tiistai 3. heinäkuuta 2012

Millainen on Ruusa?

Nyt kun kissat ovat olleet luonani kuukauden verran, olen oppinut tuntemaan kissaystävieni luonnetta jo jonkun verran.

Ruusa on nimensä väärti, kuin ruusunnuppu!

Sisaruksista Ruusa on se, joka ensimmäisenä 'uskaltaa' kohdata jotain uutta. Veli Majuri jää tarkkaavaisena katselemaan, kun Ruusa menee ensin olkoonpa sitten kysymyksessä uusi tila, uusi tapahtuma, uusi ihminen tai koira.

Ruusa on myös se, joka ensimmäisenä on laajentamassa reviiriä. Ja pian seuraa Majuri mukana. Mutta vasta Ruusan jälkeen.

Ruusa on sisaruksista myös vilkkain. Ruusa painelee vielä pitkin pihoja ja pitää seuraa vieraille, kun Majuri jo vetelee päiväuniaan. Sekös sen tekee, että Ruusa on myös 'laihempi' sekä keholtaan että kasvojen muodolta. Majurista on tulossa pulleaposkinen ja isompi, kuten kollin kuuluu.

Mutta leikeissä ja omistuksessa Ruusa jää usein toiseksi. Jos käpäläleikkiä leikitään penkin raosta, siinä on Majuri päällä ja Ruusa haroo käpälillään alta. Jos on mielenkiintoinen leikku, niin Majuri sen omii, kuten edellä on jo kerrottu.

Korvatkin ovat aivan oman värisensä. Anteeksi Ruusa, mutta tulee pieni porsas mieleen sinun korvalehdykösitäsi!

Ruusan turkin väri on todella ihmeellinen. Se ihastuttaa kahvilassa vierailijoitakin. Naapurin täti sanoi kerran, että jos kissassa on kolmea väriä, siitä tulee viisas. Vanhan kansan uskomus. Tottakai Ruusasta tulee viisas.

Hyvin ystävällinen ja tuttavallinen se on kaikille! Todella sopiva Ruusumuorin pihamaalle hurmaamaan yleisöään. Valitettavasti nyt on vain näitä nukkumakuvia. Vaikea saada liikkuvan villistä tyttösestä muuta kuvaa.


Kissanunia, kullan kuvia!

1 kommentti:

  1. Täytyy tähän vielä lisätä Ruusan naisellisuudesta.
    Hän osaa keimailla. Kun tartun ruokapussiin, jonka rapinan hän jo tunnistaa, hän pyörittelee ihmeellisesti takapuoltaan, keinuttaa ja kiertää.
    Se varmaankin tarkoittaa kainoa pyyntöä...

    VastaaPoista

Kertokaa kuka tykkää kissoistani ja antakaa minulle hoitovinkkejä! Olisin iloinen siitä!