Miten lutkuttavasta Majurista tulisi MIES?

Voi, voi! Maailma on niin lavea pikku pikku Majuri, suurempi kuin arvaatkaan pikku pikku Majuri...(Laulu Laurille).

Jo pienestä Majuri oli arempi kuin Ruusu. Varovaisempi oikeammin ja enemmän fundeeraava. Filosofi kai.

Pieni poika. Aina kun istahdan ja syli on vapaa, hyppää Majuri siihen ja hautautuu kainalooni lutkuttamaan T-paitaani. Sallin sen pienempänä niin tehdä, ajattelin, että sillä on vielä äiti-ikävä. Mutta kun se jatkuu vaan!

Miten ihmeessä saan hänet lopettamaan sen?

Se suuri metsästäjä, tässä metsästetään hämähäkkiä.

Eilen tuli vieraita, joiden mukana oli koiria. Majuri säntäsi puuhun ja oli siellä niin kauan, kunnes koirat lähtivät. Ruusa puolusti reviiriä ja jopa kynsäisi toista kuonoon.

Tänään lähdimme pikku Ruusunnuppuni (pojantytär) kanssa Linnanraunioille retkelle. Ruusa lähti oitis mukaan. Majuri jäi istumaan keskelle metsätietä ja itkemään. Ruusa yritti juosta sen luo ja saada sitä mukaan, mutta ei. Siihen jäi kotivahdiksi Majuri. Mutta kyllä Ruusaakin pelotti. Kun koti jäi kauemmaksi, alkoivat Ruusan karvat nousta pystyyn ja häntä pörhösenä kiemuralla se säntäili sinne tänne. Ei hän kuitenkaan kotiin lähtenyt, vaan kiltisti tuli perässä. 

Retkeltä palattuamme lähellä kotia Majuri juoksi meitä iloisesti vastaan ja Ruusa häntä vastaan ja niin taas juostiin perävilkkaa ja muka tapeltiin. Majuria varmaan vähän harmitti.

Nykyään olen antanut lutkuttavalle Majurille vanhan teepaitani lohduksi. Yritän opettaa sen olemaan sylissä ihan muina miehinä. Mutta vaikeaa on. 

Majurin mielipaikka (jos hän yksin nukkuu) on usein jonkun tyynyn alla, turvassa.

Onkohan tuo Majuri vähän vääränlainen nimi sille? Jos Ruusa vaikka pilkkaa sitä. Tekisi mieli vaihtaa se Malluseksi.

On hän kuitenkin niiiiin kiltti! En minä tämmöisiä haluaisi!