessä!

Ruusasta on mukavaa ja turvallista, kun siinä istuskelen. Enää hän ei kuikuile tuolien alla, vaan istuu reippaasti ulkoportaalle maisemaa silmäillen. Majuri tahtoo syliin. Onhan se vähän vaikeaa saada iso musta lämmin tyyny siihen, johon pitää mahtua kirjakäsi ja kahvikuppikäsikin. Mutta siinä hän tyytyväisenä kehrää ja rötkättää takatassut roikkuen jossakin polvien välissä ja etukäpälät reiteni ulkopuolella. 




Huopatossut ovat muuten aivan ihanat terassitossut, kun maa on vielä jäässä ja hohkaa kylmyyttä.

5 kommenttia:

  1. Siellä kissat missä emäntäkin. Kyllä aurinkoisena päivänä on kiva katsella terassilta. Kivat kuvat ja aika järkevät jalkineet, itse loikistelen aika paljon avojaloin niin sisällä kuin portaillakin ja ihmettelen kun aina palelee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avojaloin on terveellistä olla. Kyllä tässäkin huoneella kulkiessa ja kesällä tuolla pihamaalla. Kiitos kyläilystä Irja!

      Poista
  2. Tehdään se yhdessä niin kaikki tuntuu vielä paremmalta ja herttaisemalta.
    Mamma, Ruusa ja Majuri!

    VastaaPoista
  3. Kissojen kevät,,emännän kevät, tietysti hommat yhdessä, sen tajusit...

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!