Valitettavasti ne sulottattaret, jotka saapuivat kotiini kolme kuukautta sitten, kasvavat hurjaa vaihtia. Olisi mukava jos he aina olisivat yhtä pieniä ja suloisia. Ainako yhtä huolettavia? Ei. Kyllä on mukava seurata niiden kasvua sekä viisaudessa että toimissa.
Yhä harvemmin tarvitsee heidän hiekkalaatikkoaan enää vaihtaa. Yhä vähemmän ovat enää silmällä pidon alaisia. Yhä enemmän he luottavat emäntäänsä ja valitettavasti kaikkiin ihmisiin. Aina he yhtä iloisesti ovat kahvilavieraita vastassa ja näyttävät heille temppujaan. Yhä he temmeltävät ja leikkivät hassuja leikkejään.
Tässä ensin kuva, jossa he olivat talossa ensimmäisiä kertoja ikkunalaudalla ulkomaailmaa ihmettelemässä.
Toinen kuva, jossa kasvu näkyy pulloihin verrattana, eikä siinä istuminen ole ollenkaan mielenkiintoista, kun voi vapaasti juosta siellä ikkunanäkymämaisemassa.
 |
| Kyllä maailma on ihmeellinen! |
 |
| Tuo maailma tiedetään jo! |
On mielenkiintoista seurata niiden kasvua rinnakkain. Selvästi poikakissa Majuri ottaa pituudessa ja muutenkin koossa etunenää ja Ruusa jää pienemmäksi. Joku jo kahvilassa katsoi, että onko tuo harmaa tuon mustan pentu. Ero näkyy jo.
Tätä minun kissat eivät ole vielä hoksanneet, kärsineet tai edes kokeilleet! Vettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!