keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kissat ranskalaisella portaikolla

Pihallani on vanha sauna, joka nykyään toimii työkaluvajana. Meillä oli ennen kolme kissaa, joiden keraamiset päät koristavat vieläkin vajan päätyä. Noilla vanhoilla kissoilla oli tapana kiivetä hankalia tikapuita pitkin tuonne luukkuun. Olin asettanut sinne tyroxlevyn, jonka päältä he tykkäsivät katsella alas maailmaa ja ehkä tunsivat olevansa siellä turvassakin. Usein kömpivät sieltä alas silmät unisina. Myöhemmin siskon mies teki kissoille tuollaiset helpommat portaat, joita hän nimitti ranskalaisiksi portaiksi.

Nyt kokeilin, miten nämä pienet uudet kissasisarukset osaisivat kulkea näitä portaita. Olin jo oppinut, että Ruusa tekee kaiken ensin, joten asetin hänet portaille ja sanoin, että mennä ja tutkia. Oitis Ruusa katsoi ylös, tuli uteliaaksi ja lähti kulkemaan portaita.
Mutta arvatkaas, miten Majuri Mallusella kävi!


Hm. Täällä on mielenkiintoisia hajuja!


Hui kamala, tuonne en mene!



Äkkiä pois!

Hei veliseni, täällä on jännää! Mihin se hävis?
Kato nyt, helppoa tulla alaskin!
 Ei auttanut Ruusankaan rohkea esimerkki. Majuri pysyi visusti maissa.

Tässä voisi olla Majurille vähän opetusvideota...http://www.youtube.com/watch?v=XfozbcrMpGs

Eipä silti! Kyllä minä tykkään Majuri Mallusesta aivan hirveästi. Hänessä on hellyyttä, sydäntä ja viisautta!

2 kommenttia:

  1. Kävin vähän tutkailemassa blogini asetuksia ja korjailin niitä. Aina ei hoksaa kaikkea mahdollisuuksia tässä blogimaailmassa!
    Nyt olisi helpompi kommentoida.

    VastaaPoista
  2. Haa, joko tänne saa jätettyä kommentin? =) Miun suosikki kanssa tuo Majuri. =) Mutta hauskat kissarappuset. =)

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!