Ihminen pahin vihollinen kissallekin!

Kamalalta kuulostaa tuo otsikko, mutta tosi se on. Onneksi en tiedä kaikkia niitä koettelemuksia, joita kissoillakin on näin metsämökin pihapiirissä. Mutta sen tiedä, mitä itse voin aiheuttaa.

Olen joutunut jo niin monen vaarallisen tilanteen eteen, jossa esim. vikkelä ja luottavainen Ruusa on ollut päästä hengestään. Kai kissoillakin on omat enkelinsä, kuitenkin.

Yksi paha on tietenkin auto. Yleensä tööttään isosti, jos huomaan, että kissa on lähellä. Mutta muistanko aina? Eräs autoilija kertoi, että hiljensi kun näki Ruusan, joka livahti tien penkkaan, mutta yhtäkkiä se nousi sieltä ja juoksikin tien yli. Onneksi hän ajoi hiljaa. Huh. Kuinka monta kissaa onkaan joutunut auton yliajamaksi! Olen luullut, että kissani pinkovat jo kaukaa karkuun, kun auton äänen kuulevat. Kuten pieninä. Ovatkohan he tulleet liian luottavaisiksi?

Toinen paha on ovi! Ruusa on niin vikkelä ja huomaamaton, että pariinkin otteeseen se on vähällä ollut joutua oven väliin. Kyllä siinä säikähtävät sekä kissa että emäntä.

Kolmas hankala juttu on huomaamatta telkeäminen johonkin. Vinttihuoneesta olen joskus löytänyt kissojani ovea raapimassa. Onneksi olen kuullut. Ulkohuoneisiinkin he ovat joskus joutuneet. Jokin ihme vaisto sitten kolkuttaa takaraivossa, että jos kissa jäi sinne. Kahvila-aitasta olen pariin otteeseen pelastanut Majurin jäämästä sinne muutamaksi päiväksi. Olisi kissalla aika hankalaa, kun ei edes tarpeilleen pääsisi.

Neljänteen ikävään ja vaaralliseen juttuun törmäsin viikatteeni kanssa. Yleensä kun vikatoin, katson, että kissat ovat esim. sisällä. Mutta jos yhtäkkiä huomaan paikan, mikä tarttisi vähän viikatteen terää, että raapasempas tuosta, niin en muistakaan.

Kun tässä yksi päivä pellon reunaa viikatoin, niin ihan siinä edessäni heinikossa huomasin harmahtavan 'kiven'. Se ei ollutkaan kivi, vaan Ruusa, joka juuri vaani aivan hiljaa siinä myyrää. Luottavaisena minuun, eikä huomannut kamalaa viikatteen terää ollenkaan. Kyllä minulla sydän pysähtyi! Niin läheltä terä kissaa meni. Siihen loppui minun vikatoiminen siltä erää heti kerralla. Ja varmaan muistan katsoa kissojeni perään seuraavalla kertaa. 

Ja mitä muuta kamalaa ihminen ihan ymmärtämättään tai huomaamattaan voi kissoillensa tehdä! Oi joi! Kuten yleensä kasvattaja pienemmälleen...

Niin paljon huolta on niistä, joita hoidettavakseen ottaa, että sydämestä se ottaa! 

Nämä kuvat ovat Eija-serkkuni ottamia, veikeitä sellaisia! Ruusa, hopeakilpparini!