Voi hurja, miten onnellisena pikkukissani ovatkaan kirmanneet pitkin pihamaata! Se vapaus on ollut riemuisaa. Ja luottavaisena olen seurannut heidän puuhiaan siellä. Eivät he kauas mene, ja kun kuulevat auton tai muun moottorin äänen, säntäävät he korvat luimussa terassin lattian alle tai sisälle. Muutenkaan he eivät viihdy pihalla yksinänsä, vaan kulkevat mieluiten ihmisten mukana siellä.
Harmillista on kyllä se, että jotkin kukkapuskat ovat kuin roistikkoja, levällään maata myöten kuin hävityksen jäljiltä. Mutta onhan minulla kukkia, pystyssäkin vielä.
Ja ah, kun kissat löysivät puut; omanapuu ensin, sitten vaahtera ja tammi. Paksurunkoinen koivu tuotti vaikeuksia, pienet kynnet eivät riittäneet sen pintaan. Onneksi, sillä koivussa on kirjosiepon pesä.
 |
| Pikkuisen pelottaa |
 |
| Heh, tämä on ihan turvallista! |
 |
| Velipoika ihailee siskonsa rohkeutta. |
 | ||
| Sitten hänkin uskaltaa vähän korkeammalle. |
Mustan kissan tango! Tietenkin.
Voi toisia ihania pieniä! Pehmeitä Aarteita. <3
VastaaPoistaKyllähän he ovat ihania, mutta ei aina. Arvaa mitä oli joogata tänäkin aamuna, kun kissatkin tykkäävät joogamatosta!
VastaaPoista