Ensinnäkin Majuri. Hänen purentahaavansa ei meinannut parantua. Visvominen jatkui. Ja sitten huomasin, että reikiä oli kaksi. Eli jokin oli kuitenkin purrut häntä terävillä hampailla. Ei kuitenkaan käärme. Toinen kissa ehkä.
Vein Majurin eläinlääkärille tutkittavaksi. Voi kuinka mallikelpoinen potilas hän oli! Ei juurikaan hätääntynyt, vaikka karvoja ajeltiin ja takamukseen työnnettiin kuumemittari. Pitelin häntä turvallisessa otteessani. Tutkimuksen päätyttyä hän meni hoitopöydällä olevaan kantokassiinsa nätisti ja asettui levolle.
Kuumetta ei ollut ja kaikki muukin oli hyvin. Haava oli kuitenkin sen verran tulehtunut, että lääkäri kirjoitti antibioottikuurin, pieniä tapletteja, jotka Majuri hyvän makuisena mielellään pureskeleen menemään.
Sitä myöten hyvä! Haava on paranemassa.
Mutta se karvanlähtöaika! Saan vähän sinne ja tänne asettaa aputyynyjä ihan kissoja varten, kun makaavat siellä ja täällä, ja sitä karvaa tarttuu kaikkialle. Ei kiitos, sanon, kun viereen pyrkivät.
Sitten seurasin Ruusaa, kun hän suorastaan raahasi pihalle turvaan isoa, raskasta vesimyyrää. Hänen tyylinsä näyttää saalista on pikkuisen temperamenttisempi kuin Majurilla.
Ruusassa ei ollut väsymyksen häivääkään. Kun hän ensin oli ylpeänä esitellyt minulle saaliinsa, hän tähyili valppaana ja terävänä ympärilleen. Pelkäsikö hän, että Majuri tulee taas samalle apajalle. Vai pelkäsikö jotain muuta?
Selvästi Ruusa oli hermostunut saaliinsa kanssa. Ehkä hän oli käynyt läpi epätuuria ja joskus saalis on ryöstetty nenän edestä. Ruusahan ei mielellään ala tappelemaan. Viisaana hän jättää sikseen ja häipyy.
Mutta nälkä jo kurnii vatsassa. Onkohan liha tarpeeksi riippunutta? Ei vielä. Taas hypittiin lihavan myyrän kanssa Ruusalle tapaista tanssia ilmassa. Kamera ei ehtinyt mukaan. Ruusa hyppää ainakin puoli metriä ilmaan ja hakkaa saalistaan ylös ja maahan. Miten ihmeessä hän sitä jaksaakaan?!
Sitten tuli vaaran paikka. Majuri saapui paikalle. Pauhasin Majurille, että ei toisen saalista noin vain viedä. Ruusa ei näyttänyt olevan moksiskaan. Ei edes murahdellut, vaan tarttui nälkäisenä ateriaansa kiinni.
Ja kumma kyllä. Majuri totteli ja antoi Ruusan rauhassa jyrsiä paistiaan. Seurasin tilannetta ikkunasta ja Majuri käyttäytyi täysin fiksusti ja toisen saalista kunnioittaen.
Näin Linnapellon kissat! Punkkeja ei ole näkynyt, ei liioin sääskejäkään. Kissoilla on kissojen päivät. Päivät pitkät he kulkevat tuolla pelloilla ja komuavat puron reunoja.
Hyvää kesää kaikille kissaystäville! Toivovat Majuri ja Ruusa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!