No. Oravalle tuli vielä hankalammat olot, kun siihen tuli kamalan suuri ihminen pyörimään paalun ympärille kameroineen. Ehdin vilahdukselta nähdä, että se oli pieni oravanpoikanen, joka oli joutunut tosi seikkailuun, kun puuksi luultu runko ei ollutkaan puu. Yritin ottaa siitä kuitenkin kuvaa, mutta se ehti aina toiselle puolelle. Siinä sitten mekin juoksimme rinkiä kuin hippasilla ikään. Orava oli minua vikkelämpi. Pienet kynnet rapistelivat puuta. Ja kissat seurasivat puuhiani ihmeissään. Onko emäntäkin tullut oravajahtiin?
Hain tikapuut ja kiipesin koivutoteemin päälle yrittäen saada kuvaa oravasta. Mutta tuolla se vilestää!
Sitten ajattelin auttaa kauhistunutta oravanpoikaa. Telkesin Majurin ja Ruusan kahvilaan. Lähdin hakemaan lisätarpeita, kun näin, että orava katseli ihmeissään tikapuita. Ja mitä siellä juurella nyt oli. Se karvaton kumma hyypiökissa! Siitä se livahti spireoiden alle katselemaan, kun tulin paikalle. Ja Majuri katseli sitä kaikkea ikkunasta.
No nyt oli oravalla oltavat. Ajoin kulkurikissan tiehensä ja vein omat kissani talon sisälle. Mietin miten pelastaisin oravan. Sillä raukalla oli liian monta jahtaajaa. Mutta olin sulkenut oven liian köykäsesti. Pian kissat olivat pihalla ja oravan jahdissa!
Tilanne tämän näköinen. Ruusa rohkeana ja kekseliäänä osaa käyttää rappuja. Majuri kömpelömpänä nöyrästi jää seuraamaan tilannetta. Nyt näyttää kyllä vaaralliselta oravan kannalta. Ruusa ylhäällä, Majuri ottamassa kiinni alhaalla. Ja yhä vieras kissa pälyilee pensaan alla. Ei uskonut sekään karjumisiani. Oravanpojalla sydän hakkaa!
Ruusa seuraa toisella silmällä hiipparikissaa ja toisella silmällä oravaa. Onpas hankala tilanne! Suurin hirviö, minä ihminen, huutelen sivussa ja kuvaan. Mitä tehdä? Orava nimittäin oli varmaankin etsimässä linnunpesää, mikä on viereisessä koivussa ja sen munia. Joten oikeastaan kissat pelastivat kirjosiepon munat rosvolta. Siis me kaikki olemme kauheita rosvoja ja uhkailijoita orava mukaan luettuna. Kuitenkin tässä tilanteessa kävi sääliksi vielä kokematonta oravanpoikaa, joka oli eksynyt väärään puuhun.
Nyt ammattikasvattajana ajattelin, että oravakin on saanut tarpeekseen ja kunnon opetuksen. Eiköhän sillä ole jo äitiä ikävä. Ajattelin, että kyllä se on unohtanut kirjosiepon pesän ja livistelee niin kauas kuin pippuri kasvaa tästä tilanteesta, jos vain voi.
Joten kiipesin hakemaan vastahankaisen Ruusan nyt sisälle, samoin Majurin ja suljin kunnolla oven. Vieraan kissan perään nakkasin ämpärillisen vettä. Tälläsin toteemipaalukoivun päälle pitkän kepin toisen koivun oksalle, josta orava voisi kipitellä karkuun.
Ja kun kaikki olimme häipyneet lähettyviltä, ja menin jonkin ajan päästä katsomaan, oli orava onnellisesti löytänyt pelastavan kepin ja häipynyt livohkaan.
Kyllä elämä on joskus kovaa!
Oli totisesti oravalla oltavat! Niin se luonto toimii.
VastaaPoista