Uskon, että jo Suomessa on varmaan miljoonia kissoja, kun jo monilla blogiystävillänikin on useita, minullakin kaksi. Saatikka sitten maailmassa yhteensä!
Tämä uskomus ei ihan pitänyt paikkaansa. Tutkin netistä (tässä). Maailmassa on enemmän kissoja kuin koiria. Suomessa kuitenkin koiria enemmän kuin kissoja (metsästäjien koiria?), Kissoja noin 600 000, koiria 630 000. Aika tasoissa.
Entä kun katselemme kaikkia maapallolla olevia kissaeläimiä! Toinen toistaan kauniimpia!
Laitan tähän Uuden Vuoden Toivotukseksi kuvan mitä kauneimmasta kissaeläimestä, jolta Ruusa ja Majuri saivat jouluterveiset erään lukijavierailijan, Elinan, kautta.
Elina blogissaan (tässä) safarimatkallaan oli onnistunut bongaamaan kameraansa tämän kaunottaren aivan läheltä ja lähetti jouluterveiset Afrikasta. Hän lupasi laittaa kauniin kuvansa tähän.
Tämä kissojen kuningatar on niin kaunis, että eivät varmaan Ruusa ja Majurikaan pahastu, jos laitan tämän kuvan uuden vuoden tervehdykseeni ikään kuin heillekin. Ylhäästä sukupuusta kotikissamme ovat lähtöisin.
Kissathan aina vaihtavat nukkumapaikkaansa. Kun Ruusa on saanut nyt virallisen luvan hivuttautua päivisinkin poikani kamariin, sinne hän kaivaa tiensä vaikka väen väkisin (kaksi ovea) ja siellä hän kai sitten odottaa Malena-tytärtä rakkaan nallensa haarojen välissä.
Majuri on taas käyttänyt Ruusan poistumista hyväkseen ja on vallannut minun petini jalkopään. Siinä hän sitten nukkuu yönkin lämmittäen jalkojani, kunhan löydän tuolta raskaalta ruholta jaloilleni sijan peiton alla. On karhu-unien aika!! Emännälläkin! Ihanaa!

Kissat elävät omaa maailmaansa! Yritetään me hoitajatkin, kissan siivellä elävät, parhaamme siinä rinnalla! Hyvää Uutta Vuotta 2016 ihanat kissablogien ja siinä sivussa muidenkin asioiden kirjoittajat. Hassua miten usein kulkevat yhdessä puutarha ja kissa! Yhtä hyvin kuin metsällä kulkeva mies ja koira! Näin ainakin omassa kylässäni.
Tässä vielä videokin tästä ihastuttavasta Afrikan kuningattaresta!
Hienot kuvat ja onneksi Ruusa löytyi. Mukavaa Uutta Vuotta sinulle ja tietty kissoille myös :-)
VastaaPoista